8.5.2017 klo 08:45
Uutinen

Yrittäjyyskasvatus ja hankinnat puhuttivat Kainuun Yrittäjien kokouksessa

Kainuun Yrittäjät ry piti varsinaisen kokouksensa Kajaanissa Kainuun prikaatilla. Prikaatin komentaja prikaatikenraali Vesa Virtanen esitteli Kainuun prikaatin toimintaa. Lisäksi saatiin tutustua tykistöpatterin koulutustoimintaan ja prikaatin laajaan ruokahuoltoon.

Mistä jatkajia saadaan yhä kasvavalle joukolle ikääntyviä yrittäjiä? Yksi lääke on kasvattaa uusia yrittäjiä. Yrittäjyyskasvatukseen on panostettava enemmän. Todettiin, että teoriaopintojen rinnalle tarvitaan yrittäjien itsensä kertomat yrittäjyystarinat lisäämään kiinnostavuutta. Näin monissa kunnissa on tehtykin ja todettiin, että hyvät käytännöt on hyvä levittää koko kaikkiin Kainuun kuntiin.

Kuluvan vuoden ajankohtaisia asioita käsiteltäessä keskusteltiin julkisten hankintojen tilasta Kainuussa. Todettiin, että hankintoja käsittelevällä kuntakierroksella on voitu todeta, että käynnistetylle hankintaneuvontatoiminnalle on tarvetta ja kysyntää. Kun kuntakierros on saatu vietyä lävitse, tullaan kehittämistarpeet kokoamaan ja suunnitellaan tarpeelliset kehittämistoimenpiteet.

Hallituksessa jatkavat puheenjohtajana Miariikka Tervonen (Kajana Yhtiöt Oy) ja jäseninä (suluissa varajäsenet) Kajaanista Jari Haapaniemi, Priiffari Oy (Kari Kyllönen, Ideavoima), Camilla Maunu, Suomen Urakoitsijat Oy (Maarit Kemppainen, Pentik), Sotkamosta Jari Korhonen, Sotkamon Kirjakauppa Ky (Tauno Kurkinen, Sotkamon Peltityö Ky), Kuhmosta Ari Innilä, Kuntosali SykePlus (Hannu Gröhn, Kuhmon AA-Puu Oy), Suomussalmelta Olli-Matti Lappalainen, Kello-Optiikka Lappalainen Oy (Ari Väisänen, Siirtolan Kelomökit), Paltamosta Reijo Moilanen, Motorec (Päivi Leinonen, Kainuun Kirja- ja Paperikauppa Ky) ja Hyrynsalmelta Esa Kemppainen, Kemppaala (Maija Juntunen, Vonkan leirintäalue).

Lisäksi hallitukseen tulivat valituiksi Kajaanista Arto Okkonen, Imagon Oy (Pekka Nevala, Step In kenkäkauppa), Ismo Jauhiainen, Katera-Steel Oy (Jukka Kärnä, Tilitoimisto Kärnä Oy), Sotkamosta Sirpa Moilanen, Sotkamon Yrityspalvelut Oy (Leena Penttinen, Gelding Pond Oy), Kuhmosta Martti Huusko, Huzza Oy (Esa Haverinen, Myyntipalvelu Esa Haverinen), Suomussalmelta Timo Matero, Kainuun Kalatuote Oy (Matti Kaikkonen, Ylä-Kainuun Automaalaamo), Ristijärveltä Olli Pietilä, Ollivilla Oy (Mikko Tolonen, JTM Urakointi Ay) ja Puolangalta Tuomo Seppänen, Kustannus Oy Puolangan DTP (Johan Heino, Askan Matkailupalvelut Oy).

Varapuheenjohtajiksi valittiin Jari Haapaniemi ja Reijo Moilanen.

Paikallisyhdistyksistä vuoden 2016 paikallisyhdistykseksi valittiin Paltamon Yrittäjät. Eniten jäsenmääräänsä lisäsi prosentuaalisesti myös Paltamon Yrittäjät eli 4,8 %. Kainuun Yrittäjien jäsenistössä on yritysjäseniä 1 248, seniorijäseniä 54 lisäksi kannattajajäseniä.

Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2018 toimintasuunnitelma. Järjestön tavoitteena on luoda parhaat yrittäjien olosuhteet Suomeen. Tämä saavutetaan olemalla tuloksellisin vaikuttaja, ylivoimainen yrittäjän tuki ja ainutlaatuinen yrittäjien verkosto. Kainuun vuoden 2018 toimintasuunnitelmassa on nostettu viisi asiaa kärkeen, joita ovat kasvu ja kansainvälistyminen, aluekehittäminen, tapahtumat, jäsenhankinta ja jäsenviestintä.

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Miariikka Tervonen, m.tervonen@kajaani.net, 040 586 0966
Toimitusjohtaja Pekka Ojalehto, pekka.ojalehto@yrittajat.fi, 044 3131 310