10.9.2020 klo 10:19
Uutinen

Akseli Leppänen Kajaanista luomassa yhteispohjoismaista vastuullisuusstandardimallia

Yhteispohjoismainen standardihanke vastuullisuusraportoinnille käynnistetty.

Akseli Leppänen Tilitaito Oy:stä on mukana yhteispohjoismaisessa vastuullisuusraportoinnin standardihankkeessa.

– Valituksi tulin, koska olen tehnyt graduni vastuullisesta liiketoiminnasta tilitoimistoalalla, kertoo Leppänen.

Vuodesta 2017 vastuullisuusraportointi on ollut pakollista suurille yrityksille koko EU-alueella. Suomessa asiasta on säädetty Kirjanpitolain 3a-luvussa.

Myös moni pieni yritys tuottaa tai aikoo tuottaa vastuullisuusraportointia jossakin laajuudessa, vaikka siihen ei ole olekaan lakisääteistä pakkoa. Syitä on monia:
Yrityksen johdolle tai omistajille vastuullisuuskysymykset ovat tärkeä arvo.
Yrityksen rahoittajat edellyttävät vastuullisuusraportointia.
Yrityksen asiakkaat edellyttävät vastuullisuusraportointia toimittajiltaan – esimerkiksi oman vastuullisuusraportointinsa tarpeisiinYritys kokee sen markkinoinnillisesti hyödylliseksi olkoon kyse kuluttaja tai yritysasiakkaista.

Moni suuryritys on kokonaan tai osin ulkoistanut vastuullisuusraportoinnin käytännön toteutuksen esimerkiksi suurimmille tilintarkastusyhteisöille. Niille se on kannattavaa liiketoimintaa. Myös monille tilitoimistolle vastuullisuusraportoinnin tuottaminen omille pk-asiakkailleen voi olla mielekäs uusi palvelu.

Suomen, Ruotsin ja Norjan taloushallintoliitot ovat käynnistäneet yhteisprojektin, jonka tarkoituksena on luoda standardimalli pk-yrityksen vastuullisuusraportointiin. Standardi tekee vastuullisuusraportoinnin konkreettisemmaksi ja helpommaksi pk-yrityksille ja niitä palveleville tilitoimistoille. Standardin ensimmäisen version julkaisutavoite on helmikuu 2/2021.

Lue lisää standardihankkeesta sivulta: www.nsrs.eu