5.12.2019 klo 20:25
Uutinen

Melkein kuin mummon leipomaa – Haagan Leipä Oy on Vuoden 2019 helsinkiläinen yritys

Vuoden 2019 helsinkiläinen yritys -palkinnon voitti vuodesta 1956 asti toiminut perheyritys Haagan Leipä Oy. Käsityövaltaisin menetelmin leipomo- ja konditoriatuotteita valmistava yritys on ketteränä toimijana voittanut kuluttajien sydämet laadukkailla ja paikallisilla tuotteillaan. Yrityspalkinto jaettiin 5.12.2019 Helsingin Yrittäjät ry:n 80-vuotis- ja Itsenäisyysjuhlassa.

Haagan Leipä Oy on leiponut ruoka- ja kahvileipiä, eineksiä sekä konditoriatuotteita jo yli 60 vuotta. Alun perin yritys perustettiin heinäkuussa vuonna 1956 nimellä Terveysleipä Oy, mutta pian perustamisen jälkeen yhtiön nimi muutettiin nykyiseen muotoonsa, Haagan Leipä Oy:ksi. Perustajat Matti ja Raisa Turunen jatkoivat yrittäjinä Etelä-Haagassa, jossa yritys toimii yhä nykypäivänä. Perheyrityksessä tehtiin sukupolvenvaihdos 1990-luvulla, jolloin vuodesta 1982 yrityksessä mukana ollut perustajien poika Pasi Turunen sisaruksineen otti vastuun toiminnasta. Vuodesta 2016 alkaen Haagan Leipä Oy:n toimitusjohtajana on toiminut Pasin vaimo Virve Turunen, joka aloitti uransa yrityksessä vuonna 1989. Omistajajoukkoon liittyi samaan aikaan vuodesta 2008 lähtien yrityksessä työntekijänä ollut pitkän linjan leipuri-kondiittori Kari Saarto.

Leipomo, sen tuoksut ja tekemisen meininki kivijalassa ovat kiinteä osa haagalaista katukuvaa. Yritys tuo ylpeydellä leivän sekä asiakkaiden että työntekijöiden pöytään. Yrityksen leipomo- ja konditoriatuotteita myydään hyvin varustetuissa ruokakaupoissa pääkaupunkiseudulla sekä torstaisin myös leipomon omassa myymälässä.

– Meidän tuotteemme eivät ole mummon tekemiä, mutta tulevat hyvin lähelle sitä. Käsityönä tehdyt tuotteemme ja pitkä historiamme ovat selkeä etu ja erottautumiskeino kilpaillulla alalla, yrityksen toimitusjohtaja Virve Turunen kertoo.

Haagan Leipä Oy ei ole yrittäjien mukaan tehdas, vaan perhevetoinen pienleipomo, jonka tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu perinteisten leipomotuotteiden ja paikallisuuden vaaliminen jatkossakin. Yrityspalkinto on omistettu yrityksen koko olemassaolon aikana mukana olleille sekä nykyisille työntekijöille.

– Palkinto pitää jakaa koko yrityksen aikajanalle, koska se ei ole yksittäisen ihmisen tai yksikön suoritus vaan sen ovat ansainneet kaikki Haagan Leipä Oy:n palveluksessa työskennelleet ihmiset. Yrityksemme menestys perustuu siihen valtavaan pohjatyöhön, jonka perustajat Matti ja Raisa Turunen tekivät yrityksen ensimmäisten 20–30 vuoden aikana. Se on kantanut tähän päivään asti, yrittäjäkolmikko toteaa.

Vuoden helsinkiläinen yritys -palkinto

Vuoden helsinkiläinen yritys -palkinto on yrittäjälle tai yritykselle myönnettävä tunnustus yrittämisestä ja yrittäjyyden hyväksi tehdystä työstä. Palkinnon myöntämisellä korostetaan yksityisen yrittäjän ja hänen yritystoimintansa merkitystä Helsingissä. Tarkoitus on myös lisätä yrittäjyyden arvostusta ja korostaa oma-aloitteisen, taloudellisiin riskeihin uskaltautuvan yrittämisen merkitystä talouselämän terveelle kasvulle ja Helsingin hyvinvoinnin kehittymiselle.

Haagan Leipä Oy valittiin Vuoden 2019 helsinkiläinen yritys -palkinnon saajaksi. Leipomoalan perheyrityksen tarinassa tekivät vaikutuksen laadukkaat tuotteet, ketterä ja joustava toimintatapa sekä pitkä historia paikallisena pienyrityksenä, jossa on toteutettu menestyksekkäästi sukupolvenvaihdos.

– Haagan Leipä Oy on pienenä ja perinteikkäänä perheyrityksenä löytänyt tiensä kuluttajien sydämiin laadukkailla kotimaisilla ja käsityövaltaisin menetelmin valmistetuilla tuotteillaan jo yli 60 vuoden ajan. Kivijalassa toimiva seitsemän hengen leipomo on menestynyt joustavalla ja ketterällä toimintatavallaan isojen toimijoiden joukossa, kertoo Helsingin Yrittäjien puheenjohtaja Mari Laaksonen palkitsemisperusteista.

– On hienoa, että yritys on toteuttanut onnistuneesti sukupolvenvaihdoksen, sillä valitettavan moniin yrityksiin ei löydetä jatkajia. Haagan Leipä Oy:ssä on myös paikallisuus vahvasti läsnä ja yritys on vakiintunut osa haagalaista ja helsinkiläistä kaupunkikuvaa, lisää Helsingin Yrittäjien toimitusjohtaja Tiina Oksala.

Palkitsemiskriteereissä kiinnitetään huomiota:

  • yrityksen toiminta-ajatukseen, tuoteideoiden omaperäisyyteen sekä toiminnan, palvelusten tai tuotteiden jatkuvaan itsenäiseen kehitystyöhön
  • yrityksen viimeisten vuosien aikaiseen kasvuun; etusija annetaan ensipolven yritykselle, joka on vakiinnuttanut asemansa tai yritykselle, jossa on toteutettu menestyksellisesti sukupolvenvaihdos
  • yrityksen toiminnalliseen ja taloudelliseen uudistumiskykyyn myös kansainvälisessä kilpailussa
  • yrityksen toiminnalliseen kehitykseen ja yhteiskunnalliseen merkitykseen omalla toiminta- ja markkina-alueellaan
  • yrityksen tuotantotoiminnan ja henkilöstöhallinnon uusiutumiskykyyn vastaamaan ajan henkeä ja yhteiskunnan asettamia tavoitteita.

Haagan Leipä Oy

  • Helsinkiläinen perheyritys, jonka erikoisuutena on käsityövaltaisin menetelmin valmistetut leipomotuotteet
  • Perustettu vuonna 1956, työllistää 7 henkilöä (2019)
  • Liikevaihto 0,6 milj. (2019)
  • 1990-luvulla yrityksessä toteutettu sukupolvenvaihdos, vuodesta 2016 yrittäjinä ja osakkaina Virve Turunen, Pasi Turunen ja Kari Saarto
  • Toimipiste Etelä-Haagassa
  • Tuotteita myydään pääkaupunkiseudulla hyvinvarustetuissa ruokakaupoissa
  • Suosituimpia tuotteita ruisleivät, kahvileivät, perunarieska sekä täysjyväriisipiirakka

Lisätietoja:

Tiina Oksala, toimitusjohtaja, Helsingin Yrittäjät,
p. 040 548 1104, tiina.oksala@yrittajat.fi

Virve Turunen, toimitusjohtaja, Haagan Leipä Oy,
p. 046 878 2050, virve.turunen@haaganleipa.fi

Teksti: Valpuri Aalto
Kuva: Jaana Tihtonen

Kuvassa vasemmalta oikealle Haagan Leipä Oy:n yrittäjät Kari Saarto, Virve Turunen ja Pasi Turunen.