16.11.2020 klo 10:51
Uutinen

Kolumni: Keski-Suomesta maailmalle

Keski-Suomen kauppakamarin ja Yrittäjien organisoima Keski-Suomesta maailmalle -tilaisuus 12.11. nosti esiin pk-yritysten kansainvälistymisen sudenkuoppia, saatavilla olevaa apua sekä rahoituksen eri mahdollisuuksia.

Kuulimme tilaisuudessa kolme yritystarinaa kansainvälistymisen ja kasvun eri vaiheissa olevilta yrityksiltä: Pisla Oy, Simec Systems ja TitiTyy Oy. Business Finlandin, Export Makerin, Finnveran, Osuuspankin, Suomen Yrittäjien ja Team Finlandin puheenvuorot toivat esiin tukiverkoston sekä rahoitusmahdollisuudet kansainvälistyvälle yritykselle. Keski-Suomi on hyvä paikka yrittää ja suunnata maailmalle erilaisilta toimialoilta.

Suurlähetystöt ympäri maailmaa tarjoavat apuaan muun muassa kontaktien löytämiseen. Jopa delegaatiovierailuja on tänä vuonna järjestetty etäyhteydellä. Jyväskyläläinen Export Maker on merkittävä yksityinen toimija kansainvälistyvien yrittäjien tukena. Opimme tilaisuudessa kansainvälistymisen sudenkuopista vientiä aloittavissa yrityksissä. Sudenkuoppia ovat ainakin tiedon puute, riittämätön henkilöresurssi kansainvälistymishankkeessa, suunnittelemattomuus, pohjatöiden ja kotiläksyjen laiminlyönti sekä verkostojen puute.

Läpileikkaava viesti tilaisuudessa oli yritysten keskinäisten verkostojen merkitys sekä kotimaassa että ulkomailla. Kumppanoitumalla viisaasti hankkeet onnistuvat ja etenevät kasvuun. Myös rahoittajat suhtautuvat suopeammin, kun hankkeen taustalla on vakuuttava verkosto. Business Finlandilla on useita eri ohjelmia kansainvälistyjän tueksi. Niihin sisältyy sekä rahoitusta että asiantuntija-apua. Finnvera julkisena rahoittajana osallistuu rahoituspaketteihin yksityistä rahoitusta täydentäen. Finnveralla on lisäksi useita eri rahoitusmuotoja vientikaupan rahoituksen järjestämiseen ja riskienhallintaan. Osuuspankki haastoi pienempiä yrityksiä vaatimaan pankilta sparrausta ja tukea vientihankkeiden rakentamiseen sekä apua kotiläksyjen tekemiseen. Isot yritykset osaavat tämän jo hyvin.

Miten koronavuosi on vaikuttanut kansainvälistymiseen? Se on jopa helpottanut tilannetta niillä, joiden liiketoiminta ei liity matkailuun, liikkumiseen tai tapahtumiin. Etäyhteydet on omaksuttu laajasti, tilannehan on sama kaikkialla. Suunta näyttää olevan se, että kauppaa haetaan aiempaa lähempää. Ylipäätään asiantuntijat suosittelivat treenaamaan ensin Euroopassa ja siirtymään sen jälkeen kauemmas.

Kansainvälistymisen asiantuntijat kehottivat myös kiinnittämään huomiota suomalaisten perimässä asuvaan insinööriin, jonka osaamiseen monien yritysten menestyminen meillä perustuu. Insinöörin kannattaa huomata, että asiakas voi olla kiinnostunut myös muusta kuin teknisistä yksityiskohdista, eikä osaa niistä kaikkia arvostaa. Asiakkaan tuntemisessa on usein kotiläksyjä tekemättä. Markkinointi nousee tietysti olennaisen tärkeäksi ja resursoitavaksi alueeksi.

Tänä vuonna on otettu hyppäyksiä monipaikkaisen osallistumisen mahdollistaviin tilaisuuksiin. Miten hybridimalliset tilaisuudet sujuvat? Oma kokemukseni on, että kokoukset sujuvat ilman suurempia teknisiä ongelmia, samoin pelkästään verkkoon suunnatut tilaisuudet ja koulutukset. Ominaisuuksien lisääminen yleensä tuottaa jonkun yllättävän tilanteen. Lohduttaa hiukan muistella menneitä. 90-luvulla ongelmat liittyivät piirtoheittimeen. Esiintyjän kalvopinkka putosi lattialle ja sekoittui, kalvot suttaantuivat, tuli vahingossa kirjoitettua suoraan piirtoheittimeen tai lamppu paloi ja vahtimestaria etsittiin vaihtamaan se. Ylimääräistä jännitystä tuottivat myös valkokankaat ja vaarallinen tikkailla kiipeily niiden säätöön liittyen. Eteenpäin on menty roimasti, mutta teknisistä haasteista on tullut digitaalisia. Digitaalinen maailma kuitenkin mahdollistaa laajemman joukon tavoittamisen, monelle myös kansainvälisesti.

Kirjoittaja on Keski-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Sanna-Mari Jyräkoski.

Kolumni on julkaistu Keskisuomalaisessa 16.11.2020.