9.2.2021 klo 08:28
Uutinen

Neljännes hämäläisistä valtuutetuista on yrittäjiä

Miksi jäsenyrittäjillämme on vahva vaikuttamispiikki yhteiskunnallisissa kysymyksissä? Heillä on monipuolista toimialakohtaista ja taloudellista osaamista, neuvottelu- ja empatiakykyä sekä päätöksenteon jämäkkyyttä isoissakin kokonaisuuksissa.

Kanta-Häme | Hämeen Yrityssanomat

Kalenterin ja vahvojen vakuutteluiden mukaan kuntavaalit järjestetään koronasta huolimatta huhtikuussa. Yrittäjät olivat edellisessä vaaleissa aktiivisia äänestämisen lisäksi myös luottamustehtävissä. Kuntien elinvoimantehtävän korostuessa myös yrittäjät ovat entistä kiinnostuneempia tuomaan asiantuntijuutta oman kuntansa hyödyksi.

Edellisissä kuntavaaleissa neljä vuotta sitten Hämeen 357 valtuustopaikkaa tavoitteli yhteensä 241 yrittäjää. Äänestäjien mandaatin lunasti kaikkiaan 63 paikallisten yrittäjäyhdistyksien jäsenyrittäjää. Heidän lisäkseen valtuustoihin nousi 13 muutakin yrittäjää.

– Yrittäjäjärjestön jäseniin on vahva luottamus. Viime vaaleihin lähteneistä yrittäjäehdokkaista alle puolet olivat mukana oman kuntansa yrittäjäyhdistyksessä. Läpimenneistä yrittäjistä heitä oli kuitenkin peräti kolme neljäsosaa, toteaa Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka.

Yrittäjäehdokkaita halutaan mukaan

Yrittäjäjärjestössä ollaan toiveikkaita, että yrittäjät jaksaisivat antaa aikaansa myös jatkossa oman kuntansa elinvoiman kehittämiseen.

– Olemme asettaneet tavoitteen, että yrittäjäehdokkaiden määrä kasvaisi edellisistä vaaleista. Uskomme, että jokaisessa kunnassa on vahvoja yrittäjyyden asiantuntijoita tarjolla kaikissa puolueissa. Toivon, että kaikki ehdokkaaksi hakeutuneet ilmoittautuisivat myös Hämeen Yrittäjien toimistoon, jotta voimme hyödyntää ”yhdessä olemme enemmän” -voimaamme, pyytelee Haukka.

Vaalitenttejä ja lähilauantai 20.3.

Koronasta huolimatta vaaliperinteitä halutaan kunnioittaa. Vaalipaneelit ja -tentit ovat säilyttäneet suosion sopivan ehdokkaan löytämisessä ja värikkään vaalikeskustelun alustoina.

Hämeenlinnan yrittäjät ovat järjestämässä vaalitenttiä huhtikuun ensimmäisenä tiistaina, eli markkinapäivänä 6.4. Forssan Yrittäjät ovat suunnitelleet jalkautuvansa torille tapaamaan kaupunkilaisia, päivämäärä on vielä vahvistamatta. Janakkalassa on koronatilanteen sallimissa olosuhteissa tarkoitus viettää Lähilauantaita 20.3. missä yrittäjät esittäytyvät ja tenttauttavat kuntavaaliehdokkaita.

Lue koko juttu 12.2. ilmestyvässä Hämeen Yrityssanomissa.
Näköislehti on tällöin luettavissa myös verkkosivuillamme.