1.2.2018 klo 09:23
Uutinen

Hae yrityspalveluseteliä myynnin ja markkinoinnin tueksi

Jyväskylän kaupunki haluaa tukea pk-yritysten kasvua ja kehittämistä yrityspalvelusetelillä, joka voidaan myöntää myynnin ja markkinoinnin kehittämiseen valittujen palveluntuottajien tuotteistetuista palveluista.

Yrityspalvelusetelipilotin ajan myönnetään seteleitä, jotka ovat suuruudeltaan 2.500 euroa ja 5.000 euroa. Setelissä on 20 %:n omavastuu, jonka Jyväskylän kaupunki laskuttaa asiakasyritykseltä, kun palveluntuottaja on kuitannut setelin käytetyksi. Yrityspalveluseteli on yrityksille niin sanottua vähämerkityksellistä de minimis -tukea. Pilotin aikana asiakasyritykselle voidaan myöntää yrityspalveluseteliin kohdistuvaa de minimis -tukea enintään 4.000 euroa eli käytännössä yritys voi saada enintään kaksi 2.500 euron seteliä tai yhden 5.000 euron setelin.

Setelijärjestelmästä maksetaan myönnetyn setelin mukainen summa palveluntuottajalle, joka laskuttaa setelin suuruuden perusteella määräytyvän arvonlisäveron (24 %) asiakasyritykseltä. Lisäksi valitut asiakasyritykset sitoutuvat antamaan palautetta yrityspalvelusetelikokeilusta työn päätyttyä.

Kevään 2018 aikana toteutettava työ on pilotti, jonka aikana seteleitä voidaan myöntää arviolta noin 40 – 50 hakijayritykselle. Setelin myöntämisestä päättää Jyväskylän kaupungin elinkeinoyksikkö ja valinnat tehdään maaliskuun aikana. Ennen hakemuksen jättämistä hakijayrityksen kannattaa käydä tutustumassa palveluntuottajien palvelutuotteisiin palse.fi –palveluportaalissa.

Seteli on haettavissa 1.2.-28.2.2018 Cloudia-järjestelmän kautta. Järjestelmä sulkeutuu 28.2. klo 23:59. Hakijoiden tulee rekisteröityä järjestelmään. Rekisteröityminen on maksutonta. Hae yrityspalveluseteliä tästä.