16.12.2019 klo 10:21
Uutinen

Muotoilusta kilpailuetua yrityksille – Design Union aloittaa toiminnan Jyväskylässä

Design Union aloittaa kuusiosaisen muotoilujohtajuutta käsittelevän seminaarisarjan Jyväskylässä vuoden alussa.

Luennoilla on mahdollisuus kuulla eri alansa huippujen muotoilujohtajien inspiroivia puheenvuoroja. Luentosarjan aloittaa tammikuussa KONE Oyj:n konsepti- ja muotoilujohtaja Timo Tiainen.

Design-lähtöinen, asiakaskeskeinen innovointi

KONE Oyj:n konsepti- ja muotoilujohtaja Timo Tiainen luennoi design-lähtöisestä, asiakaskeskeisestä innovoinnista Jyväskylän Nikolainkulmassa 30.1.2020 klo 13–15. Tiainen kertoo, miten KONEella on vastattu muuttuvan maailman haasteisiin, joissa nykyiset tuotekehitys- ja toimintamallit eivät riitä, vaan tarvitaan uusia tapoja toimia.

Inspiraatiota, tukea ja työkaluja liiketoiminnan kehittämiseen

Design Union Jyväskylä järjestää asiantuntijaluentoja muotoilusta kerran kuussa, tammikuusta kesäkuuhun 2020. Luennoilla on mahdollisuus kuulla eri alansa huippujen muotoilujohtajien inspiroivia puheenvuoroja niin tuote-, tila- ja teollisesta muotoilusta kuin palvelu- ja bisnesmuotoilusta sekä brändin rakentamisesta. Seminaarien osallistumismaksu on 50 € / henkilö / seminaari (ALV 0 %) ja ilmoittautua voi osoitteeseen: marika.linna@designunion.fi.

Kasvuhaluisille yrityksille Design Union Jyväskylä tarjoaa myös digitaalisia suunnittelutyökaluja liiketoiminnan muotoilulähtöiseen kehittämiseen sekä tukea oman kehitysprojektin suunnitteluun. Palvelut on tarkoitettu kaikille yrityksille koosta ja toimialasta riippumatta. Kyseessä on edullinen ja matalan kynnyksen mahdollisuus tutustua muotoilun hyötyihin yrityskentällä ja päästä askeleen edelle kilpailijoita.

Arvonlisää muotoilusta -hankkeella tuetaan kasvumahdollisuuksia

Palvelut ovat osa Arvonlisää muotoilusta -hanketta, jossa luodaan maaperää muotoilun tehokkaammalle käytölle Keski-Suomen pk-yrityksissä ja tuetaan yritysten kasvumahdollisuuksia. Design Union Jyväskylä toteuttaa hankkeen yhteistyössä Keski-Suomen ELY-keskuksen (EAKR) kanssa.

Design Union kuuluu Kuopion Rouvasväenyhdistykseen, jolla on yli 100 vuoden kokemus muotoilun ja käsityön koulutuksesta sekä yrittäjyyden tukemisesta. Vuonna 2016 Design Union Kuopio aloitti toiminnan, jossa muotoiluosaamista alettiin tuoda yritysten hyödynnettäväksi konkreettisiin kehityskohteisiin. Erinomaisten tulosten seurauksena toiminta on laajentunut koko Itä-Suomeen ja nyt myös Jyväskylään.

Lisätietoja hankepäällikkö Marika Linnalta: puh. 044 731 8009, marika.linna@designunion.fi

Arvonlisää muotoilusta -hanke | Design Union Jyväskylä https://www.designunion.fi/fi/317/1/0/kilpailuetua-muotoilusta-design-un…

Katso tästä kaikki tulevat koulutukset >>