13.4.2021 klo 19:58
Uutinen

Yrittäjä, tee vastuullisuusteko Kesäsetelin myötä – setelin saavat tulevana kesänä myös vuonna 2004 syntyneet nuoret

Helsingin kaupunki tukee nuorten hyvinvointia ja palautumista koronapandemian vaikutuksista lisäämällä nuorten kesätyömahdollisuuksia. Helsingin Kesäseteli laajenee kesäksi 2021 koskemaan myös vuonna 2004 syntyneitä nuoria. Kesäseteli tarjoaa yrittäjälle mahdollisuuden tehdä korona-ajan vastuullisuusteon, josta on hyötyä myös yritykselle itselleen.

Koronapandemia on heikentänyt nuorten hyvinvointia monin tavoin. Myös nuorten kesätyönäkymät ovat epävarmat jo toista vuotta peräkkäin. Helsingin kaupunginhallitus päätti maanantaina 29.3.2021 myöntää määrärahan nuorten Kesäsetelin käytön laajentamiseen myös vuonna 2004 syntyneille nuorille. Kesäsetelin jakelua laajentamalla Helsingin kaupunki haluaa tukea nuorten hyvinvointia lisäämällä kesätyömahdollisuuksia sekä rohkaista ja tukea yrityksiä palkkaamaan nuoria haasteellisessa tilanteessa.

Lyhytkin kesätyöjakso on merkityksellinen

Nuorelle lyhytkin kesätyöjakso voi olla merkityksellinen jatkoa ajatellen, ja yritys saa helposti apukädet pariksi viikoksi tai vaikka pidemmäksikin aikaa. Kesäseteli mahdollistaa yrityksille ja yhteisöille yhden tai usean nuoren palkkaamisen.

– Nuorelle kesätyö ei ole pelkästään toimeentuloa, vaan erityisen tärkeä osa elämää. Se on nuorelle viesti siitä, että minä osaan ja minuun luotetaan, sanoo Helsingin kulttuurin ja vapaa-ajan aluepäällikkö Tiina Hörkkö STT:n tiedotteessa.

– Koronapandemian vuoksi yrityksillä voi olla haasteita palkata nuoria kesätöihin. Kesäsetelin avulla haluamme rohkaista ja tukea yrityksiä palkkaamaan nuoria. Haluamme tukea nuorten työllistämistä ja tarjota positiivisen kokemuksen, joka tukee työllistymistä myös jatkossa, Hörkkö jatkaa.

Vuonna 2004 syntyneet voivat hakea Kesäseteliä sähköisesti 30.3. alkaen

Helsingissä Kesäsetelin saavat vuonna 2021 helsinkiläiset 9.-luokkalaiset sekä vuonna 2004 syntyneet eli peruskoulunsa vuosi sitten päättäneet nuoret. Yhteensä Kesäsetelin saa kuluvana vuonna yli 10 000 helsinkiläistä nuorta. Yhdeksäsluokkalaisille jaettiin Kesäsetelit kouluissa helmikuun ensimmäisellä viikolla. Vuonna 2004 syntyneet helsinkiläiset nuoret voivat hakea Kesäseteliä 30.3.2021 alkaen osoitteesta kesaseteli.fi ja se toimitetaan heille sähköisesti.

Kesäseteli on nuorten, Helsingin Yrittäjien, Helsingin seudun kauppakamarin ja Helsingin kaupungin yhteinen hanke, jolla tuetaan nuorten kesätyöllistymistä. Tänä kesänä kaupunki korvaa 325 euroa työnantajalle, joka työllistää nuoren 9.-luokkalaisen tai vuonna 2004 syntyneen Kesäsetelillä vähintään 60 tunniksi. Nuoren vähimmäispalkka 60 tunnilta on 400 euroa ja sen ylittävältä ajalta nuorelle tulee maksaa alan työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Työnantajat voivat hakea kesäsetelin omaavia nuoria töihin helposti ja kohdennetusti osoitteessa kesaseteli.fi.

Lue myös helmikuussa julkaistu uutinen Kesäsetelistä >

Teksti ja kuva: Helsingin kaupunki