13.3.2020 klo 10:18
Uutinen

Koronan vaikutukset iskivät Kainuun yrittäjiin voimalla – Finnair lopetti lennotkin Kajaaniin

Alueen yrittäjiä huolettaa, että lentoliikenne ei ehkä palaa normaaliksi koronavirusepidemian jälkeenkään.

Kainuun alueen yrittäjät ovat kokeneet koronaviruksen aiheuttamia vaikutuksia suoraan ja välillisesti. Matkailu kärsii ulkomaisten turistien puutteesta, mutta muillakin toimialoilla vaikutukset tuntuvat.

Kainuun alueen yrittäjät kokivat vielä lisäjärkytyksen, kun Finnair ilmoitti lopettavansa kaikki lennot Kajaaniin huhtikuun ajaksi.

Kainuun Yrittäjien aluejärjestö lähetti noin 1 000 yritykselle pikakyselyn Finnairin päätöksen vaikutuksista. Alle vuorokaudessa kyselyyn on vastannut 176 yritystä, joista 45 yritykselle haitta on merkittävä ja 81 yritykselle haittaa on jonkin verran. 50 yritystä vastasi, ettei Finnairin päätös vaikuta toimintaan.

Kajaanilaisyritykset eivät usko, että Finnairin päätös on pelkästään koronaviruksesta johtuva. Kyselyssä vastaajat saivat jättää ajatuksia ja terveisiä päättäjille nimettöminä tai yhteystietojen kera.

Eriarvoista kohtelua

Suurin pelko yrittäjien keskuudessa on se, että lennot eivät palaa ennalleen koronaepidemian jälkeenkään.

– Tällainen menettely, jossa lakkautetaan koko lentoliikenne asettaa eri alueilla toimivat yritykset tosi eriarvoiseen asemaan. Tällaista toimintaa ei saa missään nimessä hyväksyä. Tämä voi johtaa pahimmillaan siihen, että lentotoiminta ei palaudu ennalleen tai loppuu kokonaan. Tämä on niin paha takaisku maakunnalle, että se lopettaa monen yrityksen toimintaedellytykset, eräs vastaaja kirjoittaa vapaiden kommenttien kentässä.

– Yliopiston lakkautus oli yksi pahimmista päätöksistä Kainuulle ja toista saman tasoista päätöstä ei saa antaa tapahtua, vastaaja jatkaa.

Hiihtolomasesonki on jo takana, mutta huhtikuun puoliväliin saakka on talvikautta, jonka jälkeen alkaa kesäkausi. Se on normaalioloissa myös tärkeä kausi matkailuyrittäjille.

Lentojen peruuttamisen vaikutus kiteytyy yhden vastaajan summaukseen.

– Huhtikuussa meillä on 40-50 asiakasvarausta noin 10 maasta. Eilen ja tänään peruutuksia tullut: Intia, Tanska, Italia, Espanja, Venäjä, Skotlanti. Menetämme huhtikuun tuloista 80 prosenttia – jos kaikki muutkin ulkomaiset asiakkaat peruvat, vastaaja kertoo.

Lue lisää: ”Monessa yrityksessä on helvetti irti”
– Yrittäjät esittää yhdeksän toimenpiteen listaa koronasokin helpottamiseksi

Finnair vetoaa alentuneeseen kysyntään

Matkailu ei ole ainoa lentojen perumisesta kärsivä toimiala, jos lentoliikenne ei palaa entiselleen koronaviruksen jälkeen. Matkailijat eivät pääse Kainuuseen, mutta yrittäjät eivät myöskään pääse yhtä sujuvasti koulutuksiin tai asiakkaiden luo Etelä-Suomeen tai ulkomaille. Matkustaminen junalla päiväksi esimerkiksi Helsinkiin venyisi väistämättä kahden päivän matkaksi.

Ihmetystä aiheuttaa sekin, että muiden pienien lentokenttien lentoja ei ole peruttu kokonaan.

– Lentojen peruminen tuntuu todella epäreilulta diskriminoinnista ja ylimitoitetulta syrjintätoimelta, joka yritetään naamioida poikkeustilanteen vaatimaksi hätävarjeluksi, uskoo kyselyyn vastannut yrittäjä.

Yksi vastaajista muistuttaa, että kyse ei ole vain Kajaani-Helsinki-liikenteestä, vaan myös suomalaisen teknologiaosaamisen liikkumisesta globaalisti.

Finnairin mediadeskin puhelimeen vastaava virkailija kertoo, että lennot on peruttu alentuneen kysynnän takia koronaviruksen aiheuttamassa tilanteessa.

– Juuri nyt keskitymme vähentämään koronaviruksen aiheuttamia vaikutuksia koko verkostossamme. Heti kun voimme, alamme keskustella kaupunkien viranomaisten kanssa jatkosta, virkailija sanoo.

Myös Finnairin näkemys saa muutamalta kainuulaisyrittäjältä ymmärrystä.

– Teemme kannanottoa kansanedustajille, ministereille ja erityisesti omistajaohjauksesta vastaavalle ministerille. Finnairin kanssa keskustelu ei johda mihinkään. He ovat päätöksensä tehneet ja pysyvät siinä, Kainuun Yrittäjien toimitusjohtaja Anu Tervonen kertoo.

Lue lisää: Poikkeustilanne kurittaa yksinyrittäjien taloutta – Tapahtumajärjestäjä: ”Jos kevätsesonki jää kokonaan tulematta, niin kukkaro tyhjenee”

Peruutuksia, ei varauksia

Suomussalmella sijaitseva Martinselkosen Eräkeskus järjestää retkiä katselemaan ja kuvaamaan karhuja villiin luontoon. Sen asiakkaista 80 prosenttia tulee ulkomailta.

– Uusia varauksia ei tule ja ulkomailta tulee peruutuksia. Amerikkalaisia ja italialaisia ryhmiä oli tulossa maalis- ja huhtikuun vaihteessa, mutta ne eivät nyt varmaan pääse tänne, yrittäjät ja toimitusjohtaja Riina Nilsson-Määttä kertoo.

Kotimaiset matkailijat eivät paikkaa ulkomaisten vieraiden katoa.

Talvikautta on pari viikkoa jäljellä, ja karhujen herätessä talviunilta katselukausi alkaa. Sesongin huippu on kesä-heinäkuussa, mutta huhtikuun lopulla useat turistit tulevat katsomaan karhuja lumella.

– Ei auta kuin odottaa, miten tilanne kehittyy. Voi olla tulossa huonokin kesä, Nilsson-Määttä sanoo.

Monenlaisia ongelmia

Kuhmo Oy tuottaa sahatavaraa ja tekee kauppaa 30 maahan. Sen toimintaan koronavirus ja Finnairin lentojen peruminen vaikuttaa monella tavalla.

– Konttitasapaino Aasian ja Euroopan välillä on heilahtanut. Kun tavaraa ei Aasiasta tule, ei tule konttejakaan, joten niistä on pulaa. Varustamot ovat nostaneet rahtikuluja, eli niistä koituu lisäkuluja, myyntijohtaja Matti Sipiläinen aloittaa.

Lista jatkuu: luottamuspula ei vahvista markkinakuvaa, eikä lisää kysyntää. Messuja ja massatapahtumia perutaan. Sipiläinen oli itse lähdössä muun muassa Dubai Wood Show -messuille, mutta tapahtuma peruttiin.

– Japaniin matkaavaa myyntimiestämme ei haluta ottaa vastaan, Israeliin pitäisi todistaa mahdollisuus karanteeniin, eli kaksi viikkoa pitäisi viettää tynnyrissä ennen kuin pääsee asiakkaita tapaamaan.

Kajaanin lentojen peruminen vaikuttaa, mutta Kuopion, Oulun ja Joensuun kentät toimivat. Jos nyt jonnekin lähtisi.

Kevät on myös aikaa, jolloin Sipiläisen sanoin asiakkaita laukkaa Kuhmossakin. Nyt tulijoita ei ole, kun reititys Kajaaniin puuttuu.

– Asiakkaat ovat varpaillaan matkustamisen kanssa, mutta siinä vaiheessa kun kerron, että ota lento, jonka jälkeen pitää vuokrata auto ja ajaa kolme tuntia, he jättävät väliin, Sipiläinen kertoo.

Elina Hakola

elina.hakola (at) yrittajat.fi