Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Yrittäjyys

Hämeen Uusyrityskeskus: rohkeita pelinavauksia, ehkä kansallisestikin merkittäviä

Hämeen Uusyrityskeskuksen toimitusjohtaja Marko Ahtiainen iloitsee, että tänä vuonna entistä suurempi osuus asiakaskäynneistä on päätynyt yrittämisen polulle.

Yrittäjyysinto on kasvanut tasaisesti, kertoo hiljattain julkaistu Uusyrittäjyyskatsaus. Vuonna 2020 Hämeen Uusyrityskeskuksen yritysneuvonnan kautta perustettiin 135 yritystä. Tänä vuonna pelkästään tammi-heinäkuussa on perustettu jo 101 yritystä.

- Asiakaskäyntien määrä on jonkin verran tasaantunut, mutta perustamiskäyrä on noussut. Koronaepidemian alkuaika aiheutti etenkin palkansaajissa epävarmuutta ja yritysideoita tultiin arvioituttamaan varsin matalalla kynnyksellä. Yllättävää oli, että itse asiassa korona-apuna suunnattu viestintä herätti kiinnostusta yritysneuvontaan.

Hämeen Uusyrityskeskuksen kautta neuvoa saaneiden perustettujen yritysten markkinaosuus on ”normaalista” 23-25 prosentin tasosta on tänä noussut yli 30 prosentin. Se on kova lukema, sillä suuri osa yrityksen perustamista harkitsevista asiakkaista on jo toista tai kolmattakin kertaa jo asialla.

Kriisiaika innoittaa, rohkaisee ja mahdollistaa

Kriisiajassa esiintyvien epävarmuustekijöiden ohella vahvana vaikuttimena on ollut innovatiivisuus. Asiakkaina on käynyt henkilöitä, joilla saattaa olla pitkäkin ura asiantuntijatehtävissä suuryrityksessä.

- Hyvästä asemasta huolimatta on tehty rohkeita lähtöjä, kun on pohdittu mielenkiintoisia yritysideoita. Konsepteja, segmenttejä ja erilaistamista on mietitty todella huolella. Osa avauksista saattaa olla jopa kansallisesti merkittäviä ja tuoda Hämeenlinnan seudulle uutta elinvoimaa.

Osa ihmisistä tarttuu herkemmin innovaatioihin kriisiaikoina. Toinen, jopa silmiinpistävä ilmiö Ahtiaisen mukaan on ollut se, että esimerkiksi ravintola- ja kahvila-alan heikoista toimintaedellytyksistä huolimatta on tapahtumassa rohkeita pelinavauksia. Kun alalta poistuu yksi toimija, joku toinen näkee siinä mahdollisuuden.

- Yleinen yrittäjyydestä keskustelu, innovaatiot ja tuotekehitys ovat seurausta aktiivisesta viestinnästä. Onnistuneet konseptit, webinaarit ja yritystarinat valtakunnan medioita myöten ovat selkeästi ruokkineet kiinnostuksen ilmapiiriä. Toivottavasti tämä henki jatkuu, toivoo Marko Ahtiainen.

Lue lisää taustaa Uusyrittäjyyskatsauksesta 1–6/2021