Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Järjestö

Suomen Yrittäjissä iso vaali lauantaina: johto vaihtuu

Suomen Yrittäjien liittokokous valitsee lauantaina Jyväskylässä järjestölle uuden puheenjohtajan, varapuheenjohtajat sekä valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Ehdokkaita on eri puolilta Suomea.

Suomen Yrittäjien nykyisellä puheenjohtajalla, eteläpohjalaisella Jyrki Mäkysellä tulevat täyteen maksimikaudet (kolme kaksivuotiskautta) yrittäjäjärjestön johdossa. Puheenjohtajan paikkaa tavoittelevat kaikki kolme nykyistä varapuheenjohtajaa: Antti Rantalainen, 60, Uudeltamaalta, Nina Rasola, 48, Etelä-Savosta ja Petri Salminen, 39, Keski-Suomesta. 

Tilintarkastus Rantalainen Oy:n Antti Rantalaisen mukaan hänen johdollaan Yrittäjät olisi edelleen aloitteellinen, vastuullinen yhteiskunnallinen vaikuttaja ja edelläkävijä, suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisen tulevaisuuden työn tekijänä. 

– Yrittäjien yhteistyökyvyllä vahvistamme rooliamme työmarkkinajärjestöjen tasavertaisena kumppanina, hän kertoo Yrittäjät.fi:n ehdokkaiden esittelysivulla.

Nina Rasolan pääyritys on ympäristönhuolto- ja puhtausalan yritys RL-Palvelut Oy. Lisäksi hän on mukana useammassa yrityksessä. Rasolan mielestä yrittäjäjärjestön on oltava vahvasti mukana lainsäädäntöön liittyvissä valmisteluissa muistuttamassa eri kokoisten yritysten tarpeista ja arjen haasteista. 

– Tarvitsemme rohkeita, mutta asiallisia avauksia sekä arjen esimerkkejä.

Petri Salminen on asiantuntijayrittäjä yritysjohdon konsultointiyritys Salminen & Tikassa ja mukana konepaja AJ-Toolsissa. Hän haluaa, että järjestö tunnistaa yrittäjyyden muutokset, arvostaa paikallisyhdistysten ja alue- ja toimialajärjestöjen työtä ja osaamista sekä välittää sen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja päätöksentekoon. 

– Yrittäjyyttä, omistajuutta ja vastuuta kantavia yrittäjiä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.

Varapuheenjohtajaksi pyrkivät Jyrki Hakkarainen, Jukka Hurrila ja Anne Niemi

Varapuheenjohtajavaaliin ovat tähän mennessä ilmoittautuneet Kiskon laki -lakitoimiston Jyrki Hakkarainen Varsinais-Suomesta, työelämävalmennuksia ja -koulutuksia tarjoavan Länsivalmennus Oy:n Jukka Hurrila Satakunnasta ja Idanne-vaateyritystä sekä yritystoimintaa metalliteollisuuden ja pääomasijoituksen parissa harjoittava Anne Niemi Etelä-Pohjanmaalta. He ovat kaikki Suomen Yrittäjien hallituksen jäseniä. 

Valtuuston johtoon ehdolla Jyrki Mäkynen, varapuheenjohtajiksi Mari Laaksonen, Stina Siikonen ja Janne Vuorinen

Suomen Yrittäjien hallinto muuttuu tästä liitokokouksesta lähtien. Entinen noin 40-henkinen hallitus supistuu runsaaseen kymmeneen. Supistuva hallitus korvaa nykyisen työvaliokunnan. Uutena aloittaa valtuusto, jonka on tarkoitus kokoontua kaksi kertaa vuodessa.

Uuden valtuuston johtoon on käytettävissä järjestön puheenjohtajuuden nyt jättävä Jyrki Mäkynen. Muita ehdokkaita ei ole ilmoittautunut. 

Sen sijaan valtuuston varapuheenjohtajan paikasta käydään kisa. Ehdolla ovat Cleanmarin-siivousyrityksen Mari Laaksonen Helsingistä, konseptointia, tapahtumatuotantoa ja markkinointia tarjoavan Koolle-yrityksen Stina Siikonen Varsinais-Suomesta ja MP-Kuljetuksen Janne Vuorinen Pirkanmaalta. Vuorinen on nykyisin Yrittäjien työvaliokunnan ja Laaksonen ja Siikonen hallituksen jäseniä.

Tutustu ehdokkaisiin tarkemmin TÄÄLLÄ
 

Otsikkokuvassa puheenjohtajaehdokkaat Antti Rantalainen, Nina Rasola ja Petri Salminen.