19.2.2020 klo 08:02
Uutinen

Suomen Yrittäjien puheenjohtajakisa on käynnistynyt – Petri Salminen ensimmäisenä ehdokkaana mukaan

Keski-Suomen Yrittäjien hallitus on päättänyt asettaa Suomen Yrittäjien varapuheenjohtaja Petri Salmisen ehdokkaaksi lokakuussa Jyväskylässä järjestettävään puheenjohtajavaaliin. Kuusi vuotta Suomen Yrittäjien puheenjohtajana toiminut Jyrki Mäkynen ei järjestön sääntöjen mukaan voi enää asettua ehdolle, joten yrittäjäjärjestölle valitaan syksyllä uusi puheenjohtaja.

Vajaat kaksi vuotta sitten suurimmalla äänimäärällä varapuheenjohtajaksi valittu Petri Salminen on saanut viimeisten kuukausien aikana kiihtyvään tahtiin kyselyitä ja kannustusta puheenjohtajaehdokkuudelleen. Lopullisen päätöksen hän aikoi kuitenkin tehdä vasta myöhemmin keväällä.

– Ajattelin, että päätöksen aika ehdokkuudesta olisi ollut vasta myöhemmin keväällä. Viimeisten viikkojen aikana aihe on kuitenkin herättänyt valtavasti kyselyjä ja kannustusta, joten halusin tehdä päätöksen ehdokkuudesta jo nyt alkuvuodesta. Luonnollisesti päätöksen tekemiseen vaikutti myös vahva tuki vaimoltani Annamaija Itäranta-Salmiselta, sillä tarkoittaahan jo ehdokkaaksi lähteminen valmiutta sitoutua kampanjan lisäksi 2-6 vuoden mittaiseen tehtävään puheenjohtajana. Saamani kannustuksen pohjalta ja Suomen Yrittäjien ollessa kyseessä, tämä päätös sitoutumisesta oli kuitenkin loppujen lopuksi erittäin helppo tehdä, Salminen kertaa pohdintojaan.

Keski-Suomen Yrittäjien hallitus esittää Salmisen erittäin mielellään ehdokkaaksi. Järjestössä uskotaan, että Salmisella on täysin realistiset mahdollisuudet menestyä puheenjohtajakisassa ja tulla äänestetyksi Suomen Yrittäjien historian ensimmäiseksi keskisuomalaiseksi puheenjohtajaksi.

– Olemme erittäin iloisia ja ylpeitä siitä, että meillä on asettaa KeskiSuomesta todella pätevä ehdokas yrittäjäjärjestön ykköspaikalle. Petri Salminen on päämäärätietoinen ja yhteistyökykyinen johtaja sekä rohkea uudistaja, mitä järjestömme nyt tarvitsee. Lisäksi kattava kokemus järjestötyöstä, luja vaikuttajaosaaminen sekä pitkäjänteinen työ yrittäjyyden edellytysten kehittäjänä antavat vahvan pohjan viedä yrittäjäjärjestöä eteenpäin, Keski-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Tapu Holttinen kommentoi.

Salmisen puheenjohtajakampanjan teemoina uudistuminen, omistajuus ja yrittäjien vastuullisuus – kampanja käyntiin myöhemmin keväällä

Varapuheenjohtajakampanjassaan Petri Salminen korosti yrittäjävetoisten yritysten vastuullisuutta ja yrittäjien omistajuuteen olennaisesti liittyvää ajatusta henkilöstön, asiakkaiden ja sidosryhmien kunnioittamisesta. Päättäjien ja poliitikkojen keskusteluissa ei kuitenkaan edelleenkään riittävästi ymmärretä eroa suomalaisen yrittäjävetoisen yrityksen ja monikansallisten pörssiyhtiöiden välillä. Tämän vuoksi yrittäjämäinen omistajuus ja vastuullisuus ovat Salmisen mukaan edelleen teemoina ajankohtaisia.

– Yrittäjyyttä kyllä arvostetaan, mutta yrittäjyyden todellisuutta, monimuotoisuutta ja sen merkitystä Suomen tulevaisuudelle ei kuitenkaan päättäjien keskuudessa riittävässä määrin ymmärretä. Niin uuden sukupolven yrittäjät, kuin jo pidemmän yrittäjätaipaleen tehneet tuntevat suurta ylpeyttä tiimistään ja panostavat siksi vahvasti hyvään johtamiseen ja henkilöstönsä hyvinvointiin. Olipa kyse sitten yksinyrittäjästä tai työllistävästä yrittäjästä, niin yrittäjiä yhdistää vahva vastuullisuus ympäristöään ja sidosryhmiään kohtaan. Tämän tulisi myös entistä enemmän näkyä julkisessa keskustelussa, Salminen toteaa.

Varsinainen puheenjohtajakampanja käynnistyy Petri Salmisen mukaan vasta loppukeväästä. Ehdokkuuden julkistamisen jälkeen alkaa kampanjan suunnittelu, mutta tärkeimpänä asiana Salminen näkee kuitenkin nykyisen varapuheenjohtajatehtävän hoitamisen sitoutuneesti.

– Ihmisten kiinnostus puheenjohtajakisaa kohtaan luonnollisesti kiihtyy mitä lähemmäksi syksyä mennään. Ensisijainen tehtäväni on kuitenkin hoitaa varapuheenjohtajatehtävää sekä yritystäni. Ehdokkuuspäätökseni julkistamisella halusin vähentää spekulointia asian ympärillä, jotta voin keskittyä yrittäjäjärjestön vaikuttamis ja uudistamistyöhön varapuheenjohtajana sekä yritystoimintaani. Puheenjohtajakampanjan osalta varsinaisista kampanjateemoista tulen kertomaan lisää myöhemmin keväällä, Salminen taustoittaa.

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja valitaan kahdeksi vuodeksi valtakunnallisten yrittäjäpäivien yhteydessä järjestettävässä liittokokouksessa Jyväskylässä 17.10.2020.

Lisätietoa

Petri Salminen, varapuheenjohtaja, Suomen Yrittäjät, petri.salminen@yrittajat.fi, p. 0400 608 812

Tapu Holttinen, puheenjohtaja, Keski-Suomen Yrittäjät, tapu@tapuholttinen.fi, p. 050 541 1753

Sanna-Mari Jyräkoski, toimitusjohtaja, Keski-Suomen Yrittäjät, sanna-mari.jyrakoski@yrittajat.fi, p. 050 563 7780

Petri Salminen

Petri Salminen on toiminut yrittäjänä vuodesta 2004. Hänen yrityksensä Salminen & Tikka Oy on erikoistunut myynnin ja johtamisen kehittämiseen sekä myyjien ja liiketoimintajohdon rekrytointeihin. Salminen on myös osakkaana konepajateollisuuden alalla toimivassa perheyhtiössään AJ-Tools Oy:ssä. Suomen Yrittäjien toiminnassa Petri Salminen on ollut mukana vuodesta 2005 lähtien, joista vuodet 2014-2016 puheenjohtajana Jyväskylän Yrittäjissä, 2016-2018 puheenjohtajana Keski-Suomen Yrittäjissä ja nyt vuodesta 2018 lähtien varapuheenjohtajana Suomen Yrittäjissä.

Suomen Yrittäjät

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2018 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu lähes 400 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 58 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.