5.12.2018 klo 19:40
Uutinen

K-P:n Yrittäjien maakunnallinen Yrittäjäpalkinto Haapajärvelle

Vuoden 2018 maakunnallinen Yrittäjäpalkinto Niskasen Maansiirto Oy:lle

Keski-Pohjanmaan Yrittäjien maakunnalliseksi vuoden yrittäjäksi on valittu Niskasen Maansiirto Oy, Haapajärveltä. Ensimmäistä kertaa jaettiin myös vuoden yksinyrittäjäpalkinto, joka luovutettiin Design Esko Heikkiselle, Kalajoelta. Yrittäjäpalkinnon saajat valitsi palkintoraati, johon kuuluu Keski-Pohjanmaan Yrittäjien sekä Kpmg:n ja Elisa Oyj:n edustajat. Palkintoraati halusi nostaa maakunnan menestyvistä yrityksistä esille menestyjiä, jotka erikoistumisellaan ja vakaalla kasvullaan erottuvat esimerkillisinä esikuvina alueemme elinkeinoelämälle.

Perusteluissaan palkintoraati painotti seuraavia seikkoja: Niskasen Maansiirto Oy

  • Raati totesi, että Niskasen Maansiirto Oy on menestynyt erikoistumalla vesihuolto-, maanrakennus- ja lyöntipaalutustöihin. Myös yrittäjän rohkeus ja ennakkoluulottomuus on antanut yritykselle mahdollisuuden kasvaa voimakkaasti. Menestyksen takana on myös sitoutunut henkilökunta sekä hyvät ja avoimet asiakassuhteet. Yrityksen tulevaisuuden näkymät ovat hyvät, tästä esimerkkinä Kauppalehden ja Suomen Asiakastiedolta saadut tunnustukset.
  • Niskasen Maansiirto Oy:n perusti Juho Niskanen vuonna 1948, ja yritys viettää tänä vuonna 70vuotis juhlavuotta. Juho toimi yrittäjänä aina vuoteen 2000, jolloin tehtiin sukupolvenvaihdos loppuun ja poika, koneenrakennusinsinööri Pekka Niskanen, siirtyi yrityksen toimitusjohtajaksi.
  • Yritys toimii maanrakennusalalla, ja vuosien varrella on jouduttu useamman kerran miettiä toimintaa ja palveluita, ympäristön ja suhdanteiden vaihdellessa. Yritys työllistää tällä hetkellä 25 henkilöä ja huoltokorjaamo sekä toimitilat sijaitsevat Haapajärvellä. Työmaat sijaitsevat pääasiassa noin 300 – 400km säteellä ja lisäksi tehdään paalutustöitä sekä tuentaa teräsponteilla myös Ruotsissa. Yrityksen liikevaihto oli vuoden 2017 lopulla 6,8M€ ja sen arvioidaan nousevan vuoden 2018 loppuun mennessä n.7M€.

Yrityksellä on ISO 9001 laatujärjestelmä, joka takaa vastuullisen ja laadukkaan palvelun sekä kehittämisen.

Yrityksen asiakkaina ovat mm. ELY-keskukset, vesiyhtiöt ja -osuuskunnat, kunnat/kaupungit, rakennusliikkeet, yritykset sekä yksityiset rakentajat.

Perusteluissaan palkintoraati painotti seuraavia seikkoja: Design Esko Heikkinen

Raati totesi, että Design Esko Heikkinen menestynyt taitavalla käsityöllään myös kansainvälisesti sekä toiminut yksinyrittäjänä koko yrittäjänä olon ajan. Esko Heikkinen valmistaa puukkoja myös tilaustyönä esimerkiksi liikelahjaksi asiakkaan toivomusten mukaan. Kaikki puukot ovat käsinvalmistettuja uniikkikappaleita ja niillä on huoltotakuu sekä keräilyarvoa. Heikkinen työstää puuta, luuta, kiveä sekä erilaisia metalleja. Hän kaivertaa mielellään erilaisia eläinhahmoja, kotikoirista villieläimiin.

Kalajokinen Esko Heikkinen perusti yrityksen vuonna 2012. Ennen tätä hän harrasti malmin etsintää sekä korukivien ja mineraalien keräilyä sekä kivien työstämistä eri muodoissa. Kiviharrastus laittoi kokeilemaan puukkojen tekoa myös kivestä. Ajan myötä luu- ja sarvikaiverrus on vienyt miehen uusiin ulottuvuuksiin ja näitä taitoja yhdistelemällä on syntynyt upeita design-tuotteita.

Heikkinen on tunnettu puukontekijä niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Hän on ollut mukana lukuisissa näyttelyissä mm. Suomessa, Saksassa, Italiassa, Ruotsissa ja Ranskassa. Vuosien varrella on tullut myös lukuisia palkintoja ja huomionosoituksia.

Yrityksellä on verkkokauppa sekä pajamyymälä Kalajoella. Lisäksi Heikkinen pitää myös blogia, jossa voi lukea mm. istuvalle presidentille Sauli Niinistölle tehdystä Lennu -puukon tekovaiheista.

Lisätietoja:Keski-Pohjanmaan Yrittäjät ry

toimitusjohtaja Mervi Järkkälä puh. 0500 561 145

Niskasen Maansiirto Oy

toimitusjohtaja Pekka Niskanen puh. 0400 383 337

Design Esko Heikkinen
toimitusjohtaja Esko Heikkinen puh. 040 775 3212