23.2.2017 klo 13:05
Uutinen

K-P:n Yrittäjien suhdannenäkymien odotukset varovaisempia kuin valtakunnassa keskimäärin!

Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö ovat kysyneet pk-yritysten pk-yritys-barometrikyselyn internetkyselynä joulu-tammikuussa 2016–2017.

Keski-Pohjanmaan Yrittäjien alueella vastanneita oli 158 yrittäjää. Valtakunnallisesti pk-yritysten odotukset lähiajan suhdannekehityksestä ovat positiiviset, mutta kasvu jää yllättäen hitaaksi. Talous on kasvu-uralla ja suhdannenäkymien saldoluku nousi kolmella yksiköllä. Näin varovainen muutos oli pieni pettymys. Keski-Pohjanmaalla suhdannenäkymät eivät nousseet syksyn -16 tilanteesta, vaan tippui yksikön verran. Vähäiseen muutokseen vaikuttaa osaltaan vientikysynnän hidas liikkeellelähtö, jota kotimarkkinoiden kehitys ei kykene täysin kompensoimaan. Lisäksi työmarkkinoiden nollalinja ja vähitellen liikkeelle lähtevä inflaatio leikkaavat yksityistä kulutusta. Kuitenkin Keski-Pohjanmaalla tilauskirjat ovat osalla toimialoista täyttyneet ja toimialoittain selkeää kasvuakin on tapahtunut.

Pk-yritysten arviot investointien lähiajan kehityksestä ovat hieman aiempaa positiivisemmat, mutta edelleen hyvin alhaiset. Kaikilla päätoimialoilla on kuitenkin enemmän investointejaan lisääviä yrityksiä kuin niitä, joissa investoinnit laskevat. Investointien saldoluku nousi syksystä vain yhden yksikön, päätyen lukemaan neljä.

Hieman yllättäen voimakkaasti kasvuhakuisten pk-yritysten investointiodotuksia peilaava saldoluku ei kohentunut suhteessa edelliseen barometriin. Tämä saattaa kertoa kasvuodotusten laskemisesta. Lisäksi on huomattavaa, että näistä pk-yrityksistä hieman aiempaa useampi aikoo vähentää investointejaan. Taloudellisten olojen paraneminen ei näy välittömästi yhtä suurena muutoksena pk-yritysten henkilöstöodotuksissa, koska yritykset ovat sinnitelleet heikon taloustilanteen yli pitämällä kiinni henkilöstöstään. Pk-yritysten lähiajan positiivisten suhdanneodotusten perusteella voidaan kuitenkin olettaa, että yrityksiin alkaa syntyä uusia työpaikkoja. Odotusten saldoluku nousi syksystä kolme yksikköä saaden arvon 17.

Työllistämismahdollisuuksia helpottaa jossain määrin se, että näkemykset palkkojen kehityksestä ovat säilyneet kohtuullisen maltillisina. Nousua syksyn barometriin nähden ei ole havaittavissa, vaan palkkojen arvioidaan kohoavan samalla nopeudella kuin lopputuotehintojen.

Suhdannenäkymät

Suomen pk-yritysten odotukset lähiajan suhdannenäkymistä ovat jatkuneet positiivisina syksystä 2016. Koko maan pk-yrityksistä 44 % arvioi suhdanteiden paranevan ja 9 % huononevan. Saldoluku on nyt +35 kun se edellisellä mittauskierroksella oli +32. KeskiPohjanmaan alueella yleisiä suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku on lähes syksyn 2016 lukemissa (+24 => +23).

Keski-Pohjanmaan alueen suhdannenäkymät henkilökunnan määrän suhteen ovat saldoluvun perusteella vastaavat kuin syksyllä 2016. Alueen pk-yritysten edustajista 17 % arvioi henkilökunnan määrän olevan vuoden kuluttua tämän hetkistä suurempi ja 12 % arvioi henkilökunnan määrän olevan pienempi, saldoluvuksi muodostuu syksyn 2016 tapaan +5. Koko maassa odotukset henkilökunnan määrän osalta ovat saldoluvun perusteella hieman positiivisemmat kuin syksyllä 2016 (+14 => +16).

Koko maassa on eniten mahdollisuuksien mukaan kasvamaan pyrkiviä pk-yrityksiä (39 %). Yritystoiminnan loppumista ennakoi 2 % koko maan pk-yrityksistä.

Keski-Pohjanmaan alueella on eniten asemansa säilyttämään pyrkiviä pk-yrityksiä (34 %). Yritystoiminnan loppumista alueella ennakoi nyt aiempaa useampi, 9 % vastaajista. Voimakkaasti kasvuhakuisia pk-yrityksiä on koko maassa ja alueella vastaava määrä kuin syksyllä. Kannattavuus normalisoituu mutta investoimaan ei riehaannuta.

Pk-yritysten kannattavuusodotukset ovat kohonneet samaan aikaan kun talouskasvu on vähitellen kiihtynyt. Saldoluku nousi syksystä kaksi yksikköä ja on nyt 25. Odotukset kannattavuudesta alkavat normalisoitua ja lähestyä hyvien taloudellisten olojen tasoa. Investoinnit ja henkilöstön koulutus ovat koko maan ja Keski-Pohjanmaan pk-yrityksissä eniten käytettyjä uusiutumiseen liittyviä toimia.

Kansainvälistyminen

Joka neljännellä koko maan ja joka viidennellä Keski-Pohjanmaan pk-yrityksistä on vientiä tai liiketoimintaa ulkomailla. Koko maan pk-yrityksissä suoraa vientiä on näistä noin puolella ja alueella reilulla kolmasosalla.

Kehittämisen ja työllistämisen esteet

Koko maan ja Keski-Pohjanmaan pk-yritysten pahimpana kehittämisen esteenä koetaan yleinen suhdanne-/taloustilanne. Pahimpina työllistämisen esteinä nähdään työn sivukulut sekä kysynnän riittämättömyys tai epävakaisuus.

Sopeuttamistoimenpiteet

Joka kuudes koko maan ja Keski-Pohjanmaan alueella joka viides pk-yrityksistä suunnittelee toimintansa sopeuttamista nykyisen suhdannetilanteen vuoksi. Työaikajärjestelyt on yleisin toteutettu tai harkinnassa oleva sopeutustoimi.

Omistajanvaihdos

Noin puolet vastanneista koko maan ja alueen pk-yrityspäättäjistä ei suunnittele omistajanvaihdosta. Yrityksen tai liiketoiminnan ostamista suunnittelee viidesosa.

Lisätietoja:

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät, toimitusjohtaja Mervi Järkkälä, p. 0500 561 145

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät, puheenjohtaja Kimmo Hanhisalo p. 0400 689 864

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät, varapuheenjohtaja Tapio Uusitalo p. 0400 689 864

Finnvera Oyj, rahoituspäällikkö Hanna Alalääkkölä p. 029 460 2571

aluejohtaja Kari Hytönen p. 029 460 2351

Alla on Keski-Pohjanmaan alueraportti sekä Kalajokilaakson ja Keski-Pohjanmaan seuturaportit:

alueraportti_keski_pohjanmaa_kevat2017.pdf

aluekalvot_kevat_2017_keski_pohjanmaa.pdf

seutukalvot_kevat_2017_keski_pohjanmaa.pdf

seutukalvot_kevat_2017_kalajokilaakso.pdf