Etsi

Emergency banner

Koronainfo yrittäjälle: yrittajat.fi/korona

Järjestö

Petri Salmisesta Suomen Yrittäjien puheenjohtaja

Suomen Yrittäjien liittokokous valitsi yrittäjäjärjestön johtoon keskisuomalaisen yritysjohdon konsultointiyritystä vetävän Petri Salmisen.

Petri Salminen, 39, on Suomen Yrittäjien uusi puheenjohtaja. Salminen sai puheenjohtajavaalissa 973 ääntä. Valinta ratkesi toisella kierroksella, jossa kilpailu käytiin Nina Rasolan kanssa, joka sai 867 ääntä.

– Tällä hetkellä päällimmäinen tunnelma on sanoinkuvaamaton onnellisuus. Tämä vuosi on ollut kaikissa muodoissaan merkillisen vuoristoratamainen. Tunteet ovat vaihdelleet pelosta, epävarmuudesta ja pettymyksistä toivoon, onnistumisiin ja täydelliseen onnellisuuteen, Salminen kuvailee tuntemuksiaan.

– Yrittäjäjärjestö on erittäin hyvässä iskussa, mutta meidän on uskallettava uudistua – myös silloin kun kaikki on vielä hyvin. Tätä työtä olen puheenjohtajana sitoutunut tekemään.

Salmisesta uudistamisen ei tarvitse olla vallankumouksellista.

– Oma ajatukseni uudistamisesta pohjautuu perinteiden kunnioittamiseen, sillä vaikka kehittämisen tarpeita on varmasti aina, niin Suomen Yrittäjissä ehdottomasti suurin osa asioista on erittäin hyvin.

Salmisen mukaan Yrittäjien vahvuus perustuu yrittäjien vapaaehtoisesti toisten yrittäjien puolesta tekemään työhön.

– Meidän yrittäjien elintärkeänä tukena ovat työhönsä sitoutuneet järjestön asiantuntijat. Tämän yhteisön kanssa on kunnia puolustaa suomalaista yrittäjyyttä.

Salminen lähettää suuret kiitoksensa kaikille, jotka ovat olleet hänen puolestaan kampanjoimassa tai antaneet äänensä.

–Kaikista suurin kiitos kuuluu rakkaalle vaimolleni Annamaijalle sekä läheisillemme, jotka ovat huolehtineet kodistamme ja pienokaisestamme tämän syksyn aikana. Ilman teidän tukeanne ja kannustustanne olisi ollut täysin mahdotonta kuvitella edes osallistuvansa puheenjohtajakisaan saatikka saavuttaa tällaista lopputulosta. Suuret kiitokset myös ehdokaskollegoilleni Nina Rasolalle ja Antti Rantalaiselle, te olette toiminnallanne todella osoittaneet sen, kuinka hienoja ja osaavia ihmisiä tässä maassa on yrittäjyyttä edistämässä.

Petri Salminen on mukana yritysjohdon konsultointiyritys Salminen & Tikassa ja konepaja AJ-Toolsissa. Hän asuu Jyväskylässä.

Salminen oli aiemmin Yrittäjien varapuheenjohtaja. Hän aloittaa puheenjohtajana heti. Puheenjohtajakausi kestää kaksi vuotta.

Suomen Yrittäjien edellisellä puheenjohtajalla, eteläpohjalaisella Jyrki Mäkysellä tuli tässä liittokokouksessa täyteen maksimimäärä, kolme kaksivuotiskautta Yrittäjien johdossa.

 

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2018 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu lähes 400 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 59 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.