11.9.2018 klo 09:37
Uutinen

Pk-yritysbarometri julkaistiin tänään

Keski-Suomi muun maan vauhdissa.

Pk-yritysten suhdanneodotukset ovat heikentyneet Keski-Suomessa samoin kuin koko maassa. Yleisiä suhdanneodotuksia kuvaava saldoluku on +27, kun se viime keväänä oli +35. Keski-Suomen alueella suhdannenäkymiä kuvaava saldoluku on +23. Liiketoimintansa yleisten näkymien heikkenemistä ennakoi nyt entistä useampi (14 %) kuin keväällä (10 %). Paranemista ennakoi nyt 37 %, kun osuus oli keväällä 38 %.

– Yleisiä suhdanneodotuksia kuvaava saldoluku Keski-Suomessa oli vuosi sitten syksyllä +40 ja viime keväänä +28, joten +23 nyt on selvä pudotus. Ilahduttavaa on se, että paranevat näkymät on lähes yhtä monella kuin keväällä, mutta huolestuttavaa se, että heikkenevien näkymien yritysten osuus on kasvanut, toteaa Keski-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Sanna-Mari Hynninen.

Liikevaihdon kehityksen suhteen saldoluku on sama kuin keväällä,+34, ja se on Keski-Suomessa samalla tasolla kuin koko maassa. Jyväskylän seudulla ja pohjoisessa Keski-Suomessa saldoluku on jopa kohonnut keväästä. Jyväskylän seudulla ollaan nyt tasolla +49 ja pohjoisessa Keski-Suomessa +17. Kehittämistarpeita nähdään eniten myynnissä ja markkinoinnissa sekä henkilöstön kehittämisessä ja koulutuksessa. Digitaaliset työkalut ja palvelut ovat keskisuomalaisissa yrityksissä yleisemmin käytössä kuin maassa keskimäärin.

– Liikevaihtojen kehityksen odotukset ennakoivat kasvua tulevaan vuoteen huolimatta yleisten suhdanneodotusten heikkenemisestä. Digitaalisten työkalujen ja palvelujen käytön yleistyminen on myönteinen tieto, ja panostuksia pk-yritysten digitaalisuuteen tulee jatkaa, toteaa Sanna-Mari Hynninen.

Henkilökuntaa palkataan lisää

Henkilökunnan määrän suhteen saldoluku on koko maassa +14 ja Keski-Suomessa +12. Jyväskylän seudulla rekrytointiodotukset ovat tasolla +21, mikä on korkeampi saldoluku kuin kevään +20. Myös pohjoisessa Keski-Suomessa ollaan korkeammassa saldoluvussa kuin keväällä (+4 à +6).

Tiedot käyvät ilmi Suomen Yrittäjien, Finnveran ja työ- ja elinkeinoministeriön teettämästä Pk-yritysbarometrista, joka julkaistiin tänään. Syksyn 2018 Pk-yritysbarometri perustuu 4 636 pk-yrityksen vastauksiin. Pk-yritysbarometri julkaistaan kaksi kertaa vuodessa. Se kuvaa pk-yritysten odotuksia vuoden eteenpäin.

Investointiodotukset hiipuneet

Arviot investointien lähiajan kehityksestä koko maassa ovat alhaiset (+2), heikommat kuin keväällä. Keski-Suomen investointiodotukset ovat pudonneet viime syksyn tasolta +10 ja kevään -2 tasolta tasolle -7. Jyväskylän seudun odotukset ovat edelleen plusmerkkiset +1, mutta hiipuneet selvästi kevään tasolta +7. Kaikkien muiden maakunnan seutukuntien saldoluku on negatiivinen.

Lähes puolet Jyväskylän seudun pk-yrityksistä kasvuhakuisia

Kasvavat, innovatiiviset yritykset ovat tärkeitä kansantalouden kasvulle ja työllisyydelle. Kasvuhakuisten yritysten osuus koko maassa on 44 %. Keski-Suomessa osuus on 43 %. Jyväskylän seudulla osuus on muuta maata korkeampi, 47 %.

Pk-yritysten kannattavuusodotukset kohtuullisella tasolla

Kannattavuusodotusten saldoluku Keski-Suomessa on +17 (koko maassa +19). Eteläisessä Keski-Suomessa muutos negatiiviseen suuntaan on selkeä, hyppy keväästä on merkittävä saldoluvusta +36 tasolle -3. Jyväskylän seudun kannattavuusodotukset ovat tasolla +30 ja selvästi koko maan yläpuolella.

Lue koko raportti täältä: https://www.yrittajat.fi/tutkimukset

Lisätiedot:

Sanna-Mari Hynninen, toimitusjohtaja, Keski-Suomen Yrittäjät, sanna-mari.hynninen[at]yrittajat.fi, p. 050 563 7780

Kari Korhonen, rahoituspäällikkö, Finnvera Oyj, kari.korhonen[at]finnvera.fi, p. 040 555 3249

Jaakko Ryymin, rahoituspäällikkö, Keski-Suomen ELY-keskus, jaakko.ryymin[at]ely-keskus.fi, p. 040 593 5126