7.4.2021 klo 08:28
Uutinen

Rajoitukset kasvattivat yritysten ahdinkoa maaliskuussa

Yritysten tilanteessa tapahtui selkeä käänne heikompaan maaliskuussa, kun hallitus lisäsi rajoitustoimia ja valmisteli liikkumisrajoituksia.

Tuoreen yrittäjägallupin mukaan yritysten maksuvaikeudet lisääntyivät ja yhä useampi yrittäjä pohti lopettamista tai koki konkurssiuhkaa. Myös lomauttaneiden yritysten määrä kasvoi. Tulos on maaliskuun aikana heikentynyt ensi kertaa sitten viime kevään. Yritysten antama arvosana hallituksen toimista on myös pudonnut huomattavasti.

– Tuloksissa näkyy myös liikkumisrajoitusten pelko. Myynti on vähentynyt nyt 55 prosentilla vastaajista. Eniten myynti on vähentynyt kaupan ja palvelualan yrityksillä ja pääkaupunkiseudulla, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kertoo.

Pienen työnantajayrityksen ahdinko kasvaa

Ongelmat korostuvat alle kymmenen henkeä työllistävillä työnantajayrityksillä, joista lähes joka viides on maksuvaikeuksissa. Yli kymmenen työllistävistä on maksuvaikeuksissa seitsemän prosenttia. Keskimäärin 15 prosenttia yrittäjistä kertoo, maksuvaikeuksista.

Lopettamista harkitsee yhä useampi. Yrityksensä ajamista alas suunnittelee 12 prosenttia yrityksistä. Se tarkoittaisi noin 35 000 yrityksen lopettamista. Konkurssiuhkaa kokee nyt kuusi prosenttia yrityksistä, kuukausi sitten viisi.

Kaupat ja palvelut suurimman uhkan alla

Erityisesti uhkaa kadota kauppoja ja palveluita. Teollisuudessa on taas enemmän heitä, jotka etsivät yritykselleen ostajaa.

– Yritysten tilanteen heikentyminen tarkoittaa sitä, että hallituksen pitäisi toteuttaa tukiohjelma – sekä antaa rahallista tukea avokätisemmin että tehdä lainsäädäntömuutoksia, jotka mahdollistavat nopean sopeutumisen ja vähentävät konkurssipainetta, Pentikäinen sanoo.

Lomautukset ja irtisanomiset yleistyneet

Lomauttamaan on joutunut 21 prosenttia vastaajista. Useimmin ovat lomauttaneet yli 10 henkilöä työllistävät yritykset: niistä jopa 42 prosenttia on joutunut turvautumaan lomautuksiin.

Irtisanominenkin on hieman lisääntynyt: nyt seitsemän prosenttia vastaajista kertoo joutuneensa irtisanomaan työntekijöitään, kun viime kyselyssä näin vastasi kuusi prosenttia vastaajista. Eniten ovat joutuneet irtisanomaan yli 10 henkilöä työllistävät yrittäjät, joista 15 prosenttia kertoo joutuneensa turvautumaan irtisanomisiin.

Yrittäjien arvosana hallitukselle koronakriisin hoidossa romahtanut:

maaliskuu 2021 6,4
marraskuu 2020 7,6
huhtikuu 2020 7,6

– Voimakkaimmin on pudonnut nuorten yrittäjien arvosana. Moni kokee, ettei heistä välitetä, kun liiketoiminta saatetaan kieltää hyvin lyhyellä varoitusajalla ja tukia saa odottaa kuin kuuta nousevaa, Pentikäinen kommentoi.

Näin kysyttiin

Yrittäjägallupin toteutti Kantar TNS Oy Suomen Yrittäjien toimeksiannosta. Kyselyyn vastasi 1120 pk-yrityksen edustajaa. Kyselyn ensimmäinen osa tehtiin helmikuussa ja se uusittiin maaliskuun lopussa.

Lisätietoja:
Tutustu Yrittäjägallupin tuloksiin tästä