16.12.2019 klo 20:52
Uutinen

Liiketoiminta pieneni puoleen – yrittäjä koristeli autot jouluiseksi nähtävyydeksi

Kuljetusalan yrittäjä Matti Salon yritys Kuljetusliike E. Salo Oy juhli pari vuotta sitten 70:ttä toimintavuottaan. Pitkän linjan yrittäjän mukaan alan vaikeudet alkoivat jo 2000-luvulla, eikä vieläkään näy valoa tunnelin päässä. Hän on ollut tyytyväinen, kun toimintaa on pystynyt tähän asti supistamaan sitä mukaa, kun pitkäaikaisia työntekijöitä on jäänyt eläkkeelle. Tänä vuonna tuli toistaiseksi pahin paikka eteen, kun eläkkeelle jäävien lisäksi kahdelle oli annettava lopputili kouraan. Salo ihmettelee, miksi kumipyöräyrittäjien asiaa ei aja kukaan.

Upean jouluisesti koristellut Kuljetusliike E. Salon kuorma-autot ovat herättäneet ansaittua huomiota sosiaalisessa mediassa. Neljä kuorma-autoa seisoo Salon kiinteistön pihamaalla Lamminraitin varrella odottamassa siirtymistä eteenpäin. Matti Salo kertoo, että autot tullaan myymään mahdollisesti ulkomaille. ”Ne päätyvät ehkä Etelä-Amerikkaan, Afrikkaan tai Aasiaan”, hän sanoo.

Syy siihen, että Kuljetusliike E. Salon kahdeksasta autosta puolet myydään, on alan kannattavuusongelmat. Kehitys alkoi jo 2000-luvun alussa. Ulkomaankuljetukset ovat menettäneet kannattavuuttaan siitä lähtien. Viimeinen niitti oli ulkomaalaisten rekkojen rynnistys Suomen sisämarkkinoille.

“Ulkomaiset yritykset tuovat tavaraa Suomeen, ja jäävät viikoksi tänne ajamaan meidän ajoja. Se on sotkenut koko systeemin. Kotimaan markkinoilla taas kilpailuttamisen lyhytjännitteisyys tekee kaikesta epävarmaa. Jos kilpailutettaisiinkin viideksi vuodeksi, mutta kun yleensä vain kahdeksi vuodeksi, joskus vain vuodeksi. Tästä on erityisesti kotimaisille tukkikuljetuksiin keskittyneille yrittäjille haittaa”, Salo kertoo.

Matti Salon mukaan ulkomaalaisten kuskien tuntipalkat ovat kuutta euroa tunti, kun suomalaisille kuljettajille on maksettava kymmenen euroa enemmän. Uusi hankala ilmiö on virolaisen vuokratyövoiman käyttäminen. Kuljetusliikkeen kuskit saattavat olla kaikki vuokratyövoimaa lahden takaa.

Suomen polttoaineiden verotus ja työehtosopimuksien pekkaspäivät, odottamisajalle määrätty kahden tunnin omavastuuaika ja ympäristömääräysten kiristyminen ovat asioita, jotka Salon mukaan kiristävät kuljetusalan yrittäjien tilannetta alenevien taksojen ohella.

“Ulkomaalaiset eivät edes jätä Suomeen mitään. Ne ajavat täällä niin kauan kuin polttoainetta riittää ja lähtevät sitten tankkaamaan halvemman polttoaineen maihin”, Salo tietää.

Kuljetusliike E. Salo ajaa hiljalleen toimintaansa alas. Matti Salon mukaan tähän asti on selvitty sillä, että kun kuljettajia on jäänyt eläkkeelle, autoja on laitettu seisomaan sitä mukaa. Nyt tilanne huonontui kerralla niin paljon, että kahdelle pitkäaikaiselle työntekijälle oli annettava lopputili kouraan. Kummankin työsuhde oli kestänyt yli 20 vuotta.

“Meidän etujamme ei tällä hetkellä kukaan aja. Mielestäni maatalouden asioitakin hoidetaan tällä hetkellä paremmin”, sanoo Matti Salo.

Susanna Mattila