5.5.2021 klo 09:00
Uutinen

Kustannustuki III – vilkkaammin hakemuksia, vähemmän hylsyjä

27. huhtikuuta avatun kustannustuki III:n ensimmäisinä päivinä on kirjattu selvästi enemmän hakemuksia kuin edellisellä kierroksella. Positiivista on se, että hylkäyksiä on tullut vähemmän kuin aikaisemmilla hakukierroksilla.

Kanta-Hämeen yrityksistä oli toimitettu 4.5. mennessä hakemuksia Valtiokonttoriin 235 kpl. Tähän mennessä käsitellyistä hakemuksista 63 % on saanut hyväksytyn päätöksen. Hakemusten läpimeno on ollut selkeästi parempaa kuin edellisillä kierroksilla. Myönnetyt tuet vaihtelevat minimisumma 2 000 eurosta noin 82 000 euroon.


Lähde: Valtiokonttori

Katso päivittäin täydentyvä raportti kustannustuen hakemuksista TÄSTÄ.
(Valitse 3. hakukierroksen raportti)

Valtakunnallisesti hakemuksia vastaanotettiin ensimmäisenä päivänä yhteensä noin 3 800. Se on noin 45 prosenttia enemmän kuin kustannustuen toisella kierroksella, jolloin hakemuksia saapui ensimmäisen päivän aikana noin 2 000.

– Haku on lähtenyt mallikkaasti käyntiin ja myös asiakkailta saatu palaute on ollut kiittävää, sillä kehuja on tullut esimerkiksi hakemuksen selkeydestä, Valtiokonttorista kerrotaan.

Eniten tukea pienyrityksille ja ravitsemusalalle

Tuen kolmannella kierroksella tukiehtoja on muutettu muun muassa tuen minimimäärän osalta. Toisin kuin aiemmilla kustannustuen hakukerroilla, yritys voi nyt saada 2 000 euroa tukea, jos muut tukiehdot täyttyvät, vaikka tukisumma jäisikin laskennallisesti alle 2 000 euron. Aiemmilla kierroksilla pääsyy tukihakemuksen hylkäykselle on ollut tuen jääminen alle 2 000 euron alarajan. Kanta-Hämeessä 4.5. mennessä hyväksytyistä hakemuksista 33 kpl (kaikki hyväksytyt 79 kpl) sai päätöksen kaksitonniselle.


Lähde: Valtiokonttori

Muutoksella tukea on pyritty kohdistamaan paremmin erityisesti yksinyrittäjille ja pienyrittäjille. Tilastojen mukaan tässä on onnistuttu, sillä tuen hakijoista valtaosa oli ensimmäisinä päivinä alle kymmenen työntekijän yrityksiä. Tämän kokoisille yrityksille myös maksettiin eniten tukea, yhteensä noin 3 miljoonaa euroa.

Eniten tukea haettiin ravitsemistoiminnan ja majoituksen toimialoilta. Tämä näkyy myös päätöksissä, sillä tukea on tähän mennessä maksettu eniten ravitsemistoiminnalle.

Kustannustuen haku on auki 23. kesäkuuta klo 16.15 asti.

haekustannustukea.fi