22.8.2019 klo 10:15
Uutinen

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät juhlii 80-vuotista toimintavuottaan Superviikonlopun merkeissä

Keski-Pohjanmaan Yrittäjien aluejärjestö perustettiin vuonna 1939, alueen yrittäjien toimesta huolehtimaan yrittäjien edunvalvonnasta. Paikallisia yrittäjäyhdistyksiä perustettiin tarpeen mukaan ja nykyään niitä on yhteensä 22 ja niissä on yhteensä 2 400 yrittäjäjäsentä. Aluejärjestö on osa Suomen Yrittäjiä.

Edunvalvonta on edelleen meidän tärkein tehtävä, kertoo KeskiPohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Mervi Järkkälä. Olemme mukana monessa hankkeessa, tuomassa tietoa yrittäjyydestä ja välittämässä tietoa yrittäjäkentälle, hankkeiden tuottamista mahdollisuuksista. Toimialueella on 18 kuntaa, kolme maakuntaa, kaksi vaalipiiriä, viisi seutukuntaa sekä kaksi ely-keskusta, joiden kanssa teemme hyvää ja tiivistä yhteistyötä, toteaa Järkkälä.

Toiminta on alusta saakka toiminut vahvalla luottamushenkilöverkostolla ja tällä hetkellä heitä on n. 300.

Tämän järjestön kivijalka on, pyyteetöntä työtä järjestön eteen tekevät luottamushenkilömme, niin aluejärjestön toimielimissä kuin paikallisyhdistystoiminnassa mukana olevat, kertoo Järkkälä. Haluamme esittää nöyrimmät kiitoksemme heille työstä alueen yrittäjyyden eteen, toteaa Järkkälä kiitollisena.

Suomen yrityksistä yli 98% on alle 50 henkeä työllistäviä yrityksiä ja niistä valtaosa yksinyrittäjiä.

Pitkäjänteisen edunvalvontatyön ansiosta mm. yrittäjän ja yrittäjän perheenjäsenen sosiaaliturvaan on saatu parannuksia sekä yritysten maksuaikoihin saatu yhteisiä pelisääntöjä. Järjestön tehtävänä on myös tarjota tukea yritystoiminnan eri vaiheissa. Viime viikolla julkaistiin mm. tietoturva opas yrittäjille.

– Maksuton neuvontapalvelu jäsenille on ehdottomasti käytetyin etumme, kertoo Järkkälä. Tarjoamme myös rahanarvoisia jäsenetuja jäsenillemme.

Asenne yrittäjyyttä kohtaan on vuosien aikana muuttunut positiivisemmaksi ja nykyään enemmistö nuorista näkee yrittäjyyden yhtenä vaihtoehtona työllistää itsensä. – Tämä on hieno asia, toteaa Järkkälä, koska omistajan- ja sukupolvenvaihdoksia tarvitaan huima määrä lähitulevaisuudessa.

Superviikonloppuna useita tapahtumia

Juhlavuosi huipentuu Superviikonloppuun 23.-25.8.2019 Kalajoen Hiekkasärkille. Perjantaina avajaisissa Hilmantorilla keskustelaan YrittäjäAreenassa ajankohtaisista teemoista. Panelisteina Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen, Keski-Pohjanmaan Yrittäjien puheenjohtaja Kimmo Hanhisalo, Kalajoen Hiekkasärkät Oy:n toimitusjohtaja Janne Anttila, Keskipohjanmaa lehden päätoimittaja Tiina Ojutkangas sekä pitkän linjan yrittäjä Juha Rahkola, Kuljetus Rahkola Oy. Tilaisuuden juontaa Keijo Särkijärvi.

Avajaisiin on varattu 1000 makkaraa ja yleisö saa myös nauttia upeista rumpu ja samba esityksistä, kertoo Mervi Järkkälä. Tapahtumaan ovat kaikki tervetulleita.

Superviikonloppu jatkuu lauantaina YrittäjäGolfilla ja Raitin ostoskeskuksessa järjestettävällä matkailutorilla, jossa paikalla alueen matkailutoimijoita esittelemässä toimintaansa. – Matkailutorilla nähdään myös Mato Valtosen ja Tom Pöystin hulvaton Tomato -show, vinkkaa Järkkälä.

Lisätietoja:
Mervi Järkkälä, toimitusjohtaja, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät, p. 0500 561 145, mervi.jarkkala@yrittajat.fi
Kimmo Hanhisalo, puheenjohtaja, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät, puh. 040 5500 875, info@hanhisalolaw.fi

Lisätietoja tapahtumasivuilta: www.kpysuperviikonloppu.fi