Etsi

Kunta

Helsingin Yrittäjät: Helsingin keskustan kehittämisessä tutkittava myös tunnelivaihtoehtojen mahdollisuudet

Helsingin Yrittäjät pitää tärkeänä, että tunnelivaihtoehdot ovat mukana Helsingin keskusta-alueiden liikenteen parantamisen suunnittelussa. Myös kävelykeskustan mahdollinen laajentaminen edellyttää toimivia liikennejärjestelyjä, jossa liikennettä on tarpeellista ohjata maan alle.

Helsingin virkamiehet esittivät muutama viikko sitten tarkempien selvitysten käynnistämistä maanalaisesta kokoojakadusta, joka mahdollistaisi kaupungin kävelykeskustan laajentamisen. Kokoojakadun jatkoselvittelyn tarpeellisuudesta on käynnistynyt kiista, koska kaupungin poliittinen enemmistö on päätymässä hautaamaan jatkoselvitykset kokoojakadun toteutuksesta. Kaupunkiympäristölautakunta käsittelee asiaa kokouksessaan 8.10.2019.

Helsingin keskusta muodostaa maan merkittävimmän kaupallisen kokonaisuuden, jonka elinvoimaisuuden varmistaminen on aivan olennainen asia kaupungin kehitykselle. Kaupan ja muiden palveluyritysten menestyminen keskustassa edellyttää niiden saavutettavuutta erilaisilla liikennemuodoilla – myös yksityisautoilla. Lisäksi yritysten tavarantoimitus- ja huoltoliikenteen sekä liikkuvien yrityspalveluiden tulee voida toimia alueella sujuvasti.

Helsinki on monin paikoin sumppuuntunut lukuisten katu-urakoiden vuoksi. Uusien asuinalueiden, kuten Jätkäsaaren ja Hernesaaren, rakentaminen yhdessä matkustaja-aluksilta purkautuvan liikenteen kanssa pahentaa entisestään tilannetta keskusta-alueilla.

Maanalaiset tunnelit ovat osoittautuneet monissa kaupungeissa ympäri maailmaa toimivaksi ratkaisuksi sujuvoittaa keskustojen liikennettä sekä vapauttaa uusia alueita jalankulkuun ja viihtyisään kaupunkielämään. Helsingissäkään ei tule sulkea pois tunneleiden rakentamista, vaan ensiksi on tarpeen perusteellisesti selvittää erilaisten liikenteellisten vaihtoehtojen yritys- ja muut vaikutukset kustannuksineen. Vasta sen jälkeen voidaan tehdä päätöksiä siitä, mitä uudistuksia ja millä keinoin on tarkoituksenmukaista lähteä toteuttamaan.

Helsingin Satama on jo ehtinyt ilmaista aiheellisen huolensa ehdotuksista siirtää satamatoimintoja keskusta-alueilta Vuosaareen. Laivamatkailijoiden mahdollisuus saapua suoraan Helsingin keskustaan on keskeinen vetovoimatekijä pääkaupungin turismille ja keskustan elinvoimaisuudelle, eikä sitä pidä vaarantaa. Toimintojen siirto vaatisi myös suuria taloudellisia investointeja. Satamien nykyiset liikenteelliset ongelmat voidaan ja tulee ratkaista tunneliyhteyksin tai muilla keinoin kuin siirtämällä satamatoiminnot pois keskustasta.

>> Lue myös Helsingin Yrittäjät - Itä-Helsinki ry:n kannanotto matkustajaliikenteen mahdollisesta siirrosta Vuosaareen

Lisätiedot:

puheenjohtaja Mari Laaksonen, p. 040 5780 189, mari.laaksonen (at) yrittajat.fi

toimitusjohtaja Tiina Oksala, p. 040 548 1104, tiina.oksala (at) yrittajat.fi

 

Kuva: Shutterstock / Mikhail Olykainen