11.9.2019 klo 10:17
Uutinen

Keski-Pohjanmaan Yrittäjien alueella yrittäjien tilanne nähdään kevään 2019 tilannetta hieman parempana

Suomen Yrittäjät, Finnvera Oyj sekä työ- ja elinkeinoministeriö tekevät yhteistyössä pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa ja taloudellista toimintaympäristöä kuvaavan Pk-yritysbarometrin kaksi kertaa vuodessa.

TIEDOTE 11.9.2019

Tiedonkeruumenetelmänä on käytetty internetkyselyä. Vastaajat kutsuttiin kyselyyn sähköpostitse tai puhelimitse kesä-heinäkuussa 2019. Keski-Pohjanmaan Yrittäjien toiminta-alueella vastauksia saatiin 251.

Suhdannenäkymät

Pk-yritysten lähiajan suhdanneodotukset ovat heikentyneet kevään 2019 tilanteesta. Yleisiä suhdanne-näkymiä kuvaava saldoluku on +10, kun se keväällä oli +14. Keski-Pohjanmaan Yrittäjien alueella tilanne nähdään kevään 2018 tilannetta parempana saldoluvun ollessa nyt +17, kun luku keväällä oli +6.

Keski-Pohjanmaan Yrittäjien alueen suhdannenäkymät henkilökunnan määrän suhteen ovat hieman paremmat kuin keväällä. Saldoluvuksi muodostuu +6, kun se keväällä oli +4. Koko maassa odotukset henkilökunnan määrän osalta ovat saldoluvun (+10) perusteella hieman heikommat kuin keväällä 2019 (+12).

Kasvuhakuisuus ja uusiutuminen

Koko maassa on eniten mahdollisuuksien mukaan kasvamaan pyrkiviä pk-yrityksiä (34 %). Yritystoiminnan loppumista ennakoi 4 % koko maan pk-yrityksistä. Keski-Pohjanmaan Yrittäjien alueella on mahdollisuuksien mukaan kasvamaan pyrkiviä pk-yrityksiä (35 %). Yritystoiminnan loppumista alueella ennakoi 3 % vastaajista. Voimakkaasti kasvuhakuisia pk-yrityksiä on koko maassa ja alueella lähes saman verran kuin kevään otoksessa. Investoinnit ja henkilöstön koulutus ovat koko maan ja Keski-Pohjanmaan Yrittäjien pk-yrityksissä eniten käytettyjä uusiutumiseen liittyviä toimia.

Kehittämistarpeet ja kehittämisen esteet

Koko maan ja Keski-Pohjanmaan Yrittäjien alueen pk-yritykset näkevät eniten kehittämistarvetta markkinoinnissa ja myynnissä. Seuraavaksi eniten kehittämistarvetta on henkilöstön kehittämisessä ja koulutuksessa. Koko maassa pk-yritysten pahimpina kehittämisen esteinä nähdään tasaväkisesti kilpailutilanne, työvoiman saatavuus ja yleinen suhdanne-/taloustilanne. Keski-Pohjanmaan Yrittäjien alueella työvoiman saatavuus on useimmin mainittu este kehittämiselle ennen kilpailutilannetta ja yritystoiminnan sääntelyä.

Kansainvälistyminen ja digitaalisuus liiketoiminnassa

Noin joka neljännellä koko maan ja joka viidennellä Keski-Pohjanmaan Yrittäjien alueen pk-yrityksistä on vientiä tai liiketoimintaa ulkomailla. Suoraa palvelujen vientiä ja suoraa tavaroiden vientiä on koko maassa näistä noin kahdella viidestä. Keski-Pohjanmaan Yrittäjien alueen vienti painottuu koko maata selvemmin tavaroiden vientiin. Pk-yritykset hyödyntävät digitaalisista työkaluista ja palveluista yleisimmin omia internet-sivuja sekä sosiaalista mediaa.

Pk-yritysten toimintaympäristö

Koko maan ja alueen pk-yrittäjät arvioivat toimintaympäristönsä kehityksen olleen myönteisintä tietoliikenneyhteyksissä ja asuinympäristön viihtyisyyden sekä yritysten välisten yhteistyömahdollisuuksien kehittymisessä.

Lisätietoja:

Mervi Järkkälä, toimitusjohtaja, Keski-Pohjanmaan Yrittäjät p. 0500 561 145, mervi.jarkkala@yrittajat.fi

Essi Kypärä, rahoituspäällikkö, Finnvera Oyj p. 029 460 2603, essi.kypara@finnvera.fi