Etsi

Jämsä ja Kuhmoinen jäävät Keski-Suomen maakuntaan

Kuntien sijoittumista koskevaan lakimuutokseen kirjattiin Jämsä ja Kuhmoinen kuuluvaksi jatkossakin Keski-Suomen maakuntaan. Valtioneuvoston tiedotteessa kerrotaan, että linjausten perustana ministerityöryhmä käytti kokonaisharkintaa. Uusi maakuntajako tulee voimaan vuoden 2019 alussa.

Jämsässä uutinen maakuntajaosta on otettu yrittäjien keskuudessa iloisin mielin vastaan

Jämsän Yrittäjien puheenjohtaja Ari Haggrén on erittäin tyytyväinen lopputulemaan.

-Tämä meni yrittäjän näkökannalta juuri oikein. Yrittäjät ja Jämsän asukkaat ovat olleet vahvasti Keski-Suomen kannalla, poliittiset tahot ovat olleet toista mieltä. Politiikka jätettiin nyt pois kuvioista ja järki otettiin käteen ja asioita katsottiin oikeasta perspektiivistä. Elinvoiman ja verkostojen näkökulmasta Keski-Suomi on meidän paikkamme. Esimerkiksi liiketoimintaa on huomattavasti helpompi lähteä kasvattamaan Muuramen ja Jyväskylän suuntaan, kuin Pirkanmaalle päin. Monella yrittäjällä on Keski-Suomessa valmiina verkostoja ja tuttuja, siellä Jämsän tunnettuus on huomattavasti parempaa kuin Pirkanmaalla. Isoille globaalisti toimiville yrityksille tällä ei varmasti ole merkitystä, mutta meille pienille yrittäjille on, kommentoi Haggrén.

-Jämsä on tärkeä peluri Keski-Suomen kokonaisuudessa ja yrittäjäyhdistykset aivan olennaisia toimijoita Keski-Suomen Yrittäjissä. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja siihen, että asiasta käytiin aitoa ja avointa keskustelua kevään aikana, toteaa Keski-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Sanna-Mari Hynninen.

-Keski-Suomi pitää Jämsän elinkeinoelämän vähintäänkin sillä tasolla, kuin mitä se nyt on. Se että Jämsä on osa Keski-Suomea mahdollistaa myös tulevan sote-uudistuksen rahoituspohjan kunnossa pidon. Hyvillä mielin on todettava, että Keski-Suomen Yrittäjät on ollut vaikuttamassa positiivisesti tehtyyn ratkaisuun ja tämä tuntuu ainakin omalta kohdalta aivan oikealta ratkaisulta, kommentoi Petri Laaksonen Jämsän Yrittäjistä ja Keski-Suomen Yrittäjien hallituksesta.

 

 

Katja Hyytiälä

'); // -->