18.10.2018 klo 19:00
Uutinen

”Suomi tarvitsee lisää kasvuhaluisia yrityksiä” – Yritystä Stadiin! -teematapahtuma rohkaisi yrittäjiä maailmalle ja pörssiin

Helsingin Yrittäjien syksyn Yritystä Stadiin! -teematapahtumassa 17.10.2018 kuultiin mielenkiintoisia puheenvuoroja ja vinkkejä kansainvälistymisen ja kasvun asiantuntijoilta Team Finland -talossa. Kaksiosainen tapahtuma tarjosi yrittäjille vinkkejä muun muassa Kiinan markkinoista haaveileville ja kasvuyrittäjille pörssiin listautumisesta.

Maailma avoinna yrityksille

Päivän seminaarin avasi Sveitsin suurlähettiläs Heinrich Maurer. Hän kertoi, että Sveitsissä pk-yritykset suuntaavat aktiivisesti ulkomaille, mutta maa myös houkuttelee ulkomaalaista työvoimaa ja yrityksiä.

– Sveitsissä on 80 %:n työllistymisaste ja se on Euroopan toiseksi korkein. Sveitsin ja Suomen välistä yhteistyötä voisi tiivistää digitalisaatiossa, Maurer mainitsi.


LumoLink Oy:n toimitusjohtaja Artem Daniliants jakoi vinkkejä, miten yritykset voisivat hyödyntää verkkoa ja digitaalisuutta kansainvälisten asiakkaiden hankintaan. Esimerkiksi hyvien Youtube-sisältöjen avulla yritys voi saada yhteydenottoja ympäri maailmaa.

– Videot ovat yhä ajankohtaisempia B2B-markkinoinnissa. Kannattaa myös muistaa Amazon-verkkokauppa kuluttajamarkkinointiin, Daniliants vinkkasi digimaailman mahdollisuuksista.


OP Yrityspankki Oyj:n puheenvuoro liittyi Kiinan markkinoihin. Network manager Li Xiaohan vertaili eroja kiinalaisen ja suomalaisen yrityskulttuurien välillä. Kiinassa esimerkiksi vapaa-aikaa ja työelämää on vaikeampi erottaa toisistaan ja viestintä on epäsuorempaa kuin Suomessa. Xioahan esitteli lisäksi nousevia bisnesmahdollisuuksia. Kiinassa yhden lapsen politiikasta luopuminen on luonut esimerkiksi vauvoille ja lapsille suunnatuille palveluille ja tuotteille uudenlaista kysyntää.

– Myös Greentech-ratkaisuille ja ikääntyville suunnatuille terveyspalveluille on nyt Kiinassa tarve, luetteli Xiohan.

Kasvuyrittäjät, pörssi kutsuu!

Kasvuun keskittyvässä osuudessa kuultiin pienvarastoja tarjoavan Cityvarasto Oyj:n yritystarina, joka alkoi 1990-luvun loppupuolella kahden kaveruksen jutustelusta kuntosalilla. Yrittäjä ja perustaja Ville Stenroos kokee merkittäväksi, että Cityvaraston tarjoamilla palveluilla voidaan auttaa ja helpottaa ihmisten elämää muuttuvissa elämäntilanteissa. Muun muassa megatrendeistä kaupungistuminen ja kuluttamisen määrän lisääntyminen ovat vauhdittaneet yrityksen kasvua: liikevaihto ja käyttökate ovat kasvaneet joka vuosi. Vuoden 2017 helsinkiläinen yritys -palkinnolla tunnustettu Cityvarasto Oyj on kasvanut kotimaassa harkituilla yritysostoilla.

– Suomessa voisi olla enemmänkin kasvuun tähtääviä pk-yrityksiä, Stenroos totesi.

Päivän päätteeksi Suomen Yrittäjien kasvuverkoston puheenjohtaja ja Investors House Oyj:n toimitusjohtaja Petri Roininen esitteli uutta 365 päivässä pörssiin -ohjelmaa, johon haetaan mukaan 20-30 yritystä. Roininen pitää lupaavana, että Suomen Yrittäjien jäsenistöstä löytyy helposti listautumiskelpoisia yrityksiä.

– Uskon, että Suomen Yrittäjien 115 000 jäsenestä löytyisi promillen verran eli 115 listautumiskelpoista yritystä, jotka voisivat hakea mukaan ohjelmaan, Roininen kannusti yrittäjiä.

Verkostoitumistauko tapahtuman keskellä sai yrittäjät liikkeelle ja tutustumaan yhteistyökumppaneiden Finnveran, Rastorin, Fennian, OP:n, Privanetin ja Elisan pisteille.

Seminaarin juonsi Suomen Yrittäjien digi- ja koulutuspäällikkö Joonas Mikkilä. Helsingin Yrittäjät kiittää tapahtuman osallistujia ja yhteistyökumppaneita monipuolisesta tapahtumapäivästä!

Kuvat: Jaana Tihtonen