Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Työmarkkinat

Hämmentyneenä kokka kohti Hämettä

Hämmentävä, tunnistettu ja vaikea. Niillä sanoilla voisi kuvata työvoiman saatavuutta koko eteläisen Suomen alueella. Työttömiä on merkittävä määrä, mutta osan työnantajista on jo nyt toimittava kansainvälisillä työmarkkinoilla.

– Kohtaanto-ongelma on yksi ärsyttävimmistä sanoista. Välillä tuntuu, että viranomaiset käyttävät sitä, kun ei uskalleta puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Työvoiman saatavuuteen liittyvät vaikeudet tulevat vähentämään investointeja ja siten tulevaa hyvinvointia Suomessa, ellei asialle tehdä jotain nyt, puuskahtaa Hämeen Yrittäjien toimitusjohtaja Juha Haukka.

Kanta-Hämeen työllisyysaste on suomalaisittain korkealla tasolla. Pandemia on nostanut työttömyyttä väliaikaisesti, mutta peruskäyrä menee suuntaan, jossa useilla toimialoilla työvoiman saatavuus on vaikeutumassa.

– Työnantajat rekrytoivat jo nyt työntekijöitä kansainvälisiltä työmarkkinoilta. Siinä on kolme perusongelmaa: Suomi ei ole eurooppalaisesta vinkkelistä kovin kiinnostava, yrityksille suunnatuissa tukipalveluissa on puutteita ja lupamenettelyt ovat hitaampia ja kankeampia, kuin mitä hallitusohjelmassa on luvattu.

Kehittämisohjelma avuksi

Kesäkuussa Kanta-Hämeessä alkaa kehittämisohjelma, jonka tavoitteena on ratkoa työvoiman saatavuuteen liittyviä pullonkauloja.

– Työperäisen maahanmuuton edistäminen koskettaa koko Kanta-Hämeen oppilaitos- ja elinkeinoelämän toimijaverkostoa. Työvoiman eläköityminen ja ikäluokkien pienentyminen uhkaavat maakuntamme elinvoiman kasvua ja yritysten aktiviteettia. Yksi ratkaisu tilanteeseen on työperäinen maahanmuutto, kertoo kehitysjohtaja Arto Ruhala Koulutuskuntayhtymä Tavastiasta

Tavastiassa pidetään tärkeänä olla osa oman toiminta-alueen oppilaitos- ja yrityspalveluiden verkostoa. Tämä tarkoittaa, että oppilaitos ennakoi tulevaisuuden haasteita ja työvoimatarpeita.

– Työperäisen maahanmuuton edistämiseen tarvitaan koko maakunnan yhteistyöverkostoja ja myös ylimaakunnallista yhteistyötä, Ruhala toteaa

Fakta

  • Kokka kohti Kanta-Hämettä on osa hallitusohjelmaan sisältyvää Talent Boost- toimenpideohjelmaa
  • Kehittämisohjelman tavoitteisiin kuuluvat työperäisen maahanmuuttoa edistävien palvelupolkujen rakentaminen ja maakunnassa asuvien kansainvälisten osaajien ja opiskelijoiden joustava työmarkkinoille sijoittuminen.
  • Koulutuskuntayhtymä Tavastia koordinoi Kokka kohti Kanta-Hämettä-hanketta
  • Hankkeen osatoteuttajina toimivat Hämeen ammattikorkeakoulu, Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä ja Hämeen Yrittäjät. 
  • Kehittämisohjelma toteutetaan 2021–2023 aikana