7.2.2019 klo 14:02
Uutinen

Helsingin kaupungin uudessa Ahti-hankkeessa kehitetään veneilyalan ekosysteemiä yrittäjien ja muiden toimijoiden kanssa

Veneily ja vesiteitse liikkuminen kiinnostavat helsinkiläisiä ja matkailijoita. Perinteisen veneen omistamisen rinnalle kaivataan uusia, huolettomia ja kustannustehokkaita tapoja sekä verkkopalveluja, joiden kautta esimerkiksi veneilyyn liittyviä palveluja voi helposti varata ja ostaa. Tähän tarpeeseen Helsingin kaupunki vastaa Ahti-hankkeella, jonka tuloksena pääkaupunkiseudulle syntyy uusi veneilyalan yritysekosysteemi yrittäjien ja muiden toimijoiden kanssa.

Ahti-hankkeessa kehitetään yhteinen avoin resurssirajapinta eli tietokanta yhdessä veneilyalan yritysten, venekerhojen ja muiden toimijoiden kanssa. Rajapinta mahdollistaa jatkossa kaupungin, yritysten ja yksityishenkilöiden omistamien merelliseen ympäristöön liittyvien resurssien ja palveluiden varaamisen verkossa erilaisten käyttöliittymien kautta.

Hanke toteuttaa Helsingin kaupungin merellistä strategiaa, jonka keskeiset tavoitteet ovat merellisten kohteiden saavutettavuuden parantaminen, kaupunkilaisten ja matkailijoiden vesiteitse liikkumisen ja veneilyharrastuksen helpottaminen sekä Helsingin matkailuvetovoiman lisääminen. Ahti-hanke on myös osa Helsingin maailman toimivin kaupunki -strategiaa: kaupunkia kehitetään alustana kokeiluille ja uutta luovalle elinkeinotoiminnalle. Kaupunki panostaa esteettömiin sähköisiin palveluihin sekä digitalisaation, tekoälyn ja robotisaation hyödyntämiseen.

Mitä Ahti mahdollistaa palveluntuottajalle ja mikroyrittäjälle?

  • Saat uuden, vaivattoman ja riskittömän myyntikanavan palvelullesi.
  • Löydät uusia asiakkaita palvelullesi.
  • Nykyistä enemmän toimintaa ja ihmisiä käyttämään venekerhojen palveluita.
  • Voit helposti ryhtyä venealan mikroyrittäjäksi.
  • Voit ansaita lisätuloja kuljettamalla ihmisiä veneelläsi tai vuokraamalla laituripaikkasi tai veneesi muille.

Mitä Ahti-hanke tarjoaa veneilystä ja vesillä liikkumisesta kiinnostuneille kaupunkilaisille ja matkailijoille?

  • Veneilemään Helsingissä ilman omaa venettä, huolettomasti ja kustannustehokkaasti.
  • Mahdollisuus siirtyä vesiteitse paikasta toiseen pääkaupunkiseudun alueella.
  • Merellisiä kokemuksia veneilyn ammattilaisten opastuksella.

Veneen omistajalle

  • Keskity veneilyyn – ulkoista veneesi ylläpito ja kunnostukset alan yrittäjille.
  • Saat laituripaikan helsinkiläiseltä venesatamalta vierailusi ajaksi.

Ahdin hyödyt palvelun tuotteistajalle

  • Saat käyttöösi valmiin resurssirajapinnan, jonka kautta sinulla on nykyistä matalampi kynnys tulla markkinoille uuden palvelun kanssa.
  • Voit kehittää kokonaan uusia veneilyyn liittyviä palveluita – alusta tarjoaa valmiit edellytykset palvelun tuotantoon, resurssit, markkinapaikan ja yhteiset pelisäännöt.

Ahti-hanketta kehittämään?

Kulttuuri ja vapaa-alan toimiala hakee projektipäällikköä Ahti-hankkeelle.

Lue lisää >>

Lisätietoja:

Joonas Pekkanen, ICT-kehityspäällikkö

joonas.pekkanen(at)hel.fi, puh. 050 584 6800

Suvi Ervamaa, kehittämisasiantuntija

suvi.ervamaa(at)hel.fi, puh. 040 191 7210

Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki