18.12.2017 klo 09:45
Uutinen

Talous kasvaa ja työllisyys paranee – selkeä muutos on tapahtunut

Pohjoisessa Suomessa kansantalous kasvaa, mutta kehitys saisi olla nopeampaa. Elinkeinoelämä ja yritystoiminta vilkastuvat. Työllisyyskehitys on kääntynyt parempaan suuntaan. Talouden uutta kasvua haetaan luonnonvarojen kestävästä hyödyntämisestä, biotaloudesta, puhtaasta teknologiasta ja digitalisaatiosta. Yritysten rahoituksen kysyntä on melko vilkasta ja kehittämissuunnitelmia tehdään erityisesti kansainvälistymiseen. Team Finland -toiminta on aktiivista. Yritykset muodostavat yhteistoimintaverkostoja ja -yrityksiä vastatakseen oman maakunnan sekä Ruotsin ja Norjan kasvaviin investointitarpeisiin. Vaikka strategiakausi alkoi syvästä taantumasta, on talouskasvu nyt selkeästi käynnissä.

Erityisesti Oulun seudun hankala nuorisotyöttömyys on haaste. Vain elinkeinoelämän ripeä elpyminen ja uudet lähestymistavat erilaisten etuuksien käytänteissä sekä koulutuksen ja työelämän tiiviimpi yhdistäminen voivat tuoda ratkaisun ongelmaan. Työvoiman heikko liikkuvuus tulee vaikeuttamaan kasvua monilla toimialoilla Oulun ulkopuolisilla alueilla.

Alueen vahvan alkutuotannon säilyttämiseen panostetaan, koska alkutuotannossa ja sen jalostusasteen nostamisessa on mahdollisuuksia ja resurssit niiden edistämiseen ovat hyvät. Kulttuurin puolella kulttuurin saavutettavuuden kärkihanke on otettu hyvin vastaan. Sen merkityksen ymmärtämisen lisäämiseen sekä toimenpiteiden rahoittamiseen on varauduttu.

Merkittäviä liikennehankkeita

Pohjois-Suomen elinvoimaisuuden turvaaminen edellyttää liikenteen ja logistiikan jatkuvaa kehittämistä. Tästä syystä Lapin, Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan liitot, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskukset sekä Liikennevirasto ovat saaneet valmiiksi ensimmäisen yhteisen koko Pohjois-Suomen kattavan liikenne- ja logistiikkastrategian. Strategiassa on määritelty Pohjois-Suomen liikenteen ja logistiikan kehittämislinjaukset sekä lähivuosien tärkeimmät hankekokonaisuudet.

Alueellamme on menossa tai päätetty rahoittaa lukuisia merkittäviä hankkeita. Pohjanmaan radan lähes miljardin euron hankkeen vihkiäisiä vietettiin muutama viikko sitten Oulussa. Tällä hetkellä valtatien 4 Oulu-Kemi -yhteysvälin mittavan hankkeen toteuttaminen on meneillään Oulussa ja Kempeleessä. Valtateiden 22 ja 8 hankkeet ovat ensi vuonna viimeistelyvaiheessa. Hailuodon kiinteän yhteyden toteuttamisesta ns. jälkirahoitushankkeena on saatu vihdoin päätös. Lisäksi Oulun Sataman kilpailukyvyn kannalta oleellisesta syväväylän toteuttamisesta on päätetty.

Tämän hallituskauden korjausvelkarahoitus- ja perusväylänpidon lisärahoituskohteiden toteutus etenee suunnitellusti. Lisärahoitus on pysäyttänyt korjausvelan kasvun, mutta lisärahoituksen päätyttyä väylien kunto on vaarassa huonontua nopeasti, ellei lisärahoitukselle saada jatkoa vuodesta 2019 eteenpäin.

Maakuntauudistus etenee – kasvupalvelut keskustelussa

Maakuntauudistuksen valmistelu on organisoitu ja aikataulutettu uudelleen ja keskeiset muutoksen valmisteluhenkilöt on saatu rekrytoitua. Maakunnissa tapahtuvaa valmistelua on tehty hyvässä yhteistyössä eri toimijoiden kesken. Oleellista on ollut se, että valtio on sitoutunut rahoittamaan valmistelua tulevina vuosina. Maakuntauudistus on pääsemässä toden teolla seuraavaan vaiheeseen, mutta keskeisiä poliittisia linjauksia puuttuu vielä, mikä hidastaa valmistelutyötä.

Maakunnan selkeä viesti poliittisille päättäjille onkin ”tehkää jo ne päätökset”. Aivan keskeisessä asemassa on tulevien ns. kasvupalvelujen (= elinkeino- ja työvoimapalvelujen) järjestämisvastuusta sopiminen.

Rauhaisaa joulunaikaa ja menestyksellistä uutta vuotta

Haluan kiittää Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen yhteistyökumppaneita, sidosryhmiä ja asiakkaita kuluneesta vuodesta sekä toivottaa rauhaisaa joulunaikaa ja menestyksellistä uutta vuotta.

Matti Räinä
Ylijohtaja

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Veteraanikatu 1, PL 86, 90101 Oulu
www.ely-keskus.fi/pohjois-pohjanmaa

© Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus
ely-keskus.fi