26.3.2021 klo 12:13
Uutinen

Helsingin Yrittäjät: Rokotuksia kohdennettava pääkaupunkiseudulle – liikkumisrajoituksista olisi merkittävää haittaa yritystoiminnalle

Hallitus esittää uusia rajoituksia, jotka iskisivät voimalla Helsingin ja pääkaupunkiseudun pk-yrityksiin. Helsingin Yrittäjät perää hallitusta kohdentamaan koronatoimet yritystoimintaa vielä entisestään haittaavien lisärajoitusten sijaan rokotusten ja rajavalvonnan tehostamiseen.

Hallitus antoi eilen eduskunnalle lakiesityksen, joka mahdollistaisi liikkumisen rajoittamisen pääkaupunkiseudulla. Lisäksi valmistelussa ovat liikuntatilat kokonaan sulkeva lakiesitys ja esitys ravintoloiden rajoituksista täyssulun jälkeen. Uudet rajoitukset vaikuttaisivat erityisesti maan suurimpaan palvelukeskittymään Helsinkiin, joka on muutenkin kärsinyt koronan vaikutuksista muuta maata enemmän erilaisten rajoitusten, matkailijakadon ja etätöiden vaikutusten vuoksi. Suurissa vaikeuksissa ovat erityisesti tapahtuma-ala, matkailu- ja majoitusala, kulttuuripalvelut, ravintola-ala sekä osa erikoiskauppaa ja muita palveluita.

– Valtavan yritysjoukon kestokyky on nyt viimeisillään. Merkittäviä rajoitustoimia kohdennetaan yrityksiin siten, että ne voivat olla auki, mutta käytännössä yritysten toiminta estyy. Näin yritysten vahinkoja ei tarvitse korvata samassa määrin kuin sulkemalla kokonaan tilat, korostaa Helsingin Yrittäjien puheenjohtaja Mari Laaksonen.

Helsingin Yrittäjät pitää koronatoimista aiheutuneiden kustannusten korvauksia muutoinkin puutteellisina ja vaatii, että hallitus kantaa täyden vastuun yritysten auttamisesta. Rajoitusten aiheuttamat vahingot pitää myös korvata nopeasti, jotta vältetään aiheettomat konkurssit ja yritystoiminnan lopettamiset sekä kasvava työttömyys. Myös yt- ja lomautusprosessia pitää heti nopeuttaa viime kevään tapaan, jotta yritysten on mahdollista sopeuttaa toimintansa rajoituksiin.

Helsingin Yrittäjät pitää tärkeänä saada koronapandemia nujerretuksi, mutta painottaa, että valmisteilla olevat rajoitukset eivät kohdennu oikeisiin asioihin. Jos halutaan estää lähipiirikontakteja, rajoitukset pitää kohdentaa niihin, eikä vaikeuttaa entisestään yritystoimintaa. Suunnitellut liikkumisrajoitukset ovat merkittävä puuttuminen perusoikeuksiin ja täynnä poikkeuksia, jotka ovat osin epäloogisia ja tekevät rajoituksista vaikean valvoa.

– Liikkumisrajoituksista kärsisivät erityisesti pääkaupunkiseudun pienet kivijalkakaupat ja palveluyritykset. Yrittäjät eivät myöskään voi ymmärtää esimerkiksi, miksi hypermarketista voisi ostaa muutakin kuin ruokaa, mutta erikoisliikkeestä ei vastaavia tuotteita saisi hakea, kritisoi Helsingin Yrittäjien toimitusjohtaja Tiina Oksala.

Helsingin Yrittäjät perää hallitusta kohdentamaan koronatoimet yritystoimintaa vielä entisestään haittaavien lisärajoitusten sijaan rokotusten ja rajavalvonnan tehostamiseen.

– Nyt on keskeistä saada rokotuksiin vauhtia ja keskittää niitä enemmän pääkaupunkiseudulle, jossa tautitilanne on pahin. THL:n laskelmien mukaan kohdentamisella saadaan vähennettyä sairaalahoidon tarvetta merkittävästi ilman liikkumisrajoituksiakin, vaatii toimitusjohtaja Oksala.

– Hallituksen pitäisi viimeinkin myös varmistaa, että maan rajoilla vaaditaan koronatodistusta, pakkotestaus toimii ja vähintäänkin riskimaista tulevat laitetaan valvottuun karanteeniin, edellyttää puheenjohtaja Laaksonen.

Yrittäjien luottamus maan hallituksen koronatoimien oikea-aikaisuuteen ja oikeaan kohdentumiseen on kärsinyt viime kuukausina. Helsingin Yrittäjät vaatii hallitukselta nyt selkeää ja nopeaa suunnitelmaa siitä, miten ja milloin aiheutuvat haitat korvataan yrityksille, ja mikä on maan exit-suunnitelma koronakriisistä.


Lue lisää aiheesta ja Suomen Yrittäjien vaikuttamistyöstä:

> Tuki liikkumisrajoitusten vaikutuksista yrityksille kohdistettaisiin palkkojen ja vuokrien korvaukseen // 25.3.2021

> Suomen Yrittäjät: Liikkumisrajoituksilla tuhoisia vaikutuksia yrityksiin // 24.3.2021

> Suomen Yrittäjät: Ulkonaliikkumiskielto olisi täyskatastrofi yrityksille // 12.3.2021


Lisätiedot:

puheenjohtaja Mari Laaksonen, Helsingin Yrittäjät, p. 040 578 0189, mari.laaksonen (at) yrittajat.fi

toimitusjohtaja Tiina Oksala, Helsingin Yrittäjät, p. 040 548 1104, tiina.oksala (at) yrittajat.fi

Kuva: AdobeStock