Etsi

Yksinyrittäjä

Yksinyrittäjäkysely: Helsingissä yli puolella yksinyrittäjistä yritysmuotona osakeyhtiö – verkostojen merkitys korostuu

Helsingin alueen yksinyrittäjistä yli puolet harjoittaa liiketoimintaansa osakeyhtiömuotoisena ja on korkeakoulututkinnon suorittaneita, selviää Suomen Yrittäjien kolmen vuoden välein tekemästä yksinyrittäjäkyselystä. Myös verkostot korostuvat helsinkiläisillä yksinyrittäjillä muuhun Suomeen verrattuna.

Osakeyhtiö on yritysmuotona huomattavasti yleisempi Helsingissä kuin muualla Suomessa. Yksinyrittäjäkyselyssä käy ilmi, että Helsingin vastaajista osakeyhtiönä toimivien yksinyrittäjien osuus on 62 prosenttia. Toiminimi on edelleen yleisin yksinyrittäjien yritysmuoto muualla Suomessa: kyselyyn vastanneista yli puolet on toiminimiyrittäjiä ja 43 prosenttia ilmoittaa yritysmuodokseen osakeyhtiön.

Korkeakoulututkinnon suorittaneiden yksinyrittäjien määrä on Helsingissä hieman suurempi kuin koko maassa. Helsingin vastaajista 65 prosenttia on ammattikorkeakoulututkinnon tai yliopistotutkinnon suorittaneita, kun taas muualla maassa luku on 53 prosenttia.

Lisäksi verkostojen merkitys korostuu helsinkiläisillä yksinyrittäjillä, sillä Helsingin vastaajista 19 prosenttia ilmoittaa toimivansa 6–10 samaa toimialaa edustavan tai täydentävän yrittäjän kanssa verkostossa. Koko maassa vastaavan joukon osuus kyselyssä on kahdeksan prosenttiyksikköä vähemmän.

– Verkostoituminen muiden yrittäjien kanssa tuo monenlaisia hyötyjä. Verkostojen kautta voi tavoittaa laajemmat markkinat ja tarjota yhdessä asiakkaille suurempia kokonaisuuksia. Kulusäästöjä voi saada neuvottelemalla yhdessä edullisempia hintoja sekä jakamalla esimerkiksi Helsingissä varsin hintavien toimitilojen kuluja, painottaa Helsingin Yrittäjien toimitusjohtaja Tiina Oksala.

Kasvuhalukkuus jatkuu, tulotaso edelleen matala

Kyselystä selviää, että yksinyrittäjien kasvuhalukkuus on säilynyt korkeana koko maassa, sillä 67 prosenttia vastaajista ilmoittaa tavoittelevansa kasvua tai pyrkii kasvamaan mahdollisuuksien mukaan. Erityisen voimakasta kasvuhalukkuus on alle 35-vuotiaiden yksinyrittäjien joukossa: heistä 90 prosenttia ilmoittaa tavoittelevansa kasvua. Kasvuhaluisuus laskee vastaajaryhmien iän noustessa. Toimialojen välillä kasvuhalukkuus on korkeinta kaupan toimialalla, jossa kasvua tavoittelee noin kolme neljästä vastanneesta.

Yksinyrittäjien tulotaso on pysynyt suunnilleen samalla tasolla koko maassa kuin kolmen vuoden takaisessa kyselyssä: hieman parannusta, mutta edelleen matala. Kaikista vastanneista noin puolet (49 %) ilmoittaa bruttotulokseen kuukaudessa alle 2 000 euroa.

Helsingissä pienituloisuus on muuta maata vähäisempää. Alle 2 000 euroa bruttona tienaavien osuus on Helsingin vastaajista kolmannes (33 prosenttia), kun koko maassa osuus on 48 prosenttia. Helsingin vastaajista noin puolet (49 prosenttia) kuuluu 2 000–4 000 euroa bruttona tienaavien haarukkaan, kun koko maassa tämän ryhmän osuus on 36 prosenttia. Toisaalta Helsingin kulurakenne on muuta maata korkeampi, esimerkiksi tilavuokrat ovat muuta maata korkeammat.

Suomen Yrittäjien yksinyrittäjäkysely tehtiin toukokuussa 2019. Kyselyyn vastasi 1874 yksinyrittäjää.

Lue koko kysely tästä >>

Tiivistelmä >>

 

Lisätiedot:

toimitusjohtaja Tiina Oksala, Helsingin Yrittäjät, p. 040 548 1104, tiina.oksala @ yrittajat.fi

toimialapäällikkö Mika Hämeenniemi, Suomen Yrittäjät, p. 050 372 4804, mika.hameenniemi @ yrittajat.fi