23.11.2017 klo 15:01
Uutinen

Sotkamon Yrittäjät jatkaa vahvan yhteistyön tietä

Yhteistyö on toiminnan keskiössä.

Sotkamon Yrittäjät yhdistää tulevana vuonna jäsenkuntaansa, tekee monella tavalla yhteistyötä Sotkamon kunnan kanssa sekä osallistuu ohjelmallisten tapahtumien järjestämiseen yhdistysten ja järjestöjen kanssa. Sotkamon Yrittäjät ry on perustettu 12.6.1978 pidetyssä kokouksessa, joten ensi vuonna yhdistys täyttää 40 vuotta.

Jäsenistön yhteydenpitoa kehitetään nykyviestimien suomin keinoin. Jäsenistölle pyritään järjestämään jäsenetuja joitain kertoja vuoden aikana. Sotkamon kunnan ja Yrittäjien kesken on sovittu järjestää vuoden aikana muun muassa kaikille jäsenille avoimia aamukahvitilaisuuksia.

Sotkamon Yrittäjien syyskokous pidettiin viime lauantaina 18.11. Hallituksen valmistelema toimintasuunnitelma hyväksyttiin. Se laitetaan vuodenvaihteeseen mennessä jäsenistön luettavaksi yhdistyksen kotisivuille. Kokouksessa päätettiin myös keskeisistä henkilövalinnoista. Vuonna 2018 puheenjohtajana jatkaa Jari Korhonen. Hallitukseen valittiin jatkokaudelle Sirpa Moilanen, mutta Elina Sivosen hallitustyö päättyy hänen omasta pyynnöstään tältä erää vuoden lopussa. Uusina hallitukseen valittiin Satu Rönty ja Joni Korhonen. Hallituksen jäsenten kausi on kaksivuotinen. Muut hallituksen jäsenet ovat Tauno Kurkinen, Kimmo Laasonen, Leena Penttinen, Asko Piirainen ja Kalle Tolonen.