Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Yrittäjyys

21-vuotiaana yrittäjänä uramuutoksen edessä

Hämeenlinnalainen Janina Salmesvuori aloitti kolmisen vuotta sitten promootio- ja myyntitehtävissä JS-Myyntiedustus-toiminimellä. Omassa alkuhuumassaan hän ei osannut sanoa kaikille toimeksiannoille ”ei”, vaan työtaakka kasvoi turhan suureksi. Nuori yrittäjä päätti hakeutua uusille urille. Kurkistetaanpa tarkemmin.

Yritysuutiset/ Hämeenlinna/ Katri Ahonen

Janina Salmesvuori on tehnyt usean yrityksen kanssa yhteistyötä. Toiminimensä kautta hän on työskennellyt eri tapahtumissa, promootioissa, siivoustöissä ja vakuutusasiamiehenä.

– Yrittäjänä sinulla on vapaus valita, järjestää omat työaikasi ja toki myös ansaita kykyjesi mukaan. Kellokortilla työskentely ei ole minua varten, kertoo Janina Salmesvuori.

Kiireinen tahti toimeksiannosta toiseen alkoi tuntua lähes ympärivuorokautiselta. Salmesvuori vaihtoi sanojensa mukaan monitoimialayrittäjyyteen ja muovaa nyt uudenlaista työkokonaisuutta muilta aloilta.

– Tällä hetkellä urapolkuni muokkautuu vaihtuvan maailmantilanteen mukaan. Tarkkailen koko ajan tapahtumia ja näin keskityn niihin asiakkaisiin ketkä hyötyvät tuotteistani ja palveluistani eniten. Myyn kansainvälisesti terveydenhuoltoon ammattikäyttöön sopivia tarvikkeita ja autan parhaani mukaan asiakkaita pitämään varastoja kunnossa. Tarkoituksena on myös auttaa yrityksiä kehittämään etätyöskentelyä helpommaksi ja yksinkertaisemmaksi sekä kehittämään ”etäaktiviteetteja”. Jotkut kokevat etätyöskentelyn todella haastavaksi ja negatiiviseksi omaan henkiseen hyvinvointiin ja työmotivaatioon.

Yrittäjyyden tuoma menestyksen mahdollisuus tuntui paremmalta vaihtoehdolta, vaikka onkin suurempi vastuu, isommat haasteet ja työnteko kovempaa.

Nuorenakin voi kuormittua ja uupua työssä

Salmesvuorelle kuuluu nyt hyvää. Työkuormaa hän on pyrkinyt järjestämään maltillisemmaksi ja huolehtimaan itsestään. Aikaisemmin hän pyrki tukahduttamaan ankaruuden ja vaativuuden tunteen itseään kohtaan työntekoa koventamalla.

– Tilalle tulee ahdistus, itku ja paha olo. Väsymyksestä huolimatta pää huutaa, että ”tee lisää rahaa”. Kuitenkin huomaat, ettei kaikkea jaksa.

Vaikka Janinan lähipiiri sanoi työtaakan olevan jopa sairasta, mutta hän ei aluksi suostunut kuuntelemaan.

– Nyt ymmärrän, että työnarkomaani on eräänlainen addikti. Tärkeää on, että sen itse tunnustaa. On helppo kompastua samaan ansaan, jos lähtee ahnehtimaan töitä liikaa uudelleen. Toimi fiksusti ja tee töitä fiksusti, valistaa Janina Salmesvuori.

Työnteon Janina aloitti jo 14-vuotiaana. Hän on harrastanut pikkutytöstä lähtien aktiivisesti eri liikuntalajeja. Työkiireiden astuessa mukaan liikkuminen ja itsestä huolehtiminen jäi retuperälle.

Henkisyys tuo hyvinvointia kokonaisvaltaisesti

Nykyään Janina meditoi, opiskelee mindfulnessia ja henkistä hyvinvointia. Liikunnan mahdollisuus ja ilo ovat palanneet pikkuhiljaa. Jooga ja pilates ovat olleet kehoa ja mielenrauhaa palauttavaa liikuntaa. Janinan avomies nauttii kuntosalilla huhkimisesta ja opastaa mielellään vaikka kuntosali ei olekaan täysin Janinan juttu.

– Kuuntelen nykyään paljon äänikirjoja. Vinkkejä omaan elämään, talouteen, ihmissuhteisiin ja työntekoon. Tärkeää on ympäröidä itsensä oikeanlaisilla ihmisillä ja positiivisilla ajatuksilla.

Janinan kirjanpitäjä suositteli hänelle jäsenyyttä Hämeen Yrittäjillä yrityksen alkumetreillä.

– Jäsenyyden hinta on edullinen siihen nähden mitä rahalla saa. Alkavalle ja kokeneellekin yrittäjälle jäsenyys Hämeenlinnassa on verkostoitumisen kannalta todella kannattava. Paljon apua ja tietoa on tarjolla. Olen saanut muun muassa neuvonta-apua korona-aikana.