9.2.2020 klo 21:30
Uutinen

Alavieskan Yrittäjät palkittiin aktiivisuudestaan

Vuoden parhaat yrittäjäyhdistykset palkittiin Suomen Yrittäjien vaikuttajafoorumissa 9.-10.2.

Alavieskan paikallisyhdistys palkittiin Vuoden tekijänä. – Olemme erittäin otettuja saamastamme palkinnosta, kertoo Alavieskan yrittäjäyhdistyksen puheenjohtaja Paula Tuura iloisena. Tunnustus lisää motivaatiota kehittää toimintaa edelleen, toteaa Tuura.

Paikallisyhdistys on puhaltanut koko kuntaan yhteishenkeä ja innostusta sekä tuonut lisäarvoa jäsenilleen, todetaan palkintoraadin viestissä. Paikallisyhdistyksen järjestäytymisaste on tällä hetkellä 56%, ja heidän järjestämänsä tapahtuma Amacing Race on esimerkki innovatiivisesta tavasta markkinoida yrityksiä kuntalaisille.

– Amacing Race tapahtumassa joukkueet kävivät paikallisissa yrityksissä suorittamassa heille keksittyjä tehtäviä. Tehtävän suoritettuaan joukkue sai uuden vinkin mihin yrityksen seuraavaksi pitää mennä, kertoo Tuura. Lisäksi paikallisyhdistys on toteuttanut muitakin innovatiivisia tempauksia, kuten, Osta omasta kylästä -kampanjan sekä yrittäjien omat olympialaiset.

Vaikuttajafoorumissa palkittiin myös Joroisten Yrittäjät, Ruokolahden Yrittäjät, Ulvilan Yrittäjät ja Kuopion Yrittäjät, Suomen Yrittäjien vuoden 2019 parhaina paikallisyhdistyksinä. Vuoden 2019 toimialajärjestö on Nuohousalan Keskusliitto ry. Lisäksi palkittiin Ilomantsin Yrittäjät Vuoden vaikuttajana ja Lempäälän Yrittäjät Vuoden viestijänä.

Keski-Pohjanmaan Yrittäjät onnittelee!!