1.12.2017 klo 10:30
Uutinen

Dogsitteristä eläinkouluttajaksi

Liisa Tikka päätyi yrittäjäksi vahingossa ja harrastuksen kautta. Oman koiran hankinta innosti kouluttautumaan ja nyt hän työllistää itsensä kouluttamalla muita koiranomistajia. Esittelemme Yritystä Stadiin -jäsenlehdessä mielenkiintoisia yrittäjäpolkuja. Tässä jutussa kerromme eläinkouluttajan arjesta.

Liisa Tikka, millainen oli polkusi eläinalan yrittäjäksi?

”Kouluttauduin alun perin restonomiksi ja työskentelin pitkään ravintola-alalla. Yrittäjäksi päädyin oikeastaan vahingossa. Olen ollut lapsesta asti kiinnostunut koirista, jonka takia innostuin myös 4H-dogsitter-toiminnasta. Koirien hoitaminen maksua vastaan oli tavallaan jo pintaraapaisu yrittäjyyteen. Myöhemmin hankittuani oman koiran, innostuin sen kouluttamisesta ja halusin oppia aiheesta mahdollisimman paljon. Opiskelu imaisi mukaansa, kouluttauduin alalle ja perustin oman yritykseni (Tmi Masseter). Homma lähti siis käsistä ja tässä ollaan – yrittäjyyttä on nyt takana 10 vuotta.”

Mikä on ihaninta työssäsi?

”Minulla on työelämälle kaksi tavoitetta, joita pääsen toteuttamaan yrittäjänä. Ensimmäinen on se, ettei aamuisin tarvitse herätä kelloon. Nuorempana olin joustavampi työajoissa ja saatoin venyä aamuaikoina, mutta nykyään olen kello kymmenen jälkeen vasta asiakkaiden käytettävissä. Toinen tavoitteeni on myös toteutunut: siivoaminen ei ole ollut ikinä minulle se mieluisin juttu, joten kotini siisteydestä vastaa siivooja. Yrittäjyydestä olen ymmärtänyt, että kaikkea ei tarvitse tehdä itse. Parasta työssäni on kuitenkin loppupeleissä ihmiset ja koirat. Osasta asiakkaista on matkan varrella tullut hyviä ystäviäni.”

Mikä on ollut haastavinta yrittäjyydessä?

”Kuluttaja on edelleen minulle suuri mysteeri. Tämän takia työn kausiluonteisuuteen piti ensin totutella. Alkuun pelkäsin, että kuolen nälkään elokuisin, kun kesäisin oli hiljaisempaa. Vaihteluihin on nyt vuosien varrella tottunut ja pidän hyvällä omallatunnolla lomaa kesäisin. Itsensä työllistävällä pitää olla uskoa omaan osaamiseen ja pärjäämiseen. Yrittäjällähän hallinnollista työtä riittää loputtomiin, joten työn aikatauluttamista ja stressaamatta olemista on joutunut välillä opetella. Kaipaan ajoittain suurempaa työyhteisöä, koska työni on hyvin itsenäistä.”

Mikä hetki on jäänyt mieleen urasi varrelta?

”Törmäsin hiljattain asiakkaaseeni, joka kertoi olleensa kuusi vuotta sitten järjestämälläni pentuagility-kurssilla. Hän oli osallistunut agilityn SM-kisoihin koiransa kanssa, joka ei ole rodultaan tyypillinen agilitykoira. Oli palkitsevaa kuulla, että kipinä lajiin syntyi kurssillani. ”

Millaisia kuvitelmia ihmisillä on työstäsi?

”Ihmiset ihastelevat usein, miten mahtavaa on, että saan tehdä töitä eläinten kanssa. Tosiasiassa teen asiakaspalvelutyötä ihmisten kanssa. Koulutustilanteessa olen oma aito itseni ja kerron elävästä elämästä kokemuksiani, joihin asiakkaat pystyvät samaistumaan. Luottamus on työssäni kaiken perusta, koska kurssilaiset kasvattavat koiriaan oppieni mukaisesti. Koulutustilanteessa koiranomistaja oppii ehdottomasti enemmän kuin koira. Esimerkiksi ongelmakoirakursseilla ihmiset huomaavat, että muutkin elävät vastaavassa tilanteessa. Tätä kehitystä on hienoa seurata. Koiran edistyminen ei sinällään ole mikään ihmeellinen juttu, nehän oppivat jopa ohjaajasta huolimatta.”

Onko sinulla yrittäjyyteen liittyvää mottoa?

”En kestä sanontaa ”suutarin lapsella ei ole kenkiä”, sillä parhaansa täytyy aina yrittää. Oman maineeni kannalta on tärkeää, että käyttäydyn lähiseudun lenkkipoluilla samalla tavalla kuin opetan koiranomistajille kursseillani. Koulutusalan yrittäjälle sopii motoksi hyvin ”pitää elää niin kuin opettaa”.”

Totta vai tarua, onko koira ihmisen paras ystävä?

”Totta. Tärkeämpää on kuitenkin kysyä, onko ihminen koiran paras ystävä. Ihan aina tämä ei toteudu molempiin suuntiin, mikä on koirille surullista.”

Liisa Tikka

Koirakoulu Masseter, yrittäjä Liisa Tikan vuonna 2007 perustama yritys, tarjoaa käyttäytymistieteisiin pohjautuvaa koirankoulutusta. Helsingin Roihupellossa sijaitsevan yrityksen kursseilla käy kaikenikäisiä ja -rotuisia koiria.

Liisa Tikka nauttii yrittäjyydessä aamuista ilman herätyskelloa. Eläinrakkaan Liisan perheeseen kuuluu puolison lisäksi amerikanstaffordshirenterrieriet Nasta ja Raita, isovillakoira Jänskä sekä kaksi marsua, Raimo ja Reino. Hännänheiluttajat kulkevat mukana myös maailmalla reissatessa. Koirakoulutuksen lisäksi Tikka tuottaa koiraharrastajille suunnattua Canis-tietolehteä.

>> Juttu on julkaistu alun perin Helsingin Yrittäjien Yritystä Stadiin -jäsenlehden numerossa 3/2017. Lue koko lehti verkossa Issuu-palvelusta.

Teksti: Valpuri Aalto ja Jaana Tihtonen

Kuvat: Jaana Tihtonen