Etusivu > Keski-Suomen Yrittäjät > Keurusseudun Yrittäjät > Kaupan Keskus Keuruu Kehittamishanke Yhdessa Enemman

Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Tiedote Hanke 30.1.2017

 

Lehdistötiedote 30.1.2017

Kaupan keskus Keuruu-kehittämishanke Yhdessä enemmän starttaa Ystävänpäiväkortti-kampanjan myötä

Yhdessä Enemmän-hanke starttaa lähellä jokaista keuruulaista eli siellä, missä päivittäiset ostokset tehdään - keuruulaisissa liikkeissä. Tehdessään ostoksia asiakkaat saavat info-esitteen, jossa kannustetaan ihmisiä asioimaan paikallisissa liikkeissä ja ostamaan suomalaisia tuotteita. Kiitokseksi he saavat ystävänpäiväkortin, jonka he puolestaan voivat itse lähettää eteenpäin. Ystävänpäivä-korttiin hanke on saanut oikeuden käyttää yhtä keuruulaissyntyisen runoilijan Einari Vuorelan runoista.

”Halusin aloittaa hankkeen tällä korttikampanjalla, jotta hanke saadaan konkreettisesti näkyviin paikallisille yrityksille ja asiakkaille. Tällä pienellä eleellä saamme samalla muistutettua kaikkia, kuinka tärkeää yrittäjille on, että me kaikki käytämme paikallisia yrityksiä ja suomalaisia tuotteita” sanoo hankkeen projektipäällikkö Tiina Sammallahti. ”Jos korttikampanja otetaan hyvin vastaan voimme paikallisten yrittäjien voimin tehdä samankaltaisia kannustavia korttikampanjoita ympäri vuoden eri teemoilla. On meidän kaikkien etu, että Keuruu pysyy elinvoimaisena ja että liikkeet ja palvelut pysyvät jatkossakin lähellä” jatkaa Tiina Sammallahti.

Ystävänpäiväkorttikampanjan infoflyereitä ja kortteja on painettu rajoitettu erä ja niitä jaetaan helmikuun alussa keuruulaisissa liikkeissä ostosten yhteydessä.

”Hankkeen puitteissa on tulossa paljon erilaisia, mielenkiintoisia projekteja. Yksi tärkeimmistä tulee olemaan tutkimus keuruulaisista kauppapalveluista. Tutkimuksessa selvitetään mm. mistä paikalliset asukkaat tekevät tällä hetkellä ostoksensa ja minkälaisia palveluja/liikkeitä asukkaat toivoisivat Keuruulta löytyvän tulevaisuudessa. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan etsiä uusia sopivia liikkeenharjoittajia Keuruulle tai kannustaa paikallisia nuoria yrittäjyyteen” kertoo Tiina Sammallahti. Kauppapalvelu-tutkimus tullaan tekemään yhteistyönä Keuruun kaupungin kanssa.

Kauppapalvelu-tutkimuksen tulokset tulevat olemaan myös osana ohjelmaa, joka on tarkoitettu auttamaan tyhjien liiketilojen omistajia. Hankkeella on yhteinen tavoite paikallisten liikkeenomistajien kanssa pitää Keuruun keskusta vetovoimaisena ja liiketilat käytössä. Tyhjiin liiketiloihin on suunnitteilla mm. pop up myymälä-viikkoja, taidenäyttelyitä liiketilojen ikkkunoihin tms. keinoja, joilla liikkeet ja koko katukuva saadaan pysymään vetovoimaisena ja virkeänä.

Keuruun katukuvan vetovoimaisuuden lisäämiseksi hanke tekee yhteistyötä Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston POKE:n visuaalisen markkinoinnin aikuiskoulutusryhmän kanssa, joka on erikoistunut näyteikkunoiden somistamiseen. Somistajaryhmä on keuruulaisten liikkeenharjoittajien käytettävissä kahtena päivänä kevätkaudella 2017. ”Näyteikkunoiden somistaminen oma taitolajinsa ja nyt on aivan loistava tilaisuus keuruulaisille liikkenharjoittajille saada ilmaista ammattiapua näyteikkunoiden somistuksessa” kertoo Tiina Sammallahti. ”Visuaalisen markkinoinnin aikuisopiskelijammekin iloitsevat yhteistyöstä, sillä näin heillä on mahdollista saada materiaalia omiin näytekansioihinsa. Keskustelemme ensin liikkeenharjoittajan kanssa heidän toiveistaan ja teemme suunnitelman etukäteen yhdessä heidän kanssaan. Opettajana valvon jokaista työtä alusta loppuun” kertoo Anniina Lehtomäki Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistosta. Jos keuruulaiset liikkeenharjoittajat ovat kiinnostuneita omien näyteikkunoidensa päivityksestä, heitä pyydetään ottamaan yhteyttä pikimmiten sähköpostitse .

Yksi hankkeen keskeisimpiä projekteja tulee olemaan ns. Kaupan keskus Keuruu-mobiilisovellus. Tämä on sähköinen kanta-asiakaskortti, joka mahdollistaa yrityksille entistä paremmin asiakkaan tavoittamisen. Asiakkaalla on aina käytettävissä tuoreet tiedot mukana olevasta yrityksestä, aukioloajoista, tapahtumista ja tarjouksista. Yritykset voivat myös lähettää asiakkailleen viestejä uusista tarjouksista tai teemapäivistä. Myös tapahtumajärjestäjät voivat viestiä asiakkailleen/katsojille nopeasti mobiilisovelluksen kautta.

Tapahtumaviestinnän tehostaminen on myös yksi hankkeen tärkeimmistä teemoista. Suunnitelmissa on tapahtumasuunnittelukalenteri paikallisille tapahtumajärjestäjille, joka helpottaa tapahtumien suunnittelua niin, ettei tapahtumapäivien suunnittelussa satu päällekäisyyksiä. Suunnitelmissa on myös kartoitus, jossa selvitetään kuinka paikalliset yritykset voisivat hyödyntää parhaiten jo olemassa olevia suurtapahtumia. Hankkeessa mukana oleville yrityksille on luvassa säännöllisiä postituksia, joissa tiedotetaan lähitulevaisuuden suurimmista tapahtumista sekä mahdollisuuksista hyödyntää niitä kaupallisesti. Myös viestintää tapahtumavieraille on tarkoitus tehostaa.

Hankkeessa mukana olevilla yrityksillä on mahdollisuus olla vaikuttamassa hankkeen onnistumiseen mm. osallistumalla vapaaehtoisiin työpajoihin tai osallistumalla hankkeen tarjoamiin perehdytystilaisuuksiin yms. Työpaja-periaatteella suunnitellaan kaupallisia tempauksia vuoden varrelle. Ensimmäinen tempaus, Hyvinvointiviikko 3.4.-9.4. toteuteaan tällaisena työpajana ja jonka ympärille jokainen yrittäjä voi rakentaa omaa liiketoimintaansa.

Hankkeen puitteissa tullaan tekemään myös useita muita projekteja ja näistä tiedotetaan hankkeen etenemisen myötä.

Hankeen rahoitus on 80% julkista rahoitusta ja 20% yksityistä rahoitusta, joka on tarkoitus kerätä paikallisilta yrityksiltä ja yhteisöiltä, jotka osallistuvat hankkeeseen. Hankkeeseen voivat osallistua kaikki paikalliset yritykset, yhdistykset, tapahtumajärjestäjät yms. tahot. Hankkeesta tiedotetaan näille tahoille lähipäivinä sähköpostitse ja mahdollisimman monen yrityksen tai yhdistyksen toivotaan osallistuvan hankkeeseen. Projektipäällikkö Tiina Sammallahti kiertää viikoilla 5 ja 6 paikallisissa yrityksissä kertomassa hankkeen projektisuunnitelmista.

Kaupan keskus Keuruu-kehittämishanke Yhdessä enemmän on EU:n Euroopan maaseudun kehittämisen maaseuturahaston tukema ja ELY-keskuksen ja Leader-ryhmän Vesuri-ryhmä ry:n rahoittama projekti. Hanke parantaa mukana olevien yritysten palveluita, osaamista, yhdessä tekemistä ja verkostoitumista sekä Keuruun yleistä vetovoimaisuutta. Yhteistyötahoina toimivat Keurusseudun Yrittäjät, Keuruun kaupunki, Kehittämisyhtiö Keulink, paikalliset yritykset sekä muut yhteisöt ja tahot. Hankkeen kesto-aika on 1.9.2016-30.8.2019.

 

Lisätietoja:

Tiina Sammallahti

projektipäällikkö

Kaupan keskus Keuruu-kehittämishanke Yhdessä enemmän

sähköposti:

Internet: www.keurusseutu.fi

Puh: 040-1547902

Käyntiosoite: Keuruuntie 16, 42700 Keuruu