23.4.2021 klo 12:11
Uutinen

Terveellisen makeaa elämää

Elintarvikeinsinööri Pertti Könkö työskenteli pitkään makeuttamisen ja kemian teollisuudessa, mutta tietyn tapahtumaketjun seurauksena ryhtyikin tehtailemaan ksylitolituotteita.

Hämeen Yrityssanomat | Riihimäki

Muutama vuosi sitten, silloisen työnantajansa Bernerin lakkauttaessa teknokemian tuotantolaitoksen Rajamäellä, Pertti Könkö oli uusien valintojen edessä, koska työt loppuivat.

XyliMind Oy ja sen tavaramerkki Hammaskeiju perustettiin 2015. Osakkaiksi tulivat Könkö, Kuusela ja molempien pojat.

Pertti Könkö veti yritystä yksin lähes kolme vuotta – valmisti pastillit, pakkasi ja myi ne. Asiakaskunnan kasvaessa hän pystyi palkkaamaan kaksi aikaisempaa Bernerin alaistaan.

– Oli hyvä saada mukaan ihmisiä, joihin luotti ja kemiat toimivat.

”Koivusokeri” syntyy maissista ja kaurasta

Raaka-ainetta ei tuoteta nykyään enää koivusta. Ksylitoli voidaan valmistaa puuteollisuuden jäämistä, maissista ja kaurasta. Ksylitolin terveysvaikutus on tunnustettu hammaslääketieteessä. Se heikentää happohyökkäyksen vaikutusta hampaistossa, vähentää plakin muodostusta ja reikiintymisriski alenee.

– Tuotteissamme on enemmän ksylitolia kuin kenelläkään muulla, noin 87–98 prosenttia riippuen tuotteesta. Olen ollut pitkään töissä sokeriteollisuudessa, joten yritän nyt puhdistaa omatuntoani tekemällä työtä hampaiden hyväksi, naurahtaa Könkö.

Päiväkodeissa aina pastillipäivä

Hammaskeijun merkittävin asiakasryhmä on päiväkodit. Markkinointi aloitettiin lähestymällä 3 500 suomalaista päiväkotia. Könkö kartoitti osoitteita kunnista, yksityisiltä ketjuilta ja yrityksistä.

– Kaikissa päiväkodeissa ksylitolipastilli kuuluu päivittäiseen suunhoitoon.

Hammaskeijulla on verkkokauppa ja jälleenmyyntiyhteyksiäkin on saatu kehitettyä. K-ryhmän kauppoihin on saatu jalansijaa ja haastatteluhetkellä on saatu iso tilaus myös S-ryhmän noin 400 kauppaan ja markettiin Inex Partnersin kautta.

Turistikaupoilla Kaukoitä kiikarissa

Yritys on ollut mukavassa kasvussa, mutta koronavuosi rokotti myyntiä yli 30 prosenttia. Könkö kertoo tämän johtuvan matkailun tyrehtymisestä ja siitä, että päiväkotejakin suljettiin viime keväänä.

– Merkittävä osuus myynnistä on saatu eteläkorealaisilta turisteilta, joita käy Helsingissä kesäaikaan käsittämättömän paljon. Siksi viime kesänä myynnin pois jäänti oli totinen paikka.

Yrittäjämäisestä yrittäjäksi

Pertti Könkö ei ole yrittäjäksi ryhtymistään katunut, vaikka se tavallaan syntyi olosuhteiden johdosta. Asiakaspalautetta on saatu kiitettävästi, mikä motivoi eteenpäin.

– Tulee usein iltaisinkin puhelimeen tartuttua, mutta iloitsen siitä, että tämän kokoisena yrityksenä pystymme reagoimaan, vastaamaan ja toimittamaan nopeasti.

Tämä verkkojuttu on lyhennelmä artikkelista, joka julkaistaan kokonaisuudessaan Hämeen Yrityssanomissa 23.4. Lehti on luettavissa myös verkkosivuillamme.

Lehtiarkistoon