1.6.2017 klo 10:50
Uutinen

Turvallisuus ON leikinasia!!

Pilotti liikennekasvatuksen modernisoinnista animaation keinoin kohti suurempaa liikennekasvatuksen digitalisointia.

Jyväskyläläinen Vinkee on käynnistänyt hankkeen, jossa on tarkoitus modernisoida liikennekasvatus. Hankkeen pilotissa tehdään animaatio, millä tuodaan liikennekasvatus suoraan ruohonjuuritasolle eli lapsille.

Vinkee on jyväskyläläinen yritys, joka on tullut tunnetuksi maailman hauskimmista heijastinliiveistä, sekä Metkumetsästä, jossa kaikki Vinkeen ihanat hahmot seikkailevat.

HANKE ON SAANUT RAHOITUKSEN

Tarkoituksena on, että nyt toteutettava pilottihanke on osa Vinkeen digitaalista polkua sekä isompaa liikennekasvatuksellista maailmaa, johon kuuluvat tulevaisuudessa animaatioiden lisäksi pelisovellukset, digitaaliset ulkoleikit ja -pelit, seikkailu- ja leikkipuistot, älyvaatteet ja muut yrityksen brändiin sopivat oheistuotteet, kuten ulkona tapahtuva lautapeli, missä lapset toimivat itse pelinappuloina.

Hankkeelle on saatu rahoitus AVEK:ilta (Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus). Rahoitus on CreMA-tukea. Vinkeen hanke oli ainut keskisuomalainen hanke syksyn 2016 kierroksella, joka sai rahoituksen. (https://urly.fi/MNK)

Vinkee on isona osana myös itse rahoittamassa hanketta ja viemässä sitä eteenpäin. Vinkee haluaa profiloitua yhteiskunnallisesti vastuullisena yrityksenä, mille tärkeää lasten liikennekasvatus.

DIGITALISAATION HAASTEET JA RATKAISUT LIIKENNEKASVATUKSESSA

Hankkeessa etsitään ratkaisuja, jotka vastaavat nykypäivän haasteisiin. Nykypäivän diginatiivit ja sovellukset, sekä älylaitteiden tuomat haasteet ja tilanteet tuovat oman kulmansa liikennekasvatukseen ja siihen hankkeessa pyritään tarttumaan.

Hankkeen tarkoituksena on tehdä animaatiopilotti Vinkeen hahmoista, jotka omalla hauskalla ja oivaltavalla tavallaan havainnollistavat liikenneturvallisuutta ja turvallista liikennekäyttäytymistä. Pilotin tarkoituksena on testata, voisiko animaatio toimia keinona, jolla liikennekasvatus voitaisiin aloittaa jo ruohonjuuritasosta eli lapsista.

Hankkeesta toivotaan myös löytyvän ratkaisuita ja apukeinoja varhaiskasvattajien arkeen ja siihen, miten liikennekasvatus tuodaan osaksi varhaiskasvatusta helposti ja nykyajan laitteita hyväksi käyttäen.

TOTEUTUS

Hankkeessa on mukana asiatuntijaryhmässä paljon eri alojen osaajia; on erilaisia varhaiskasvatuksen ammattilaisia, liikenneopettajia, virkavallan edustaja, vakuutusyhtiön edustaja sekä yhteistyökoulun

ja -päiväkodin sekä esikoulun oppilaita ja lapsia. Asiantuntijaryhmässä on myös mukana Liikenneturvan edustajia liikennekasvatuksen ja -turvallisuustyön asiantuntijoina.

Hanketta on toteuttamassa Vinkeen lisäksi vuonna 2014 perustettu jyväskyläläinen Zaibatsu.

Zaibatsu tunnetaan muun muassa Möllit-pelisovelluksesta, jonka oikeudet Suomessa on Ylellä Pikku Kakkosella ja BUU-klubbenilla. Hankkeessa Zaibatsu toimii animaation tekijänä, joka laajentaa heidän omaa osaamisaluettaan ja kehittää heidän liiketoimintaansa uuteen suuntaan.

Äänimaailman ja musiikin tuotannosta vasta Torsti Spoof, säveltäjä ja musiikin tuottaja. Tällä hetkellä hänen päätyönsä on Hollywood-elokuvien trailerikampanjoiden musiikin säveltäminen. Torstin musiikkia on käytetty vuonna 2016 mm. Disneyn Viidakkokirjan, Steven Spielbergin IKJ:n ja Pete’s Dragon elokuvien maailmanlaajuisissa kampanjoissa. Hän on opiskellut musiikkia Berklee College Of Musicissa ja Musicians Institute Hollywoodissa.

”Ihan huikeeta olla tekemässä tällaista yhteiskunnallisesti merkittävää työtä – päästä kantamaan oman kortensa kekoon pienten sankareiden kasvatuksessa!”

Lisätietoja hankkeesta

Kreetta Ahonen
Metkumetsän Pormestari
ViNKee p. 050 412 6931
www.vinkee.fi kreetta@vinkee.fi www.fb.com/vinkee.fiTurvallisuus ON leikinasia!!