Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Onko meillä sittenkin asiat hyvin?

Avaruustähtitieteen professori Esko Valtaojaa siteeratakseni: Jo vuonna 2015 hän kertoi luennollaan, että Suomi tarvitsee kipeästi kasvua hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lisäksi hän muistutti, että taloutemme kasvu on onneksemme tapahtunut. Meidän on muistettava, että elämme nyt siinä maailmassa, jossa bruttokansantuotteemme on kasvanut ja elintasomme noussut. Tuossa vaiheessa hiukan mietitytti, mutta hän jatkoi, että meillä on edelleen mahdollisuus hyvinvointiin ja onnellisuuteen, jos siis otamme hiukan pidemmän aikaperspektiivin – esim. sata tai kaksisataa vuotta taaksepäin. Niin, korona on vaikeuttanut nyt meidän elämäämme, mutta silti meillä on asiat todella paremmin kuin esimerkiksi mustansurman tai sotien aikaan.

Talouslukujen perusteella ei ole ollut – ei nyt eikä aiemminkaan helppoa muodostaa yhtenäistä kuvaa maailmantalouden tilasta. Hyvät ja huonot uutiset vaihtelevat. Yhteistä koko maailmantaloutta kattavaa luonnehdintaa on vaikea löytää. Suomen osalta tilanne on selvempi.  Totta on, että korona velkaannuttaa meitä, mutta silti meidän on mahdollista nostaa koronan jälkeen bruttokansantuotetta ja löytää edelleen kasvun mahdollisuuksia. Nyt on vain sinniteltävä siihen saakka, että saamme rokotteen. Lisäksi jopa tänään joidenkin yritysten toimialoilla tapahtuu kasvua. Olemme saaneet yritysmaailmaan lisäksi uusia toimialoja – on tehty nopeita digiloikkia.

Alueen positiivisia uutisia on lisäksi usko alueen vientikauppaan. Keski-Pohjanmaalla viennin arvot ovat tänään Suomen parhaat. Lisäksi päästäksemme pidempiaikaiselle kasvu-uralle tarvitsemme uusia investointeja alueelle. Näin saamme uutta rahaa maailmalta, ja se kerryttää koko alueen mahdollisuuksia talouskasvuun.

Pk-yritysten omille investoinneille on kuitenkin useita jarruja. Tässä mm. valtio auttaa pääsemään vaikeimpien aikojen yli, mm. kustannustukea ja yksinyrittäjätukea jatketaan, ja lisäksi on myös muita taloustukia. Ongelma tänään on kuitenkin se, että mm. pankkirahoituksen saatavuus vakuuksien osalta on kireää, kotimarkkinakysyntä ei ennen koronaa täysimääräisesti elpynyt – ja mm. kivijalkakaupat ovat murroksessa, kun verkkokauppa vie siltä jalansijaa.

Muutoksia tapahtuu koko ajan, oli koronaa tai sitten ei – mm. globalisaatio on jo nyt täällä. Mutta kuinka hypätä tähän muutoksen junaan vauhdista? Yritysten on nyt viimeistään tarkistettava, että verkkosivut ovat kunnossa ja päivitetty, sometuotteet on huomioitu markkinoinnissa. Yritysten tulee lisäksi miettiä voiko robotiikkaa hyödyntää? Kun puhutaan leadeistä, boteista jne. on ymmärrettävä mistä on kyse.  Jotta pysyy kilpailussa mukana, on kouluttauduttava uuteen. Meidän on oltava valmiina, kun koronarokote avaa Suomen ja koko maailman. Eläköityminen muuttaa maailmaamme koronan jälkeenkin, ja siihen meillä täytyy olla oma lääke – yritysten jatkajat. Tässä myös Yrittäjäjärjestö auttaa omien elinkeinotoimijoiden lisäksi. Periksi ei anneta – periaatteesta.

Mervi Järkkälä, toimitusjohtaja                                                      
Keski-Pohjanmaan Yrittäjät

Blogi on julkaistu myö Ylivieskan yrittäjävoima lehdessä 11/2020

Mervi Järkkälä

Keski-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja