29.8.2017 klo 11:08
Uutinen

Palvelualoite saa jatkoa Jyväskylässä

Jyväskylän kaupunginvaltuusto näyttää hienoa esimerkkiä yrittäjyyspääkaupunkihengessä.

Palvelualoitteen jatkaminen Jyväskylässä sai vihreää valoa Jyväskylän kaupunginvaltuustolta 28.8. pidetyssä valtuuston kokouksessa. Palvelualoitteen käyttöönotto on yhdistetty kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien lisääntymiseen, yrittäjämyönteisyyteen sekä vahvaan elinkeinopolitiikkaan. Valtuusto katsoo palvelualoitteella olevan myös selkeä positiivinen imagollinen vaikutus Jyväskylän kaupungille.

Keski-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Petri Salminen katsoo, että Jyväskylän kaupunki otti rohkean askeleen eteenpäin palvelualoitteen paluun myötä.

– Jyväskylän oli mukana jo palvelualoitteen kokeiluvaiheessa ensimmäisenä isona kaupunkina. Kokeiluvaihetta pidempi jatkokausi palvelualoitteelle tarjoaa yrittäjille, järjestöille ja esimerkiksi kaupungin henkilöstöryhmille helpomman ja selkeämmän mahdollisuuden ideoida uusia toimintamalleja ja ratkaisuja yhteisten palveluiden tuottamiseen.

Jyväskylän kaupunginvaltuusto päätti myös laajentaa palvelualoitteen toimialakenttää.

– Valtuuston päätöksen myötä yhä useammilla yrityksillä ja järjestöillä on mahdollista lähteä suunnittelemaan palvelualoitteen tekoa. Toivottavasti mahdollisimman moni taho ottaa palvelualoitteen hyötykäyttöön ja saadaan paljon uusia palvelualoitteita käsiteltäväksi. Yrittäjäjärjestönä olemme tottakai myös tarvittaessa auttamassa yrittäjiä palvelualoitteiden teossa, Salminen kommentoi.

Jyväskylän kaupunginvaltuuston tiedotteen aiheesta voit lukea täältä.