24.4.2019 klo 20:27
Uutinen

Keski-Suomen Yrittäjien kevätkokouksessa käytiin läpi vuotta 2018 ja otettiin katse tulevaan

Mitä kaikkea saimme aikaan vuonna 2018?

Keski-Suomen Yrittäjien kevätkokous järjestettiin 24.4. Jyväskylässä JAMK Dynamon tiloissa. Kevätkokouksessa käytiin läpi vuotta 2018 ja suunnattiin katseet jo myös tulevaisuuteen. Keski-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Tapu Holttinen kommentoi kevätkokouksen antia.

– Haluan nostaa esiin viime vuodelta Petri Salmisen valinnan Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajaksi. Vaikka kyseessä on tottakai Petrin henkilökohtainen valinta, niin koen, että kyseessä on samalla myös keskisuomalainen yrittäjyysteko ja tunnustus siitä hyvästä työstä, mitä Keski-Suomessa on jo pitkään tehty. Lisäksi viime vuoden puolella olimme aktiivisia myös esimerkiksi Digijohtajaksi!-hankkeen ja Ajatushautomo-kiertueen myötä, Holttinen kommentoi mennyttä vuotta.

– Vuosi 2019 on vaalivuosi. Eduskuntavaalit olivat juuri ja EU-vaalit ovat luvassa seuraavaksi. Näiden suhteen meidän tulee Keski-Suomen Yrittäjinä olla valveutuneita, että saamme jatkettua parasta mahdollista vaikuttamistyötä yrittäjyyden parhaaksi. Lisäksi meillä tulee olemaan aktiivinen vuosi muun muassa yksinyrittäjyyden suhteen. Haluamme nostaa yksinyrittäjien hyvinvoinnin toimintamme keskiöön vuonna 2019 ja muutenkin lähivuosina, Holttinen kertoi.

Mitä kaikkea saimme aikaan vuonna 2018?

Vuosi 2018 Keski-Suomen Yrittäjissä oli vilkkaan toiminnan vuosi. Visiona on olla ylivertainen yrittäjien bisnes- ja vaikuttamisverkosto 2021. Olemassa olon tarkoituksena on rakentaa parhaita yrittäjyyden olosuhteita Keski-Suomeen ja koko maahan. Keski-Suomen Yrittäjät täytti 80 vuotta vuonna 2018. Vaikuttamisen vuotta värittivät yrittäjyyden olosuhteiden edistäminen sekä sote- ja maakuntauudistus. Tiivistimme 2018 vaikuttamisen tekojamme listaksi.

Kilpailukyky

Yritystemme kilpailukyvyn nostamiseksi panostamme keskisuomalaisten yritysten digiosaamisen kehittymiseen Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä (ESR) -hankkeessa. Verkostohanke järjesti vuonna 2018 16 tilaisuutta tai valmennusta, joihin osallistui 350 yritystä. Hankkeen viestinnän piirissä on viikoittain 3800 yritystä. Vuonna 2018 hankkeessa käynnistyi tulevaisuuden johtamisesta kiinnostuneille uusi tapa kehittää johtamistaan – Millennial Board.

Panostimme yrittäjien tukemiseen kokeneiden liiketoimintaosaajien toimesta yhteistyössä Keski-Suomen Yrityskummien kanssa. Yrityskummitoimintaa koordinoidaan Keski-Suomen Yrittäjien toimistolla. Vuonna 2018 yrityskummia haki 70 uutta yrittäjää ja yrityskummeja oli mukana toiminnassa 43, joista 19 tuli mukaan uutena. Kokonaisuutena 80 yrittäjää käytti yrityskummia. Toimintaa oli lähes koko maakunnan alueella.

Keski-Suomen Yrittäjien ja Keski-Suomen kauppakamarin yhteinen Kasvun maakunnan ajatushautomo -kiertue kiersi maakuntaa viidellä seudulla nostattaen keskustelua kasvun mahdollisuuksista ja haasteista 2020-luvulla. Kiertueen toteuttivat Keski-Suomen Yrittäjät ja Keski-Suomen kauppakamari ja kiertue rahoitettiin Keski-Suomen maakuntarahastosta. Olennaisina kysymyksinä nousivat esiin väestökehitys, osaajapula sekä liiketoiminnan ja hyvinvoinnin edellytykset.

Hankinnat

Teemme jatkuvasti vaikuttamistyötä sen eteen, että pienhankinnat tulisivat julki avoimissa kanavissa. Olemme aktiivisesti sparranneet kuntia lisäämään vuoropuhelua paikallisten yrittäjien ja hankintayksiköiden välillä. Pyrimme yhdessä yrittäjien kanssa auttamaan hankintayksiköitä luomaan laadukkaampia tarjouspyyntöjä ja sitä kautta tekemään parempia kilpailutuksia ja ennaltaehkäisemään pitkiä ja kalliita valitusprosesseja. Kannustamme hankintayksiköitä ja yrityksiä innovatiivisiin hankintoihin. Kannustamme ja tuemme yrityksiä verkostoitumaan, jotta he yhdessä pystyvät tulevaisuudessa osallistumaan suurempiin kilpailutuksiin.

Saavutettavuus

Pitkäaikainen, koko maakunnan yhteinen vaikuttamiskohde Kirri‒Tikkakoski-moottoritie sai rahoituspäätöksen marraskuussa 2017. Jatkamme vaikuttamistyötä Keski-Suomen saavutettavuuden eteen nostamalle esiin Nelostietä kehittämistä edelleen sekä nopeamman raideyhteyden takaamiseksi Jyväskylästä Helsinkiin. Kaksoisraide välille Jyväskylä-Tampere on olennaisen tärkeä raideliikenteen kannalta.

Nuoret yrittäjät ja uusi yrittäjyys

Vuonna 2018 Keski-Suomen Nuorten Yrittäjien toiminnan uudistamista jatkettiin. Päätimme yhdistää nuoret yrittäjät ja kasvuyrittäjät Doers-verkostoksi, joka ideoi ja organisoi kasvuhakuisille yrittäjille suunnattua toimintaa sekä nostaa esiin olennaisia vaikuttamisteemoja.

Tapaamiset Nuorten kuntapäättäjien kanssa aloitettiin ja keskusteltiin kaupunkivaikuttamisen kärjistä nuorten näkökulmasta.

Avoimia markkinoita pk-yrityksille

Vaikutimme aktiivisesti osana Suomen Yrittäjien verkostoa siihen, että hallitus esittäisi valinnanvapauden soveltamista sote-palveluissa uudessa maakunnassa. Edistimme Keski-Suomessa sote-alan yritysten verkostoitumista, mikä on välttämätöntä pienille palveluntuottajille jatkossa. Olimme analysoimassa sote-palvelurakennetta kuntalaisten tarpeisiin perustuen. Vaikka maakuntauudistus kaatui, valinnanvapauden edistäminen sekä yrittäjien verkostoitumisen edistäminen jatkuu.

Maakunnan kasvupalveluihin sekä kuntien elinvoimapalveluihin ajoimme palveluseteleiden käyttöönottoa ja olimme niitä rakentamassa yhdessä kuntien sekä yritysten kanssa. Jyväskylässä, Uuraisilla ja Toivakassa otettiin käyttöön yrityspalvelusetelit erilaisin painotuksin.

Osallistuimme Keski-Suomen Hyvinvoinnin Osaamiskeskittymän (KeHO) työhön hanke- ja innovaatiotyöryhmässä sekä ohjausryhmässä. Tavoitteena on keskisuomalaisten hyvinvointialan yrittäjien tiivis osallisuus keskittymän toiminnassa pysyvästi. Työ jatkuu 2019.

Nimikkoyrittäjät

Jotta viestimme kulkee myös suoraan valtakunnan päätöksentekoon, jokaisella keskisuomalaisella kansanedustajalla on oma nimikkoyrittäjänsä. Sote- ja maakuntauudistus, sekä normipurku olivat nimikkoyrittäjävaikuttamisen kärkiä 2018.

Paikallisyhdistysten vaikuttamistyö

Keski-Suomen Yrittäjillä oli vuonna 2018 28 paikallisyhdistystä. Jatkoimme vuonna 2017 perustetun paikallisyhdistysten puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille suunnatun yhteisen Paikallisyhdistysfoorumin toimintaa. Foorumi kokoontui vuoden aikana neljä kertaa. Foorumi keskittyy paikallisyhdistysten toiminnan kannalta olennaisiin asioihin ja pyrkii kehittämään toimintaa yhdessä.

Liiketoiminnan edistämisen saralla on yhdistyksissä tehty yhteisiä yrittäjiä hyödyttäviä markkinointikampanjoita. Lisäksi on pyritty edistämään kivijalkakauppojen sekä paikallisten palvelujen säilymistä keskustojen elävöittämishankkeiden avulla. Yrittäjien aamukahvikäytäntö on vilkas monella seuduin ja kahvit toimivat verkostoitumisen sekä tiedonvaihdon areenoina yrittäjien ja kumppaneiden välillä.

Vuoden parhaasta paikallisyhdistystoiminnasta vuodelta 2018 palkittiin Kyyjärven Yrittäjät. Jyvässeudun Yrittäjät ja Keurusseudun Yrittäjät olivat ehdolla myös SY:n parhaiksi paikallisyhdistyksiksi sarjoissaan. Jyvässeudun Yrittäjät palkittiin SY:n vuoden viestijäyhdistyksenä.

Suomen Yrittäjien vaikuttajapaikat

Saimme edustajan Suomen Yrittäjien johtoon. Vuosien 2016-2018 puheenjohtajamme Petri Salminen valittiin Suomen Yrittäjien varapuheenjohtajaksi.

Lisätiedot: Sanna-Mari Hynninen, toimitusjohtaja, Keski-Suomen Yrittäjät, sanna-mari.hynninen@yrittajat.fi, p. 050 563 7780