Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Korona

Tapahtumatakuun haku alkaa tänään

Tapahtumatakuun haku alkaa tänään. Takuu on maksusitoumus, jolla on määrä vähentää tapahtumien järjestämisen koronapandemiasta johtuvia talousriskejä.

Lähde: STT

Tapahtumatakuu koskee vähintään 200 hengen avointa yleisötapahtumaa, joka järjestetään tänä vuonna ajalla 1.6.–7.12. Takuuta voi hakea kesä-, heinä- ja elokuun aikana.

Tapahtumatakuun piirissä ovat esimerkiksi taide- ja kulttuurifestivaalit, konsertit ja näyttelyt, urheilutapahtumat, musiikkifestivaalit ja messut. Takuuta ei sen sijaan myönnetä säännöllisesti ympäri vuoden järjestettäville tapahtumille.

Tapahtumatakuuta haetaan kahdessa osassa. Ensin tapahtumalle haetaan ennakollinen maksusitoumus eli tapahtumatakuu, joka myönnetään järjestäjälle tämän ilmoittamista kustannuksista. Toisessa vaiheessa järjestämisen toteutuneista kuluista voi hakea korvausta, jos tapahtuma peruuntuu tai toteutuu olennaisesti pienempänä kuin oli tarkoitus. Korvausten haku avautuu 15. syyskuuta.

Ensimmäisten kahden viikon aikana takuuta haetaan Valtiokonttorilta paperilomakkeella. Sähköinen hakupalvelu avautuu 15. kesäkuuta.

Lisätietoja ja hakuohjeet Valtiokonttorista.