Säännöllisen työajan ylittäminen - Työaika - Työnantajan ABC - yrittajat.fi
Yrittäjät > Helsingin Yrittäjät > Helsingin Yrittäjät - Lauttasaari ry > Yrittajan Abc > Tyonantajan Abc > Tyoaika

Etsi

Säännöllisen työajan ylittäminen

Lisätyö

Lisätyötä on työ, joka tehdään sopimuksen mukaisen säännöllisen työajan lisäksi, mutta joka ei ylitä laissa sallittua säännöllisen työajan enimmäismäärää eli 8:aa tuntia päivässä ja 40:ää tuntia viikossa. Lisätyöstä maksetaan vähintään normaalia työajalta maksettavaa palkkaa. Työehtosopimuksessa voi olla määräyksiä esimerkiksi lisätyöstä maksettavasta palkasta.

Ylityö

Ylityötä on työaikalakiin perustuvan säännöllisen työajan ylittävä työ, eli vuorokautisen 8 tunnin tai viikoittaisen 40 tunnin ylittävä työ. Ylityötä voidaan teettää vain työntekijän kutakin kertaa varten erikseen antamalla suostumuksella. Ylityö edellyttää työantajan aloitetta asiassa. Jos työaika on järjestetty keskimääräiseksi, ylityötä on työ, jota tehdään työvuoroluetteloon merkityn säännöllisen työajan lisäksi.

Ylityön teettämistä rajoittavat työaikalaissa säännellyt enimmäismäärät. Ylityötä saadaan pääsäännön mukaan teettää enintään 138 tuntia neljän kuukauden aikana, kuitenkin enintään 250 tuntia kalenterivuodessa. Työnantaja ja työntekijöiden edustaja voivat sopia lisäylityön tekemisestä, jolloin lisäylityön enimmäismäärä on 80 tuntia kalenterivuodessa. Lisäylityöstä sopiminen ei kuitenkaan mahdollista edellä mainitusta 138 tunnin säännöstä poikkeamista.

Vuorokautisesta ylityöstä on maksettava kahdelta ensimmäiseltä tunnilta 50 prosentilla korotettu palkka ja seuraavilta tunneilta 100 prosentilla korotettu palkka. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia ylityön korvaamisesta kokonaan tai osittain korvaukseen suhteutettuna vapaa-aikana, jolloin esimerkiksi yksi tunti 50 prosentilla korotettua ylityötä voidaan vaihtaa 1,5 tunnin palkalliseen vapaaseen. 

 

päivitetty 27.4.2016