Etsi

Joulutori kutsuu Nelostien kulkijoita

Viitasaaren Puulukiolle eli vanhalle yhteiskoululle rakentuu joulukuussa Joulutori. Mielenkiinnolla odotetaan, saadaanko miljööseen luotua keskieurooppalaistyyppinen markkinapaikka myyntikojuineen ja jouluvaloineen.

– Joulutori tukee yhteisöllisyyttä pitkänä, pimeänä joulunalusaikana, voi lisätä Viitasaaren tunnettavuutta ja antaa mahdollisuuden pysäyttää Nelostiellä liikkuvia, sanoo kaupunginjohtaja Janne Kinnunen.
Yrittäjätoimikunnassa on ideaa kehitelty keväästä lähtien ja pidetty jonkinlaisina esikuvina Helsingin Tuomaan markkinoita ja saksalaisia joulutoreja. Tällaisilla on Kinnunenkin päässyt piipahtamaan.
Kaupunki uusii tänä vuonna myös keskustan jouluvalot, jotka sytytetään ensimmäisenä adventtina 29. marraskuuta joulun avauksessa.
 
Nelostien lähellä sijaitsevaa Puulukiota koristellaan jouluvaloilla 

Tori avautuu perjantaina 11.12. ja sulkeutuu sunnuntaina 20.12. Rakennuksen vieressä on reilusti pysäköintipaikkoja. 
Tapahtumasta kertovat isot ”lakanat” ilmestyvät rakennuksen Nelostien puoleiseen päätyyn lähiaikoina. Pihalla tulee olemaan kymmenen pikkumökki-tyyppistä, lukittavaa myyntikojua.
– Lähes kaikki kojut on jo varattu. Toivomme, että myyjät koristelevat niitä. Muitakin myyntipaikkoja on sekä pihalla että rakennuksen sisällä. Kaikista peritään vuokraa 10 euroa vuorokaudelta, kertoo Reijo Siekkinen Viitasaaren Yrittäjistä.
 
Myyntiin toivotaan ennen kaikkea lähiruokaa, leipomuksia, käsitöitä ja muuta lahjatavaraa. Myyjiksi ovat tervetulleita yksityiset, yhdistykset ja yritykset Viitasaaren ulkopuoleltakin.

Mitä kaupunginjohtaja Kinnunen haluaisi itse hankkia Joulutorilta?

– No ei nyt ainakaan pelkkää metrilakua. Mielellään paikallisia tai seudullisia tuotteita, esimerkiksi kala- tai lihajalosteita. Tai sitten ihan joululahjojakin.

Järjestäjät haastavat paikallisia esiintyjiä luomaan tunnelmaa torille. Halukkaat voivat ilmoittautua Reijo Siekkiselle.  Ensimmäisenä halunsa on ilmoittanut Naiskuoro Vikla, joka piipahtaa paikalle pari kertaa.
 
Puulukion sisälle tulee Hotelli-ravintola Pihkurin pyörittämä ravintola A-oikeuksin
– Pop-up-ravintola Pihkuri Goes to Joulutorissa tarjotaan joka päivä jouluista lounasta. Ravintolassa voi nautiskella muun muassa munatotia ja jouluista glögiä terästettynä, kertoo Hanna Virtanen Pihkurista.

Torin järjestävät yhteistyössä Viitasaaren kaupunki, kehittämisyhtiö Witas ja Viitasaaren Yrittäjät ry.

Lisätietoja:
Reijo Siekkinen
p. 044 0646270

 

surffailet huoletta elisa