11.12.2020 klo 14:30
Uutinen

Elpymistä hyvinvoinnilla

Yrittäjäjärjestössä tunnemme yrittäjien hädän sekä toimeentulosta että jaksamisesta. Toisaalta näemme kehittämisen sykkeen ja onnistuneita kasvuhyppäyksiä keskellä kriisiä. Mukana on paljon heitäkin, joiden yritykseen kriisillä ei ole ollut vaikutusta.

Kaverin puolesta ovat kuitenkin huolissaan nekin, joilla itsellään menee hyvin. Myös toimiin kaverin puolesta on moni lähtenyt ostoin ja suositteluin. Yrittäjissä olemme rummuttaneet Auta pientä -kampanjaa. Joulun lähestyessä on jälleen erityinen paikka huomata hyvä lähellä. Tuilla ja yrittäjän työttömyysturvalla on pystytty estämään pahimpia romahduksia, mutta pitkään ne eivät ole ratkaisuja, vaan kestävä liiketoiminta on.

Yrittäjien hyvinvointi on tutkitusti heikentynyt viime vuosina. Tulokset olivat huolestuttavalla tolalla jo ennen kriisiä. Kriisin kokonaisvaikutukset näemme pidemmällä aikavälillä. Sekä liiallinen kiire että kiireettömyys molemmat haastavat yrittäjän jaksamista. Intohimo työhön tai huolet vievät mennessään ja palautuminen sekä nukkuminen voivat olla hakusessa. Kriisi saattaa viedä mielen hyvin syvälle tummiin vesiin. Apua on saatavilla, yksin ei tarvitse jäädä.

Keski-Suomessa toimii kattava yksityisten ja julkisten toimijoiden palveluverkosto yrittäjien tukena liiketoiminnan kysymyksissä. Valtakunnallinen Talousapu-palvelu neuvoo talousvaikeuksiin joutuneita jo mielellään ennen tilanteen kriisiytymistä. Mielen kysymyksissä apua tarjoavat esimerkiksi Mieli ry, työterveyspalvelut sekä seurakunnat.

Juuri käynnistynyt Hyvinvointikartta-hanke auttaa seuraavat kaksi vuotta pk-yritysten yrittäjien ja henkilöstön hyvinvointiasioiden kuntoon laittamisessa. Keski-Suomen Yrittäjät, Gradia ja JAMK ovat rakentaneet viisi työpakettia, joilla hyvinvointityöhön käydään: kartoitukset ja hyvinvointitreffit, hyvinvointivalmennus, yksinyrittäjän työnohjaus, työkykyjohtaminen sekä hyvinvointikartta, joka kokoaa yhteen hyvinvoinnin tukiverkoston. Toivottavasti sana kiirii ja hyvinvointiviesti tavoittaa laajasti. Yrittäjällä on oikeus hyvinvointiin.

Miten sinä voit? Millaista tukea tarvitset? Tervetuloa mukaan hyvinvointitalkoisiin!

Kirjoittaja on Keski-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Sanna-Mari Jyräkoski.

Kirjoitus on julkaistu alunperin Keski-Suomen Yrittäjäsanomissa.