Etsi

Järjestö

Petri Salminen ehdolle Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajaksi

Keski-Suomen Yrittäjien hallitus on päättänyt asettaa Keski-Suomen Yrittäjien puheenjohtajan Petri Salmisen ehdolle Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajan tehtävään.

Pyyntöjä ehdokkaaksi asettumisesta oli Salmiselle tullut jo aiemmin, mutta varsinainen päätös olla käytettävissä ehdokkaaksi syntyi vasta kesäkuussa.

- Minulle on viime kuukausina esitetty useaan otteeseen kysymyksiä ja toiveita ehdokkuuteeni liittyen, joten siltä osin ajatus on kytenyt jo hetken aikaa. Lopullinen ratkaisu vaati kuitenkin runsaasti pohdintaa, sillä jo ehdokkuus, mutta etenkin valituksi tuleminen tarkoittavat syvää sitoutumista varapuheenjohtajan tehtävään. Tällä on luonnollisesti vaikutusta sekä yritystoimintaan että muuhunkin ajankäyttöön. Itselleni oli myös erittäin tärkeää, että puolisoni Anna-Maija (Itäranta) on ollut alusta saakka vahvasti ehdokkuuteni tukena, Salminen toteaa.

Keski-Suomen Yrittäjien hallituksen varapuheenjohtaja Tapu Holttinen otti tiedon Salmisen ehdokkuudesta ilolla vastaan. Holttinen uskoo, että Salmisen vahvuudet nousisivat esiin myös Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajan tehtävässä.

- Olen iloinen, että aluejärjestöllämme on asettaa ehdolle erittäin osaava, kokenut ja suorapuheinen ehdokas Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajaksi. Petrin päämäärätietoinen ja uudistava johtamisote näkyy aluejärjestömme toiminnassa. Hänen aikanaan olemme ottaneet askelia kohti ketterää ja kokeilevaa toimintaa. Myös meidän yrittäjien osaamista on otettu laajemmin käyttöön yrittäjyyden parhaaksi. Petrin vahvuuksia ovat ehdottomasti yrittäjyyden edistämiseen liittyvä vahva vaikuttamis- sekä johtamisosaaminen. Petri on näkemyksellinen ja rohkea uudistaja, joka myös taitaa tiimipelin ja verkostoitumisen. Hän ymmärtää myös asiakaskokemuksen merkityksen, mikä on järjestömme kehittämisessä avainasemassa. Uskon, että Petrin avulla pystymme rakentamaan entistä parempaa yrittäjien kansanliikettä ja yhteisöä Suomessa, Holttinen kommentoi.

Suomi tarvitsee parempaa ymmärrystä yrittäjämäisestä omistajuudesta

Petri Salminen lähtee ehdolle innostuneesti ja päättäväisin mielin. Kärkiteemakseen Salminen on linjannut omistajuuden esiin nostamisen yhteiskunnassa ja Suomen Yrittäjien toiminnassa.

- Erityisesti haluan nostaa esille yrittäjämäisen omistajuuden merkitystä, sillä jos jokin yksittäinen asia yhdistää yrittäjiä yrityksen kokoon tai toimialaan katsomatta, on se nimenomaan omistajuus ja siihen liittyvä vastuullisuus. Yhteiskunnallisessa keskustelussa yrittäjien kasvollista omistajuutta ei selvästikään tunnuta vielä täysin ymmärrettävän. Yrittäjävetoisten yritysten omistajuus on syvää vastuuntuntoa yrityksen ja sen työntekijöiden menestymisestä. Tämä tulisi huomattavasti nykyistä paremmin yhteiskunnassa tiedostaa, Salminen perustelee.

Keski-Suomen Yrittäjät tukee Jyrki Mäkystä kolmannelle kaudelle

Keski-Suomen Yrittäjien hallitus on päättänyt myös asettua tukemaan Suomen Yrittäjien istuvaa puheenjohtajaa Jyrki Mäkystä kolmannelle puheenjohtajakaudelle. Mäkysen toimintaan puheenjohtajana on oltu Keski-Suomessa tyytyväisiä.

Jyrki on puheenjohtajana onnistunut rakentamaan Suomen Yrittäjistä yhtenäisen ja ammattimaisen joukkueen, joka noteerataan myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Jyrkillä on halu hyödyntää laajasti yrittäjäjärjestön luottamushenkilöiden sekä palkatun henkilöstön osaamista, jonka myötä järjestön vaikuttamistyö on entisestään ammattimaistunut ja vahvistunut, perustelee puheenjohtaja Petri Salminen Keski-Suomen Yrittäjien päätöstä.

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan kahdeksi vuodeksi Valtakunnallisten Yrittäjäpäivien yhteydessä järjestettävässä liittokokouksessa Turussa 19.10.2018.

 

Lisätiedot:

Petri Salminen, puheenjohtaja, Keski-Suomen Yrittäjät, petri.salminen[at]salminen-tikka.fi, p. 0400 608 812

Sanna-Mari Hynninen, toimitusjohtaja, Keski-Suomen Yrittäjät, sanna-mari.hynninen[at]yrittajat.fi, p. 050 563 7780

 

Petri Salminen

Petri Salminen on toiminut yrittäjänä vuodesta 2004. Hänen yrityksensä Salminen & Tikka Oy on erikoistunut myynnin ja johtamisen kehittämiseen sekä myyntihenkilöstön rekrytointiin. Lisäksi Salminen on osakkaana konepajateollisuuden alalla toimivassa perheyhtiössään AJ-Tools Oy:ssä. Yrittäjäjärjestön toiminnassa Petri Salminen on ollut mukana vuodesta 2005 lähtien, joista viimeiset 2,5 vuotta Keski-Suomen Yrittäjien puheenjohtajana ja Suomen Yrittäjien hallituksen jäsenenä.

Jyrki Mäkynen

Jyrki Mäkynen toimii yrittäjänä seinäjokelaisessa toimistokalusteiden myyntiin keskittyneessä Oy HM Profiili Ab:ssa. Suomen Yrittäjien puheenjohtajana Jyrki Mäkynen on toiminut syksystä 2014 lähtien.

Suomen Yrittäjät

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2018 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu lähes 400 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 62 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

 

Kuva: Hanna-Kaisa Hämäläinen, Studio Ihmepeili