12.10.2017 klo 13:51
Uutinen

Kohta yrittäjäkin voi sairastaa

Erityisesti yksinyrittäjien tilanne paranee, jos hallituksen esitys yrittäjän sairauspäivärahan omavastuuajan lyhenemisestä menee läpi.

Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen sairausvakuutuslain muuttamisesta niin, että yrittäjien sairauspäivärahan omavastuu lyhenee neljästä päivästä yhteen päivään. Suomen Yrittäjät ajoi muutosta pitkään ja teki asiasta aloitteen sosiaali- ja terveysministeriölle vuoden 2015 lopussa.

Lähes 70 prosenttia sairaslomaa pitäneistä Suomen Yrittäjien jäsenestä ei ole hakenut sairauden ajalta sairauspäivärahaa. Suurimpana syynä tähän oli sairausloman alle neljän päivän kesto, eli oikeutta etuuteen ei ehtinyt syntyä. Asia käy ilmi Suomen Yrittäjien syksyllä 2016 jäsenistölleen tekemästä kyselystä.

– Omavastuun lyhentäminen on siis tärkeä muutos ja auttaa erityisesti yksinyrittäjiä. Muutoksen jälkeen yhä useampi yrittäjä voi jäädä sairastamaan ja saada siltä ajalta päivärahaa, työmarkkinajohtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä sanoo.

Työntekijällä on omavastuuajalla työsopimuslain mukaan oikeus täyteen palkkaan.

Yrittäjän sairauspäivärahan omavastuuajan lyhentäminen on tarkoitus rahoittaa nostamalla yrittäjien sairasvakuutusmaksua. Korotus näkyisi keskimääräisellä 23 000 euron YEL-työtulolla vuonna 2018 yrittäjän kukkarossa reilun kolmen euron lisämenona kuukaudessa. Päivärahaa sairauden ajalta samalla työtulolla saa noin 54 euroa päivässä.

Lakiesitys siirtyy seuraavaksi eduskunnan käsiteltäväksi. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2018 alussa.

Lisätietoja:

työmarkkinajohtaja Janne Makkula, Suomen Yrittäjät, p. 040 581 2472, janne.makkula@yrittajat.fi

työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellstén, Suomen Yrittäjät, p. 050 502 0111, harri.hellsten@yrittajat.fi