29.12.2020 klo 09:02
Uutinen

Wallaton osti Mallun Hoiva Oy:n – hoivapalvelut vahvistuvat

Kotiin tuotavia hoivapalveluja tarjoava forssalaisyritys Wallaton Oy on ostanut Itä-Uudellamaalla toimivan Mallun Hoiva Oy:n. Yrityskauppa vahvistaa Wallattoman kasvustrategiaa, joka perustuu pääosin hallittuun orgaaniseen kasvuun. Yrityskauppa on Wallattoman ensimmäinen.

Mallun Hoivan viisi vuotta sitten perustanut ja siinä yrittäjänä toiminut Marja-Leena Högström siirtyy yrityskaupan myötä Wallattoman osakkaaksi ja työntekijäksi. Myös yrityksen muut työntekijät jatkavat Wallattoman palveluksessa.

– Väestön ikääntymisen myötä laadukkaalle kotihoidon palveluntuottajalle on kysyntää. Uskon, että suurempi yritys pystyy vastaamaan laajenevaan kysyntään ja asiakkaiden hoidon tarpeisiin paremmin, kertoo Marja-Leena Högström.

– Mallun Hoivan tekemä laadukas kotihoitotyö on herättänyt huomiomme jo aiemmin. Olemme kiinnostuneita ostamaan tämän kaltaisia yrityksiä myös tulevavaisuudessa, toteaa Wallaton Oy:n toimitusjohtaja Pia Nurme.

Palvelut tarjotaan ja kasvu tehdään ajalla

Wallattoman tehtävänä on taata, että jokainen saisi elää omassa kodissaan oman näköistä ja arvokasta elämää. Perusarvoina kotiin tuotavissa hoivapalveluissa on tutut hoitajat, kiireettömyys ja laatu.

– Kiireettömyys ja laatu ovat myös kasvumme lähtökohtana. Asiakaslähtöisyys, asiakkaiden toiveiden täyttäminen ja kotona asumisen mahdollistaminen loppuun saakka, ovat toimintamme ydintä. Tässäkin yrityskaupassa tärkeintä oli yhteiset arvot ja yhteinen käsitys hyvän hoidon toteuttamisesta, vahvistaa Wallaton Oy:n perustaja Jaana Lähteenkorva.

Wallaton on hoitoalan ammattilaisten vuonna käynnistämä, perustajiensa omistama ja valtakunnallisesti toimiva hoivapalveluyritys. Se syntyi visiosta ja tarpeesta kehittää niin kotihoidon kuin ikääntyneiden hoidon palveluja. Wallaton tarjoaa mahdollisuuden tehdä hoitotyötä ja kehittää omaa ammattitaitoaan palkkasuhteessa tai yrittäjänä.

Ensimmäinen Wallaton toimipiste käynnistyi Forssassa elokuussa 2017, ja verkosto laajenee jatkuvasti uusien yrittäjien tullessa mukaan toimintaan. Wallaton Oy toimii tällä hetkellä Forssan seudulla, Porvoon seudulla, Seinäjoella, Espoossa, Vantaalla, Lahdessa, Kotkassa, Helsingissä ja Saarijärvellä. Toimintaa laajennetaan uusille paikkakunnille ensi vuoden aikana.