21.1.2017 klo 19:54
Uutinen

Maakunnallinen Yrittäjäpalkinto 2016 myönnettiin Metsä-Multia Oy:lle

Metsä-Multia on uudistaja omalla toimialallaan. Yritys on pystynyt kasvamaan omalla visiollaan ja panostamalla johtamiseen. Takana on onnistunut sukupolvenvaihdos sekä useampi liiketoimintakauppa.

Metsä-Multia on iso tekijä paikkakunnallaan ja se on myös maakunnallisesti vaikuttava toimija. Yrittäjäveljekset Aki ja Kai Laaja on palkittu aikoinaan Keski-Suomen Vuoden nuorina yrittäjinä, tie on jatkunut menestyksekkäänä siitä eteenpäin. Palkinto luovutettiin lauantaina 21.1.2017 Maakunnallisessa Yrittäjäjuhlassa.

Aki ja Kai Laaja ovat uudistaneet vuonna 1977 käynnistynyttä toimintaa rohkeasti. Yritys hyödyntää maakunnallista osaamista ja edustaa biotalouden kasvavaa liiketoimintaa, jonne syntyy myös työpaikkoja. Yritys työllistää tällä hetkellä lähes seitsemänkymmentä alan ammattilaista. Liikevaihto on noin 8,7 miljoonaa euroa.

-Maakunnallinen Yrittäjäpalkinto on arvostettu saavutus ja olemme vuosia seuranneet palkinnon saaneita yrityksiä kunnioituksella. Nyt kun voitto osuu meidän kohdalle, se tuntuu jopa häkellyttävältä. Tämä on iso kunnianosoitus toimintaamme ja koko toimialaa kohtaan. Kiitokset valinnasta niin raadille, kuin järjestöllekin. Metsä Multia täyttää tänä vuonna 40 vuotta, joten senkin puitteissa alkanut vuosi on meille merkityksekäs, kommentoi johtaja Kai Laaja.

-Menneinä vuosina on tapahtunut paljon ja varsinkin viimeiset 15 vuotta ovat olleet meille kasvun aikaa. Yksi suurimmista vahvuuksistamme on osaava ja sitoutunut henkilöstömme. He ovat mahdollistaneet vuosein varrella isotkin ponnistukset. Koneita ja laitteita löytää kaupasta, mutta tällaista porukkaa ei ihan joka paikasta saakaan, jatkaa Kai.

Palkinnon jaossa haluttiin korostaa biotalouden merkittävyyttä yhtenä strategisena kärkenä maakunnassamme. Palkinnon kriteereinä toimivat omaperäisyys, itsenäinen kehitystyö, viime vuosina tehty kasvu sekä uusiutumiskyky.

Maakunnallisen Yrittäjäpalkinnon 2016 valitsi raati, jossa vaikuttivat Keski-Suomen ELY-keskuksen ylijohtaja Pasi Patrikainen, aluejohtaja Harri Jääskeläinen Fennia, pankinjohtaja Hannu Ujula OP Keski-Suomi, Johtaja Vesa Saarikoski Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, Keski-Suomen maakuntajohtaja Tapani Mattila, kehittämispäällikkö Veli-Pekka Päivänen Keski-Suomen liitto, puheenjohtaja Petri Salminen sekä varapuheenjohtajat Tapu Nieminen, Suvi Wigren ja Kari Kivisaari sekä toimitusjohtaja Sanna-Mari Hynninen Keski-Suomen Yrittäjistä.