4.6.2019 klo 14:24
Uutinen

Kainuun Yrittäjät jatkaa aktiivista vaikuttamista ja yrittäjien toimintaedellytysten edistämistä

Kainuun Yrittäjien toimintasuunnitelma vuodelle 2020 vahvistettiin.

Kainuun Yrittäjien toimintasuunnitelma vuodelle 2020 vahvistettiin vuosikokouksessa 25. toukokuuta Kajaanin Raatihuoneella. Vuonna 2020 toiminnan keskiössä ovat maakuntavaikuttaminen ja kuntayhteistyö. Maakuntavaikuttamisen ja kuntayhteistyön kautta parannetaan yrittäjien toimintaedellytyksiä ja vahvistetaan yrittäjien roolia asioiden valmistelussa ja päätöksenteossa.

Maakunta- ja kuntayhteistyön tavoitteina ovat maakuntakuvan ja saavutettavuuden parantaminen, yrityspalveluiden kehittäminen sekä osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen.

Yritysvaikutusten arvioinnin tulee vakiintua osaksi päätöksentekoa maakunnassa ja kunnissa, erityisesti julkisissa hankinnoissa tulee huomioida aluetaloudelliset vaikutukset osana elinvoiman kehittämistä. Sosiaali- ja terveyspalveluiden laatua ja kustannustehokkuutta sekä alan yrittäjyyttä voidaan edistää uusien palvelusetelituotteiden käyttöönotolla.

Maakuntakuvaa on parannettava useilla toimenpiteillä, joihin tarvitaan niin julkisten toimijoiden kuin yrittäjien panostusta. Markkinointiin tarvitaan rohkeita avauksia ja pitkäjänteistä yhteistyötä. Rekrytointihaasteisiin pitää löytää uusia työkaluja lainsäädännön uudistusten ja täsmätoimenpiteiden kautta.

Yrityspalvelujen tulee jatkossa vastata kaikkiin yrityksen elinkaaren vaiheisiin ja palvelujen pitää olla helposti saatavilla koko Kainuussa. Palveluja tarvitaan kasvun ja kansainvälistymisen ohella myös omistajanvaihdostilanteissa. Parhaimmillaan yrityspalvelut ovat yksi vetovoimatekijöistämme, joka innostaa ja kannustaa uusien yritysten vilkkaampaan perustantaan ja yritysten Kainuuseen sijoittumiseen.

Kainuun Yrittäjien hallitus kaudella 2019 – 2020

Miariikka Tervonen Kajaanista (Kajana Yhtiöt Oy) jatkaa hallituksen puheenjohtajana.

Hallituksen jäseninä (henkilökohtainen varajäsen suluissa) jatkavat:

– Kajaanista Jari Haapaniemi, Priiffari Oy (Mira Haverinen, Kauneuskeidas Mirhami) ja Camilla Maunu, Tmi C Maunu (Pauliina Hyyryläinen, Infrasuunnittelu Oy)

-Sotkamosta Jari Korhonen, Sotkamon Kirjakauppa Ky (Tauno Kurkinen, Sotkamon Peltityö Ky)

– Kuhmosta Veijo Malinen, 4U Koulutuspalvelutuotteet Maliset Oy (Tuulikki Huusko, Huzza Oy)

– Suomussalmelta Olli-Matti Lappalainen, Kello-Optiikka Lappalainen Oy (Timo Matero, Kainuun Kalatuote Oy)

– Paltamosta Reijo Moilanen, Motorec (Päivi Leinonen, Kainuun Kirja- ja Paperikauppa Ky)

– Hyrynsalmelta Kari Lidström, Hyryn Hoiva Oy (Maija Juntunen, Vonkan leirintäalue)

Lisäksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle hallituksen jäseniksi valittiin:

– Kajaanista Elina Tervonen, Vumos Oy (uusi), (Merja Hynynen, Työnohjauspalvelu Helmi Oy, uusi) ja Eero Suutari, Sunit Oy (uusi), (Pekka Nevala, Step In kenkäkauppa)

– Sotkamosta Hanna Tertsunen-Troisgros (uusi), Kainuun AHA-asiantuntijat Oy, (Satu Räty, Siliver Oy, uusi)

– Kuhmosta Arttu Heikkinen, Essentum (uusi), (Esa Piirainen, Kainuun Tietomikro Oy, uusi)

– Suomussalmelta Pirjo Kähkönen, Raate Travels Oy (Tero Puranen, Suomussalmen Kiinteistönhuolto Oy)

– Puolangalta Tuomo Seppänen, Kustannus Oy Puolangan DTP, (Hannele Karhu, Pororajan Body&Fitness)

– Ristijärveltä Olli Pietilä, Ollivilla Oy, (Mikko Tolonen, JTM Urakointi AY)

Hallituksen varapuheenjohtajina jatkavat Jari Haapaniemi Kajaanista ja Reijo Moilanen Paltamosta.

Lisätietoja:

Kainuun Yrittäjät, Anu Tervonen, toimitusjohtaja, p. 044 7287 100