Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Omistajanvaihdokset

Kaksi moduulirakentajaa yhdistää toimintansa: Käynnistyykö Tuuloksen talotehtaan toiminta uudelleen?

Kouluja, päiväkoteja ja liiketiloja moduuleista valmistavan Teijo-Talojen toiminta keskitettiin viime vuonna Saloon. Yhtiön Tuuloksen tuotantotilat ovat hiljaisina odottaneet isojen projektien käynnistymistä.

Yhtiön mukaan julkisen sektorin kysyntä oli vähentynyt ja se toi tarpeen toiminnan tehostamiseen. Vuoden takaisessa Ylen haastattelussa yhtiön toimitusjohtaja Ismo Laitakari totesi yrityksen siirtyneen siilipuolustukseen. Samalla taustalla valmisteltiin yritysjärjestelyä, jonka pohjalta kaksi alan toimijaa, Hovako Oy ja Teijo-Talot Oy, yhdistyivät tämän vuoden kesäkuun lopulla. Konsernin ytimessä ovat hoivatilat, koulut ja päiväkodit sekä toimitila- ja väistötilarakentaminen.

Yhtiöiden tuloskehitys on ollut viime vuosina haastava ja vahvasti omistajien rahoituksen varassa. Yritysjärjestelyn tavoitteena on parantaa yrityksen kannattavuutta ja luoda uusia eväitä kasvuun. Yritysparin liikevaihto yhdistymishetkellä on yli 30 M€ ja tavoitteena on kasvattaa liikevaihto 44 miljoonaan euroon vuoteen 2025 mennessä. Yritykset työllistävät yhteensä noin 60 työntekijää.

– Hovakolla ja Teijo-Taloilla on erityisosaamista vastuullisesta puurakentamisesta, jota hyödyntämällä voimme tukea kestävän kehityksen mukaisia periaatteita. Yhdistymisen myötä tulemme olemaan taloudellisesti entistä vahvemmassa asemassa tavoitellessamme vahvaa kasvua, kertoo Teijo-Talojen ja konsernin toimitusjohtaja Ismo Laitakari.

Teijo taloilla on tuotantotilat Salon lisäksi Halsualla ja Tuuloksessa. Yhtiön kovat kasvutavoitteet tarkoittavat tuotannon lisäämistä puolella. Tämä ennakoisi tarvetta ottaa udelleen käyttöön nyt tyhjillään seisovia tuotantolaitoksia.

– Tuuloksen tuotantotilat ovat meidän omat, joten tuotannon lisääntyessä on mahdollista, että se tapahtuu osittain juuri Tuuloksessa. Mitään varmaa tai aikataulua asialle ei voi vielä kertoa, Laitakari totesi Hämeen Yrittäjien haastattelussa. 

Yhtiöiden tunnuslukuja 2019 (yhtiöt jatkaneet 2020 tilikautta 30.6.2021 saakka):

Teijo-Talot Oy

  • Liikevaihto 20,4 M€
  • Henkilöstö 41
  • Liiketoiminnan tulos: -2k€
  • Tase 8,7 M€

Hovako Oy

  • Liikevaihto 15,1 M€
  • Henkilöstö 18
  • Liiketoiminnan tulos: -153k€
  • Tase 15,4 M€