Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Kunta

Helsingin Yrittäjät: Helsingin uudessa kaupunkistrategiassa yrityksille keskeisiä tavoitteita

Helsingin kehittämistä seuraavat vuodet ohjaava kaupunkistrategia 2021–25 on etenemässä kaupunginvaltuuston käsittelyyn. Helsingin Yrittäjät pitää kaupungin uutta strategiaa yritysten kannalta pääpiirteiltään hyvänä kokonaisuutena. Strategian toteutuminen edellyttää, että yritykset menestyvät Helsingissä ja voivat tuottaa tarvittavia palveluita, työpaikkoja sekä verotuloja.

Kaupunkistrategian lähtökohtana on, että Helsinki on hyvä ja turvallinen paikka elää, oppia, asua, tehdä työtä ja yrittää. Strategiassa tuodaan esiin kaupungin suuren koon ja asukastiheyden merkitys erilaiselle elinkeinotoiminnalle ja elinkeinotoiminnan monipuolisuuden merkitys asukkaille ja asiakkaille. Kaupunki haluaa olla myös vetovoimainen tapahtumien, kulttuurin ja matkailun keskittymä, jossa kaupungin merellisyyttä kehitetään edelleen.

Helsingistä rakennetaan yhä parempaa opiskelukaupunkia ja innovaatiokeskittymää yhteistyössä korkeakoulujen, opiskelijoiden ja yritysten kanssa. Kaupungin tavoitteena olla houkutteleva kohde niin muualta Suomesta muuttaville kuin kansainvälisille opiskelijoille ja osaajille perheineen.

– Yhä paheneva pula ammattitaitoisesta työvoimasta vaikuttaa sekä yksityisten että julkisten palveluiden tarjontaan. Onkin tärkeää, että kaupunki panostaa osaavan työvoiman houkutteluun erilaisin keinoin, toteaa Helsingin Yrittäjien toimitusjohtaja Tiina Oksala.

Yhden luukun periaate yritysten palveluihin

Strategiassa painotetaan tapahtumien roolia Helsingin ja sen keskustan viihtyisyyden ja elinvoiman rakentamisessa. Tilojen ja alueiden käyttöä tapahtumiin sekä kulttuuritoimintaan halutaan helpottaa ja sääntelyä keventää. Tavoitteena on myös palvella tapahtumajärjestäjiä yhden luukun periaatteella.

– Yritysten hallinnollista byrokratiaa on tarpeen vähentää kaupungin muissakin toiminnoissa ja lupamenettelyissä. Yhden luukun periaate tarvitaan kaikkiin yritysten palveluihin, vaatii Helsingin Yrittäjien puheenjohtaja Mari Laaksonen.

Keskustan elinvoimaisuutta kehitettävä suunnitelmallisesti

Helsingin keskusta on maan suurin palveluiden, työpaikkojen, tapahtumien ja kulttuurin keskittymä, jonka menestymisellä on suuri merkitys koko Suomelle. Kaupunki haluaakin investoida keskustaan määrätietoisesti.

– Helsingin keskusta on kärsinyt erityisen paljon koronapandemian vaikutuksista, ja olemme esittäneet toimenpidesuunnitelman laatimista keskustan elinvoimaisuuden lisäämiseksi keskeisten toimijoiden yhteistyönä, kertoo Tiina Oksala.

Keskustan elävöittämiseksi on nyt käynnistymässä elinvoimaprojekti kaupungin ja elinkeinoelämän yhteistyönä. Tavoitteena on muun muassa kasvattaa keskustan palveluiden ja työpaikkojen määrää, parantaa tapahtumien toteutusmahdollisuuksia sekä kulttuurin näkymistä keskustassa. Keskustan pitää olla houkutteleva ja toimiva kaikkina vuodenaikoina.

Sujuva liikenne toimivan kaupungin edellytys

Strategiassa todetaan, että olennainen osa keskustan elinvoimaprojektia on liikennejärjestelyiden kehittäminen keskustan elinvoiman kasvua tukevaksi. Helsingin Yrittäjät pitää tarpeellisena, että kaupunki alkaa selvittää keskustan saavutettavuuteen vaikuttavien liikennehankkeiden kokonaisvaikutuksia. Keskeistä on myös kehittää pysäköintiä, parantaa huolto- ja jakeluliikenteen sujuvuutta sekä vähentää Helsinkiä kurittavien mittavien katu- ja kaivuutöiden haittoja.

– Strategiasta puuttuu kuitenkin kirjaus keskustan saavutettavuuden kehittämisestä eri kulkumuodoin, myös henkilöautoilla, mikä on keskustan vetovoimaisuudelle olennaista, painottaa Mari Laaksonen.

– Pysäköintipolitiikassa siirtyminen kohti markkinaehtoisuutta tarvitsee uutta tarkastelua. Lähtökohtana pitäisi olla käyttäjien tarpeet ja yritystoiminnalle toimivien pysäköintiratkaisujen kehittäminen.

Yksityisen hoidon tukea korotettava kustannuskehitystä vastaavasti

Helsingissä lasten ja nuorten määrä kasvaa, ja varhaiskasvatuksen sekä opetuksen laatuun ja määrään halutaan panostaa. Helsinki nostaa varhaiskasvatuksen osallistumisastetta ja toteuttaa lähipäiväkotiperiaatteen. Myös erikoistumiselle, erilaisuudelle ja painotetulle opetukselle annetaan painoarvoa.

Strategian mukaan yksityisen hoidon tukea korotetaan varhaiskasvatuksen saatavuuden vahvistamiseksi. Helsingin Yrittäjät on jo pidempään vaatinut, että monipuolisten, laadukkaiden varhaiskasvatuspalveluiden säilymiseksi yksityisen hoidon Helsinki-lisää korotetaan vastaamaan toteutunutta kustannuskehitystä.

Sote-palveluissa vahvistettava monituottajamallia

Sosiaali- ja terveyspalveluita strategiassa käsitellään yleispiirteisesti. Peruspalveluiden toimivuus varmistetaan vahvistamalla monituottajamallin käyttöä sekä hyödyntämällä tarvittaessa myös yksityistä palvelutuotantoa ja palveluseteleitä.

Helsingin Yrittäjät korostaa tarvetta tuottaa kasvavalle määrälle kaupunkilaisia laadukkaita ja hyvin saatavilla olevia sote-palveluita yhteistyössä eri kokoisten yritysten kanssa. Palveluiden monituottajamallia tulee vahvistaa ja palveluseteleiden käyttöä laajentaa.

– Julkisissa hankinnoissa niin sote- kuin muillakin aloilla on tarpeen varmistaa, että myös pienet yritykset voivat osallistua tarjouskilpailuihin. Näin palveluiden laatu, hinta ja toimialat kehittyvät, sanoo Tiina Oksala.

Strategian vaikuttavuus seurantaan

Helsingin Yrittäjät pitää tärkeänä, että kaupungin menoissa noudatetaan tarkkaa taloudenpitoa tavoitteena tehostaa kaupunkiorganisaation tuottavuutta, eikä kuntaveroa nosteta.

On myös hyvä, että Helsinkiä johdetaan tiedolla, ja tavoitteiden toteutumista seurataan numeerisilla ja laadullisilla mittareilla avoimella tavalla. Päätösten vaikuttavuutta sekä asiakaskokemuksia tulee seurata ja mitata palveluiden laadun kehittämiseksi.

 

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Tiina Oksala
p. 040 548 1104
tiina.oksala @ yrittajat.fi

 

Kuva: AdobeStock